Gallinan kulttuuri

 

Gallinan kulttuuri oli esikolumbiaaninen intiaanikulttuuri nykyisten Yhdysvaltojen lounaisosassa. Gallina-joen kanjoni sijaitsee Lounais-Yhdysvalloissa pohjoisessa New Mexicon osavaltiossa Santa Festä pohjoiseen melko lähellä Taosin kaupunkia Jemez-vuorten lähellä. Gallinan jokilaakso sijaitsee suunnilleen 20 km Taosista pohjoiseen.

Vuonna 1933 kullanetsinnässä ollut maanviljelijä Joe Areano löysi alueelta kanjonissa olevien mäkien huipulta kivisiä neliskulmaisia torneja, jotka oli muurattu oljen ja saven sekaisella laastilla. Lisätutkimuksen paljastivat, että ne oli rakentanut intiaanikansa, jonka kulttuuri erosi läheisestä pueblo-kulttuurista eli Anasazi-kulttuurista. Gallinan kulttuurin intiaanit rakensivat Gallinajoen varteen ajoitusten mukaan noin 1050-1300 jaa. ajalle tyypillisiä maanpintataloja, kuoppataloja ja mäkien huipuille myös kivisiä torneja. Kuivuus lisääntyi alueella sen historian edetessä. Kulttuuri näyttää tuhoutuneen äkkiä noin 1275 väkivaltaiseen hyökkäykseen, josta pelastuneet ihmiset pakenivat hieman pohjoisemmaksi. Hyökkääjinä olivat melko todennäköisesti pueblointiaanit.

Kulttuuri sai alkunsa aikaisemmasta Rosan kulttuurista, mutta kulttuurin keramiikka oli erilaista ja Rosan keramiikkaa käytännöllisempää. Kulttuurin otaksutaan saapuneen idästä preerialta tai Mississipin laaksosta asti. Gallinan kulttuuri liittyy pueblokulttuurin kukoistuskauteen. Gallinan talorakennustyyli muistutti Rosaa. Kykissä oli 3-20 taloa, ja niissä oli sekä pintataloja että puoliksi maahan kaivettuja kuoppataloja pohjois-eteläsuunteisesti asteltuina. Kuoppatalot olivat monesti pöytävuorten huipulla ja paaluaidoin ympäröityjä. Pintataloissa oli usein säilytyskoreja, jotka ulottuivat talosta itäiseen ja läntiseen suuntaan. Seinät olivat paksuja kivistä mudalla muurattuja. Talojen sisustat olivat sileitä ja siististi laastilla päällystettyjä. Tunnelit yhdistivät kuoppa- ja pintataloja.

Gallinan ihmiset rakensivat harjanteille kivistä, saven ja oljen seoksista neliskanttisia torneja, joiden katossa oli käytetty puurappuja. Vain harvojen tornien kulmat olivat pyöreähköjä. Muurit olivat paksuja ilmeisesti painon tukemisen takia. Torneihin pääsi vain tikkaita pitkin. Tornien korkeus oli 7,5-9 metriä, ja seinät alhaalla metrin paksuiset. Tornin lattian ala oli 6x6 metriä, ja lattiaa kiersivät penkkirivit. Erään tornin penkkien alla oli muun muassa väriaineita, peurannahkaisia vaatteita ja muita uskonnollisia ja muita intiaanien käyttöesineitä. Torneja löytyi 56x80 kilometrin alaiselta alueelta. Ei tiedetä, mihin torneja käytettiin, ehkä ruokavarastoina, ehkä viestiasemina, ehkä puolustukseen. Joistain Gallina-intiaanien kivisistä rakennuksista on käytetty nimeä torreónes, linnoituksen tornit. Vuosirengasajoitusten mukaan alue alkoi kuivua 1161, vaikka kosteus vaihteli ja jokainen vuosi ei ollut huono. Erityisen paha kuivuus oli 1250 - 1265, ja 1278-1292 olivat pahimmat vuodet. Luultavasti eräässä kuivuuden vaiheessa monet ihmiset vaelsivat Canjilon-vuorelle leireihin metsästämään ja keräilemään ravintoa luonnosta.

Useimmat Gallinan kulttuurin rakennukset on hylätty harkiten, ja niiden jäännökset tuhottu rituaalisesti polttamalla. Mutta joistain Gallinan taloista löytyy merkkejä raaoista murhista, ihmiset on murhattu ja heitetty sisään taloonsa, joka on sytytetty palamaan. Ihmisiin on ammuttu nuolia. Toisaalta on mahdollista että hyökkääjät olisivat ampuneet tornin puurakenteet tuleen, ja tappaneet katolla olevat ihmiset nuolilla. Tämän jälkeen palava katto olisi romahtanut sisään. Jotkut murhatut on löydetty torneista. 1930-luvulla löytyi noin kuusi metriä korkea pyöreä kivitorni, jossa oli 16 ihmisen luurangot. Heissä oli väkivallan merkkejä.

Noin 1275 kulttuurin ihmisiä siirtyi paljon Jemezin pohjoisosiin, ehkä ei vapaaehtoisesti. Onkin ajateltu, että Gallinassa olisi tapahtunut joukkomurha, jossa suurin osa kansaan kuuluvista olisi murhattu. Mutta löytöjen mukaan vain pieni osa koki julman kohtalon, suurin osa ihmistä pakeni. . Luultavasti puebloalueen Anasazi-intiaanit hyökkäsivät Gallinan alueelle. Mutta samoihin aikoihin myös Anasazi-kulttuuri hävisi.

Kirjallisuutta

• C. W. Ceram, Intiaanien arvoitus, 1973, luku Hiljaiset tornit