Jascha Washington

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jascha Akili Washington (s. 21. kesäkuuta 1989) on yhdysvaltalainen televisio- ja elokuvanäyttelijä ja satunnainen laulaja.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Washington syntyi Kaliforniassa ja esiintyi ensimmäisen kerran televisiossa vuonna 1997 Brooklyn South -rikossarjan jaksossa "A Reverend Runs Through It". Hän teki ensiesiintymisen elokuvissa vuotta myöhemmin Will Smithin poikana Ericinä elokuvassa Valtion vihollinen (1998). Hänen muita merkittäviä televisio- ja elokuvarooleja ovat muun muassa Drew Zackin ja Codyn viiden tähden elämää -televisiosarjassa sekä Trent Pierce elokuvassa Hamekyttä ja sen jatko-osassa. Hän on näytellyt myös tohtori Gideonin poikaa Elia televisiosarjassa Gideon's Crossing ja Jeromea elokuvassa Taikatossut 2 (2006). Hän vieraili myös The Bernie Mac Show -televisiosarjan jaksossa "It's A Wonderful Wife" sekä House-televisiosarjan jaksossa "Family" vuonna 2007.

Washington ei esiinny enää Hamekyttä-elokuvasarjan kolmannessa osassa Hamekyttä – pojasta polvi paranee. Hänet korvattiin näyttelijä-koomikolla Brandon T. Jackson.

Filmografiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]