Fläppitaulu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fläppitaulu.

Fläppitaulu, myös lehtiötaulu tai selailutaulu, on valkotaulun tapainen toimistotarvike, joka yleensä seisoo kolmella jalalla tai rullajalustalla. Siihen on yläreunasta kiinnitetty paperilehtiö, jonka alla on teline tusseja varten. Fläppitauluja käytetään usein kokoustiloissa, kun halutaan kirjoittaa käsiteltävät asiat ylös kaikkien osallistujien nähtäville ja myöhemmin esimerkiksi muistiin.

Fläppitaululehtiössä on yleensä noin 50 sivua ja sitä on saatavana ruudutettua ja valkoista. Monissa selailutauluissa on lisäksi tussitauluista tuttu kirjoituspinta, jolloin lehtiötä ei tarvitse käyttää. Sekä taulupintaan, että lehtiöihin käytetään useimmiten tussitauluissa käytettäviä taulukyniä, lehtiöihin siitä syystä, ettei tussiväri imeydy näistä kynistä yleensä useaan paperiin, vaan jää ainoastaan päällimmäiseen.