Isonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Isonen on ryhmänohjaaja evankelis-luterilaisen seurakunnan nuorisotoiminnassa, erityisesti leireillä. Isoset ovat rippikoulun käyneitä nuoria, jotka ovat saaneet tehtäväänsä valmennuksen seurakunnassa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isosten historia voidaan jäljittää jo 1930-luvulle. Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton koulutyttöleireillä syntyi isosiskoperinne. Näiden isojen siskojen tehtävissä oli paljon yhteistä nykyisten isosten tehtävien kanssa. Jo varhaisina vuosina leirit jaettiin jaettiin pienryhmiin, joista kutakin piti koossa isonen. Jo tuolloin isosen tehtäviä olivät järjestyksen pito, erilaiset käytännön työtehtävät, opetukseen liittyvät tehtävät ja iltaohjelmien valmistaminen. Näiltä vuosilta periytyvät nykyisinkin yleiset leirien iltaohjelmat leikkeineen ja lauluineen.

Isoskoulutus järjestäytyneenä työmuotona käynnistyi 1960-luvulla. Ensimmäinen isoskoulutusaineisto julkaistiin vuonna 1966, ja seuraavien kymmenen vuoden aikana koulutettiin yli 6 000 rippikoulun ryhmänohjaajaa.[1] 1980-luvun lopulla isoset alkoivat nuorentua aikaisempaan tilanteeseen verrattuna: silloin lähes puolet rippikoulun isosista oli käynyt rippileirinsä edellisenä vuonna. Isosina käytettiin edelleen runsaasti myös täysi-ikäisiä, osittain kompensoimaan rippikoulun työvoimavajausta. 1990-luku oli isostoiminnan kasvun ja laajenemisen vuosikymmen: isoskoulutuksen osallistujamäärä kaksinkertaistui ja monissa seurakunnissa isoskoulutus laajentui monivuotiseksi. Isostoiminta on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suurimmista maallikkotoiminnoista. [2]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat seurakunnat järjestävät isosille vuosittain ryhmänohjaajan tehtävään valmentavaa isoskoulutusta. Sen kesto ja muodot vaihtelevat suuresti paikkakunnittain. Isosten koulutus on iso osa seurakuntien nuorisotoimintaa ja isostoiminnasta on tullut osa nuorisokulttuuria ja tavallisten suomalaisnuorten elämää. Isostoiminnan merkityksen korostuminen seurakunnan nuorisotyössä on koettu ongelmallisena, mihin on kiinnitetty huomiota Isostoiminnan linjauksia -dokumentissa. Linjauksissa todetaan, ettei seurakunnissa voida olettaa kaikkien nuorten kokevan isostoimintaa omakseen eikä kristillisyydestä kiinnostuneen nuoren voida edellyttää osallistuvan isostoimintaan. [3]

Vuosittain noin 27 000 nuorta osallistuu isoskoulutukseen.[4]

Isosen rooli ja tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka isostoiminnan pohja on rippikoulutoiminnassa, osallistuvat isoset muihinkin lapsi- ja nuorisotyön leireihin ja muuhun toimintaan. Isonen toimii oman ryhmänsä vetäjänä. Hän osallistuu jumalanpalvelusten ja hartaushetkien valmisteluun, avustaa opetuksessa sekä organisoi vapaa-ajan toimintaa. Isoset ovat tärkeä linkki seurakunnan työntekijöiden ja leiriläisten välillä. He ovat elämäntilanteeltaan lähempänä leiriläisiä ja muutenkin lähinnä vertaisasemassa leiriläisiin nähden. Isosilla on suuri vaikutus leirien ilmapiiriin. He voivat toimia viestinvälittäjinä työntekijöiden ja leiriläisten välillä sekä vaikuttaa siihen, että leiriläisten mielialat tulevat huomioiduiksi toiminnan suunnittelussa.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Porkka, Jouko: Isostoiminnan rikkaus - leirityön tarpeista nuorisokulttuuriksi. Nuorisotyön käsikirja, 2005, s. 83. Helsinki: Kirjapaja.
  2. Porkka, Jouko: Isostoiminnan rikkaus - leirityön tarpeista nuorisokulttuuriksi. Nuorisotyön käsikirja, 2005, s. 84. Helsinki: Kirjapaja.
  3. Sopivan kokoinen iso. Isostoiminnan linjauksia. Nuorisotyön käsikirja, 2005, s. 388. Helsinki: Kirjapaja.
  4. Isoset luovat henkeä ja kantavat vastuuta Evl.fi. Viitattu 3.helmikuuta, 2012.
  5. Porkka, Jouko: Isostoiminnan rikkaus - leirityön tarpeista nuorisokulttuuriksi. Nuorisotyön käsikirja, 2005, s. 89-91. Helsinki: Kirjapaja.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]