George Gordon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
George Gordon

George Washington Gordon (5. lokakuuta 18369. elokuuta 1911) oli konfederaation armeijan upseeri, joka nousi etelävaltioiden nuorimmaksi prikaatinkenraaliksi Yhdysvaltain sisällissodan viimeisenä vuonna. Sodan jälkeen hän toimi lakimiehenä Pulaskissa Tennesseessä. missä Ku Klux Klan muodostettiin. Hänestä tuli yksi klaanin ensimmäisistä jäsenistä. 1867 Gordonista tuli ensimmäinen klaanin Suurlohikäärme Tennesseen valtakuntaan, ja hän kirjoitti sen "reseptin," kirjan, joka kuvasi sen organisaatiota, periaatteita ja tarkoituksia. Hän oli myös Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen 10. Tennesseen kongressialueella.

Lapsuus ja nuoruus, sisällissodan aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gordon syntyi Pulaskissa Tennesseessä. Hän valmistui Läntisestä sotilasinstituutista Nashvillesta Tennesseestä 1859. Ennen sisällissodan alkua hän harjoitteli siviili-insinööriksi. Hän liittyi vapaaehtoisena konfederaation armeijaan 11. Tennesseen jalkaväkirymenttiin ennen ylenemistään prikaatinkenraaliksi.

Gordon johti Vaughnin prikaatia kenraalimajuri John C. Brownin alaisena Franklinin taistelussa (30. marraskuuta 1864). Monia hänen johtamistaan miehistä on haudattu McGavockin konfederaation hautausmaahan Frankliniin Tennesseehen.

Gordonin myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Gordon harjoitti lakimiehen tointa Memphisissä Tennesseessä vuoteen 1883. Hänet nimitettiin yhdeksi rautatiekomission jäsenistä Tennesseehen. Hän sai nimityksen sisäministeriöltä 1885, salaisena intiaaniagenttina Arizonassa ja Nevadassa, jossa hän palveli vuoteen 1889. Hän palasi Memphisiin Tennesseehen ja jatkoi lakimiehen toimensa harjoittamista. Hän oli Memphis cityn koulujen ylitarkastaja vuosina 1889-1907.

Suullisen raportin mukaan hän meni kenraali Nathan Bedford Forrestin luo Memphisissä, ja kertoi hänelle äskettäin muodostetusta Ku Klux Klanista, mihin Forrest vastasi: "Se on hyvä asia; Se on helkkarin hyvä asia. Me voimme käyttää sitä näyttääksemme neekereille heidän paikkansa." Forrestista tuli ensimmäinen maanlaajuisen klaanin johtaja.

Historiallisena todistusaineistona on vuoden 1868 Gordonin julistus. Siinä hän varoittaa että "klaani on syttynyt kolme kertaa," ja että jos mustat "aloittavat sodan meitä vastaan, heidän täytyy kestää hirveä kosto joka seuraa." Hän myös väitti että klaani oli rauhallinen organisaatio, ja että jotkut henkilöt olivat klaanin nimissä tehneet väkivallantekoja.

Gordon valittiin demokraattina kaksi kertaa kongressiin, jossa palveli 4. maaliskuuta 1907 lähtien kuolemaansa saakka Memphisissä. Hänet on haudattu Elmwoodin hautausmaahan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]