Insider-outsider-teoria

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Insider-outsider-teoria eli sisäpiiri-ulkopiiriteoria kertoo työmarkkinoiden jakautumisesta huono-osaisiin (ulkopiirityöläiset) ja valtaa käyttäviin parempiosaisiin (sisäpiirityöläiset). Teorian loivat ekonomistit Assar Lindbeck ja Dennis Snower.

Ammattiliitoissa valta on sisäpiiriläisillä eikä työttömillä ulkopiiriläisillä (outsiders). Tästä syystä niiden kannattaa korottaa minimipalkkoja yli työn tasapainopalkan, jolla työn kysyntä ja tarjonta olisivat yhtä suuret, koska sisäpiiriläisenemmistö hyötyy tällaisesta ulkopiiriläisten jäädessä työttömiksi palkankorotuksen vuoksi. Tämä työttömyys on siis "tahdonvastaista" työttömien mutta "vapaaehtoista" ammattiliiton näkökulmasta. [1]

Taloustieteilijöiden Olivier Blanchardin ja Lawrence Summersin mukaan insider-outsider-teoria selittää hystereesin eli sen, miten työttömyyden nousut jäävät pitkälti pysyviksi. Teorian mukaan huonona aikana työttömyys kasvaa, mikä vähentää töissä olevien sisäpiiriläisten määrää. Ja kun hyvät ajat palaavat ja työn kysyntä nousee, mutta sisäpiiriläisjoukko pystyy kuitenkin nostamaan noususuhdanteessa työn hintaa niin paljon, että ulkopiiriläisiä ei kannata palkata takaisin töihin. Näin ollen työn kysynnän nousu näkyy lähinnä palkkatason eikä työllisyyden kasvuna. Tästä seuraa sisäpiiriläisten määrän väheneminen, ja heidän kykynsä nostaa oman alansa tai yrityksensä minimipalkkoja nostavat tasapainotyöttömyyttä pysyvästi. [2]

Suomessa palkanalennukset ovat harvinaisia kokoaikaisille sisäpiirityöläisille.[3] Vakinaisten työsuhteiden korkea työsuhdeturva lisää sisäpiirityöläisten palkanasetantavaltaa, voimistaa palkankorotuksia ja vahvistaa jakoa sisä- ja ulkopiirityöläisiin. [3] Korkea työsuhdeturva voimistaa työntekijöiden jakoa sisäpiiriläisiin ja ulkopiiriläisiin ja tekee työnantajat entistä varovaisemmiksi työllistämään heikossa työmarkkina-asemassa olevia. [4]

Politiikka [muokkaa]

Osmo Soininvaaran (vih) mukaan vihreät ovat ulkopiirityöläisten puolella silloinkin, kun SAK, Sdp tai Vasemmistoliitto puolustavat sisäpiirityöläisten etuja työttömiä ja muita ulkopiirityöläisiä vastaan. [5]

Viitteet [muokkaa]

  1. Taloustiede tänään, kansantaloustieteen professori Jouko Ylä-Liedenpohja, 3. painos, Otava, 1995. Sivut 132-134.
  2. Hysteresis and the European Unemployment Problem, Olivier J. Blanchard, Lawrence H. Summers, NBER Working Paper No. 1950 (Also Reprint No. r0808), 1987
  3. a b Vertaileva näkökulma Suomen työmarkkinoihin, Jutta Moisala, Jukka Pekkarinen, Heikki Taimio, Juhana Vartiainen, Palkansaajien tutkimuslaitos, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 21/2004, sivut 222, 238, 227
  4. Vertaileva näkökulma Suomen työmarkkinoihin, Jutta Moisala, Jukka Pekkarinen, Heikki Taimio, Juhana Vartiainen, Palkansaajien tutkimuslaitos, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 21/2004, sivut 241, 244-245 ja 54
  5. Oikealla, vasemmalla, keskellä vai edessä?, Osmo Soininvaara, Vihreä Lanka 26.11.2004
  • The Insider-Outsider Theory of Employment and Unemployment, Assar Lindbeck ja Dennis Snower, MIT Press, Cambridge, Massachusetts, 1988.

Katso myös [muokkaa]