Foúrnoi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Fourni” ohjaa tänne. Fourní on myös hautausmaa Kreetalla.
Foúrnoi
Foúrnoin kylä.
Foúrnoin kylä.
Locator Dot.svg
Foúrnoin sijainti Kreikassa.
Sijainti 37°34′N, 26°30′E
Merialue Egeanmeri, Välimeri
Väkiluku 1 469 (2001)[1]
Kunta Foúrnoi Korséon
Valtio Kreikka

Foúrnoi (kreik. Φούρνοι Κορσέων tai kreik. Φούρνοι Ικαρίας, myös Foúrnoi Korséon) on pieni saariryhmä Kreikassa, joka kuuluu Pohjois-Egean saariin. Foúrnoi sijaitsee Ikarían, Sámoksen ja Pátmoksen lähellä. Saariston kaksi suurinta saarta, Foúrnoi ja Thýmaina, ovat asuttuja, kuten myös Ágios Minás -saaret idässä. Pääsaarella olevista kylistä Foúrnoin kylä on suurin, toiseksi suurin on pohjoisessa oleva Chrysomiliá. Koko saaristossa Chrysomiliá on kolmanneksi suurin, toiseksi suurin on Thýmainan kylä. Foúrnoin kylässä on kelvollinen lauttasatama, ja lauttoja kulkee myös Thýmainaan.

Useat asukkaat ovat kalastajia, mutta kesäisin asukkaat saavat tuloja myös turisteista, esimerkiksi huonevuokrista ja pitopalvelusta. Pääsaarella on myös useita hiekkarantoja, kuten Vlychada, Vitsilia, Petrokopio, Elidaki ja Balí.

Lähteet [muokkaa]

  1. Väestönlaskenta 2001 (PDF) Εθνική Στατιστική Υπηρεσία της Ελλάδος (ΕΣΥΕ). Viitattu 24.2.2010. (kreikaksi)
Saariryhmän kartta.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai tietoja siihen on haettu vieraskielisen Wikipedian artikkelista.