Haapaniemi (Hirvensalmi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Haapaniemi on Hirvensalmen kirkonkylän etelärannassa sijaitseva niemenkärki ja sitä ympäröivät alueet. Haapaniemessä sijaitsee muun muassa Hirvensalmen vanhainkoti ja lasten päivähoitopaikka sekä yksi Hirvensalmen kolmesta hakelämpökeskuksesta. Terveysasema toimi haapaniemellä, mutta muutti kesällä 2020 kunnantalon läheisyyteen. Haapaniemi sijoittuu Haapaniementien, Heikinniementien ja Sysmälänniementien varrelle. Sysmälänniementie rakennettiin vasta 1990-luvun loppupuolella ja sinne on siitä lähtien rakennettu uusia yksikerroksisia omakotitaloja. Sysmälänniementie on saanut nimensä Sysmälän pappilan mukaan, jonka maihin kuului alueita Haapaniemestä. Kartassa näkyvää Puistotietä ei ole vielä rakennettu. Rannassa on monia venevajoja, mutta uimarantaa ei ole. Hiihtoa ja lenkkeilyä voi harrastaa pururadalla, jonka eteläiset osat ulottuvat Haapaniemeen asti.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]