Kasuistiikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kasuistiikka eli tapauskohtainen etiikka on yksi soveltavan etiikan muoto. Termiä käytetään usein laeista ja etiikasta keskustellessa, ja se voidaan nähdä tiukkoihin periaatteisiin perustuvan järkeilyn kritiikkinä. Tiukkoihin periaatteisiin nojautuvan etiikan perusteella voitaisiin esimerkiksi sanoa, että valehtelu on aina moraalisesti väärin, kun taas kasuisti voisi sanoa, että valehtelu voi olla tai voi olla olematta väärin, riippuen tilanteesta. Kasuisti voi esimerkiksi katsoa, että valehtelu on moraalisesti väärin annettaessa valallista todistusta oikeudessa. Toisaalta hän voi katsoa, että valehtelu on paras moraalinen valinta jos se pelastaa jonkun hengen.

Länsimaisen kasuistiikan juuret ovat jo Aristoteleen ajattelussa, mutta sen huippuvaihe ajoittuu noin vuosiin 1550–1650, jolloin jesuiitat hyödynsivät kasuistiikkaa laajalti. Blaise Pascal hyökkäsi voimakkaasti kasuistiikka vastaan.

Moderni kasuistiikka pyrkii tarjoamaan ratkaisun velvollisuusetiikan ja utilitaristisen etiikan väliseen ristiriitaa. Kasuistit, kuten Albert R. Jonsen ja Stephen Toulmin (The Abuse of Casuistry, 1988), ovat haastaneet perinteiset sovelletun etiikan paradigmat. Kasuistiikka ei ota lähtökohdakseen ideologioita ja teoriaa, vaan kuhunkin yksittäistapaukseen liittyvät tosiseikat — sen sijaan, että soveltaisi teoriaa yksittäistapaukseen, kasuistit aloittavat yksittäistapauksesta ja kysyvät, mitä moraalisesti merkityksellisiä seikkoja (mukaan lukien sekä teoriat että käytäntö) tapauksessa tulisi ottaa huomioon. Jonsenin ja Toulminin mukaan tällainen lähestymistapa johtaa helpommin konsensuksen saavuttamiseen. Näin rabbi, katolinen pappi ja agnostikko voisivat jossakin yksitäistapauksessa päätyä samaan ratkaisuun, vaikkakin olisivat erimielisiä niistä syistä, jotka ovat saaneet heidät päätymään tähän ratkaisuun.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jonsen, Albert R. & Toulmin, Stephen: The Abuse of Casuistry: A History of Moral Reasoning. California, 1988.
  • Keenan, James F., S.J. & Shannon, Thomas A.: The Context of Casuistry Washington, 1995.
  • Kirk, K.: Conscience and Its Problems, An Introduction to Casuistry. London, 1936.
  • Leites, E. (toim.): Conscience and Casuistry in Early Modern Europe. Cambridge, 1988.
  • Mahowald, Mary B.: "Collaboration and Casuistry: A Peircean Pragmatic for the Clinical Setting". Teoksessa Parret, Herman (toim.): Peirce and Value Theory. Amsterdam, 1994.
  • Pascal, Blaise: The Provincial Letters. London, 1967.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Encyclopaedia Britannica 11th ed. (1911), hakusana ”Casuistry”. Encyclopaedia Britannica Company, Cambridge, Englanti.
  • Adler, Mortimer J.: Casuistry Mortimer Adler's Great Ideas (englanniksi)
  • Brosnahan, Timothy: Casuistry Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  • Cavalier, Robert: Casuistry Online Guide to Ethics and Moral Philosophy (englanniksi)
  • Franklin, James: Accountancy as computational casuistics (englanniksi)
  • Stark, Werner: Casuistry Dictionary of the History of Ideas (englanniksi)
  • Tallmon, James M.: Casuistry Oxford Encyclopedia of Rhetoric (englanniksi)
  • Townsley, Jeramy: Casuistry - A Summary (englanniksi)
Tämä filosofiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.