Karolinginen minuskeli
Karolinginen minuskeli tarkoittaa noin 800 Ranskassa luotua kirjoitustyyliä, joka korvasi siihen asti käytetyn unsiaalin. Yleiskäsite minuskeli on vastakohta pelkkiä suuraakkosia käyttävälle kapiteelikirjoittamiselle, eli majuskelille. Tässä merkityksessä minuskeli tarkoittaa samaa kuin gemena eli pieni kirjain tai pienaakkonen.
Vaikka roomalaisten kapiteelikirjaimet olivat muodoiltaan kauniit ja geometrialtaan harmoniset, ne olivat liian hitaita jokapäiväiseen kirjoittamiseen. Kirjoitustaidon yleistyessä syntyikin useita käsin kirjoittamisen tyylejä eri maissa.[1] Karolinginen minuskeli kehitettiin Tours’in Saint Martinin luostarissa, jossa toimi huomattava kirjan tekemisen, kopioinnin ja kuvittamisen keskus. Tyylin pohjana olivat puoliunsiaali ja kursiivikirjoitus. Karolingisen minuskelin kirjaimet kallistuvat hieman eteenpäin ja ne muodostuvat etupäässä kahdesta erillisestä vedosta. Se oli keveää ja nopeaa kirjoittaa. [2]
Karolingista minuskelia pidetään pohjana kaikille Länsi-Euroopassa käsin kirjoittamiseen käytettyjen pienaakkosten muodoille.[3] Tyyliä kehitettiin aikana, jolloin Kaarle Suuri hallitsi ensimmäistä eurooppalaista suurvaltiota. Karolingista minuskelia pidetään helppolukuisempana kuin edeltäjäänsä, merovingien kehittämää unsiaalia. Lukemista sujuvoitti sekin, että minuskelia käyttävät kirjurit ottivat tavaksi merkitä sanavälit. Usein esitetäänkin, että yhtenäinen tapa kirjoittaa olisi kehitetty Kaarle Suuren hallinnon tarpeisiin.[4] Tämän kauden virkamiehet eivät sitä kuitenkaan omaksuneet, vaan esimerkiksi diplomaattiset tekstit kirjoitettiin 1100-luvulle unsiaalilla.
Aluksi karolingisen minuskelin kirjaimet olivat pyöreämuotoisia, mutta 1100-luvulta alkaen[5] tyyli muuttui goottilaiseen tyyliin kulmikkaaksi. Myöhemmässä muodossaan karolingisessa minuskelissa käytettiin kookkaiden ja koristeellisten alkukirjainten lisäksi pien- ja suuraakkosia rinnakkain.[6] 1390-luvulla italialaiset humanistit ottivat uudelleen käyttöön sovelletun karolingisen minuskelin. Siitä muokkautui kirjoitus, jota nykyisin käytämme.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Arja Juujärvi: Manu propria - käsin kirjoittaminen Suomessa (pdf) files.arjajuujarvi.webnode.fi. Arkistoitu 20.4.2019. Viitattu 20.4.2019.
- Vuokko Kallio: Aleph – Kirjainten voima (pdf) YliopistopainoUutiset 1/2005. Yliopistopaino. Arkistoitu 17.9.2011. Viitattu 24.3.2009.
- Nuolenpäistä aakkosiin –verkkonäyttely (html) (Näyttelyteksti) Suomen kansalliskirjasto. Viitattu 20.3.2009. [vanhentunut linkki]
- Janne Toikka: Muodollista kieltä, tutkimus kirjaintyyppien luettavuudesta (pdf) (Opinnäytetyö) 2007. Lapin yliopisto, Taiteiden tiedekunta. Viitattu 20.4.2019.
