In vitro

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

In vitro (kirjaimellisesti "lasissa") on tutkimustekniikka, jossa koe suoritetaan koeputkessa, lasimaljassa tai yleisesti elävän organismin tai solun ulkopuolella. Esimerkki tästä on koeputkihedelmöitys. Useat molekyylibiologian tutkimukset suoritetaan elävien solujen ulkopuolella, eivätkä tulokset siksi välttämättä vastaa tilannetta solun sisällä. Geeniteknologia on tuonut aivan uusia in vitro -työkaluja eri tieteenalojen käyttöön.

In vitro -toksikologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

In vitro -toksikologia on tieteellistä analyysia toksisten kemiallisten aineiden vaikutuksesta soluihin. Eniten in vitro -tutkimusta tehdään aineiden vaikutusmekanismien selvittämiseksi pelkistetyissä olosuhteissa. Tässä voidaan käyttää kokonaisia elimiä (esimerkiksi maksaa tai istukkaa), tai elimien osia (esimerkiksi verisuonen tai suolen seinämää), solun osia (esimerkiksi "mikrosomeja", jotka ovat maksan solulimakalvoston osasia), tai mikrobeja. Tekniikan etuna on mahdollisuus pelkistää olosuhteet niin, että voidaan tutkia vain yhtä asiaa kerrallaan. Haittana on luonnollisesti se, että kokonaisessa elimistössä kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä kokonaisvaikutus ole ennustettavissa. Lisäksi in vitro -tutkimuksissa voidaan tutkia vain sitä asiaa, mitä ymmärretään tutkia.

Toksisuuden testauksessa in vitro -kokeiden ensisijaisena tarkoituksena on tunnistaa kemiallisten aineiden haittoja ja toisaalta myös vahvistaa tiettyjen toksisten vaikutusten poissaolo tietyn kemiallisen aineen suhteen. Menetelmää käytetään muun muassa uusien lääkkeiden testauksessa, maatalouskemikaalien testauksessa sekä lisäaineiden testauksessa. In vitro -toksikologiaa suositaan nykyisin eläinkokeiden sijasta (esim. REACH-asetus). Tosiasiassa tiettyä eläinkoetta korvaavia kokeita on erittäin vähän, ja paljon tärkeämpi in vitro -tutkimuksen käyttö on mekanismien tutkiminen.[1] In vitro -toksikologisten kokeiden etuna ovat niiden pienet kustannukset, testien nopeus sekä eläinten kärsimyksen vähentäminen. Kokeet eivät toisaalta kykene korvaamaan eläinkokeita, koska niillä voidaan tutkia vain tunnettua määräasiaa. In vitro -toksikologia on laajentuva toksikologian alue. Yleisimpiä in vitro -tutkimuksen käyttöalueita toksikologiassa ovat mikrosomien käyttö vierasainemetabolian tutkimuksessa sekä erilaiset genotoksisuutta mittaavat testit.[2] Esimerkkinä erikoisemmasta in vitro -toksikologisesta testistä on sian siittiötesti.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Komulainen H. Toksisuuden tutkiminen ja arviointi, ss. 143-155, kirjassa Koulu M, Mervaala E, Tuomisto J. Farmakologia ja toksikologia, 8. p. Kustannus Oy Medicina, 2012. ISBN 978-951-97316-4-3. Luettavissa myös verkossa: http://www.medicina.fi.
  2. Andrae U, Speit G, In vitro tests for genotoxicity, kirjassa Greim H, Snyder R (toim.), Toxicology and risk assessment: a comprehensive introduction, ss. 385-406, John Wiley & Sons, Ltd,Chichester, England, 2008. ISBN 978-0-470-86893-5.


Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen toksikologiyhdistyksen kotisivu

Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.