Hannikaisenkatu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hannikaisenkatu Jyväskylässä

Hannikaisenkatu on katu Jyväskylän keskustassa. Se on Jyväskylän ruutukaava-alueen pitkittäiskaduista eteläisin. Alun perin sen nimi oli Rantakatu, kunnes vuonna 1955 katu nimettiin P. J. Hannikaisen mukaan. Säveltäjä ja Jyväskylän seminaarin musiikinlehtori Hannikainen asui Gummeruksenkadun ja Hannikaisenkadun kulmassa, jossa nykyisin on puisto[1].

Hannikaisenkadun pohjoispäässä on asuinkerrostaloja, eteläpuolella muun muassa Jyväskylän matkakeskus. Alun perin katu sijaitsi Jyväsjärven rannalla, mutta Jyväsjärven pinnanlasku Päijänteen pinnan tasoon 1800-luvulla ja täyttäminen rautatien rakentamiseksi 1890-luvulla ja Rantaväylän rakentamiseksi 1980-luvulla ovat vieneet rannan noin 180–190 metrin päähän kadusta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mistä Hannikaisenkatu on saanut nimensä? Kuka on tämä Hannikainen? Kuulostaa talonmieheltä. Kysymyspalsta. 21.5.2007. Web Archive 2018: Jyväskylän kaupunki. Arkistoitu 14.1.2018. Viitattu 13.1.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]