Fjodor Kusmitš

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Fjodor Kusmitš

Fjodor Kusmitš (myös Fjodor Tomskilainen, k. 1864) oli venäläinen ortodoksisen kirkon ohjaajavanhus, joka on julistettu autuaaksi vuonna 1984.[1]

Kusmitšin elämästä ei tiedetä mitään ennen vuotta 1836. Silloin hänet pidätettiin irtolaisena ja lähetettiin Tomskiin. Hän työskenteli tislaamossa viiden vuoden ajan,ja kuljeskeli sen jälkeen 15 vuoden ajan. Lopulta Kusmitš asettui Krasnaja Rechkaan. Hänen hurskautensa ja yksinkertainen elämänsä kiinnittivät ihmisten huomiota. Vuonna 1852 eräs kauppias rakennutti hänelle erakkomajan, ja siellä Kusmitš eli loppuelämänsä. Hän osasi monia kieliä, mutta ei suostunut kertomaan mitään aikaisemmasta elämästään.[2]

Koska tsaari Aleksanteri I oli kuollut samoihin aikoihin kun Kusmitš löydettiin, hänet yhdistettiin tarinaan, jonka mukaan tsaari olisi lavastanut kuolemansa.[2]

Kirjassaan Jokilaivalla ja tarantassissa – matkakuvaus Siperiasta 100 vuoden takaa Henrik Wrede kirjoittaa, että skoptsit antoivat hänelle kuvan jossa luki: "Jumalan suuri palvelija, Fjodor Kozmitš vanhus." Skoptsien mukaan kuva todellisuudessa esitti keisari Alesanteri I:ä, joka ei ollutkaan kuollut matkoillaan Taganrogissa 1825, niin kuin historia kertoo, vaan hänet olisi karkotettu Siperiaan Tomskiin, kun hän oli luopunut vallasta ja irtautunut kirkosta. Heidän mukaansa hän olisi Tomskissa asunut erään kauppiaan puutarhaan hänelle rakennetussa erokkomajassa, missä olisi elänyt askeettina ja kuollut vasta 1864. Keisarilla oli kuvassa yllään samanlaiset valkeat vaatteet, kuin skoptseilla jumalanpalveluksissa."

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrik Wrede: Jokilaivalla ja tarantassissa : matkakuvaus Siperiasta 100 vuoden takaa. (Ilm. aiemmin nimellä Siperiassa 30 vuotta sitten, WSOY, 1923). Suom. Aune Krohn. Karas-sana, 1985.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]