Skoptsit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Skoptsit (ven. скопцы 'kuohilaat') olivat keisarillisella Venäjällä vaikuttanut uskonnollinen ryhmä. Skoptsit tunnetaan parhaiten miesten kuohitsemisesta ja naisten rintojen poistamisesta, koska heidän oppiensa mukaan seksuaalista himoa oli vältettävä. Liike alkoi toimia 1700-luvun jälkipuoliskolla. Sekä Venäjän imperiumi että Neuvosto-Venäjä vainosivat lahkoa, mutta se kasvoi silti jonkin verran, ennen kuin se hiipui olemattomiin 1900-luvulla.

Uskomukset ja kastraatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skoptsy-woman.JPG
Naisia, jolta rinnat on poistettu

Nimi skoptsi on sanan skopets monikko. Sana tarkoittaa kuohilasta. Kuten jo liikeen nimi osoittaa, sen tärkein piirre oli kastraatio. Skoptsit uskoivat, että jouduttuaan karkotetuiksi Eedenin puutarhasta Aatami ja Eeva saivat kielletyn hedelmän puolikkaat ruumiisiinsa kiveksinä ja rintoina. Niinpä näiden elinten poistaminen palautti skoptsit tilaan, joka vallitsi ennen syntiinlankeemusta.

Kastraatioita oli kahdenlaisia: "vähäisempi" ja "suurempi sinetti" (osittainen ja täydellinen kastraatio). Miehillä "vähäisempi" tarkoitti vain kivesten poistoa, "suurempi" myös peniksen poistoa. Tässä he sanoivat noudattavansa Jeesuksen ohjetta — Matteus 19:12[1] ja 18:8,9.[2]

Varhaisin merkintä naisten kastraatiosta on vuodelta 1815. Yleensä vain rinnat poistettiin, kuten vuoden 1911 Encyclopædia Britannica mainitsee. On myös mainintoja häpyhuulten poistamisesta. Skoptsit uskoivat myös, että "maailman pahuus" on juurtunut lepostiin (ruumiillinen kauneus, seksuaalisuus, himo jne.), joka estää saamasta yhteyttä Jumalaan. Täydellisyys saavutetaan, kun poistetaan syyt, niin että sielu voi vapautua. Kuohitseminen varmistaa sen, ettei ainuttakaan lepostin aiheuttamaa syntiä voi tehdä.

"Suuremman sinetin" tehneet miehet käyttivät virtsatessaan apuna lehmän sarvea. Leikkaamiset suoritettiin alkeellisilla välineillä kuten nahka- ja partaveitsellä eikä kivunlievitystä ollut.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kondrati Selivanov (n. 1732–1832) (ru:Кондратий Селиванов), skoptsi-liikkeen johtaja ja perustaja.

Venäjän viranomaiset havahtuivat skoptsien olemassaoloon 1771 Orjolin alueella. Talonpoika nimeltä Andrei Ivanov tuomittiin hänen houkuteltuaan 13 muuta talonpoikaa kastroimaan itsensä. Hänen apulaisenaan toimi toinen talonpoika nimeltään Kondrati Selivanov. Tutkinnan jälkeen Ivanov ruoskittiin ja lähetettiin Siperiaan. Selivanov pakeni, mutta hänet pidätettiin uudestaan 1775.

Skoptsien liike kuitenkin kasvoi. Selivanov pakeni Siperiasta ja julistautui Jumalan pojan inkarnaatioksi Pietari III:n hahmossa. (Pietari III oli ollut suosittu vanhauskoisten keskuudessa, koska hän salli heille omantunnonvapauden, sekä talonpoikien keskuudessa koska he saivat omaa maata maareformissa.) Selivanov otti tittelikseen "Jumalten Jumala ja Kuningasten Kuningas" sekä julisti mahdollistaneensa uskovien pelastuksen kastraation välityksellä.

Selivanov eli 18 vuotta Pietarissa opetuslapsensa rakennuttamassa talossa ja nautti kaksinkertaista kunniaa Kristuksena ja tsaarina. Vuonna 1797 hänet pidätettiin jälleen tsaari Paavali I:n määräyksestä ja vangittiin hullujenhuoneeseen. Aleksanteri I:n aikana hänet vapautettiin, mutta hän joutui 1820 jälleen lukkojen taakse, tällä kertaa luostariin Suzdalissa. Hän kuoli siellä 1832 noin satavuotiaana.

Skoptsien liike ei kuitenkaan kuollut. Liikkeen jäseniksi ei liittynyt ainoastaan talonpoikia. Myös ylhäisön jäseniä, sotilashenkilöitä, siviilivirkamiehiä, pappeja ja kauppiaita liittyi sen riveihin. Vaikka vuosina 1847–1866 karkotettiin 515 miestä ja 240 naista Siperiaan, liikkeen olemassaoloon se ei vaikuttanut. 1884 lahkoon kuului ainakin 5444 jäsentä, joista 1465 naista. Näistä 703 miestä ja 100 naista oli antanut kastroida itsensä.

Heitä vastaan yritettiin taistella eri tavoin, kuten asettamalla heidät naurunalaisiksi: miespuolisia skoptseja kuljetettiin kylien läpi puettuina naisten vaatteisiin ja narrinhattuun. Vuonna 1876 karkotettiin 130 skoptsia. Vainoja paetakseen jotkut lahkon jäsenet poistuivat maasta, enimmäkseen Romaniaan, ja siellä jotkut heistä sekoittuivat vanhauskoisiin pakolaisiin, jotka tunnetaan lipovaneina. Vaikka Venäjällä laki oli ankara ja vaati jokaista eunukkia rekisteröitymään, ei skoptsi-liikkeen suosio vähentynyt.

1900-luvun alussa liikkeellä saattoi olla niinkin paljon kuin 100 000 seuraajaa, vaikka vaino jatkui ja liikkeen jäseniä joutui oikeuteen (New York Times 6.10.1910). Neuvostovallan alla vaino sekä kollektivisointi vähensivät jäsenmäärää raportoituun muutamaan tuhanteen 1929. Liikkeen uskotaan lähestulkoon kadonneen nykyaikaan mennessä (Lane 1978).

Kartanolaisuuden perustaja Alma Kartano oleskeli 1900-luvun alkupuolella pitkähköjä aikoja Inkerinmaalla, jossa hän tutustui paikallisen, Satakunnassa vaikuttaneen saarnaajan Voldemar Kurjen johdolla skoptsien ja hlystien eli "piiskaajien" yhteisöihin. Näihin liikkeisiin tutustuminen vakuutti Kartanon siitä, että kaikki seksuaalisuus oli pahasta, myös avioliitossa.

Skoptseja käsittelevän venäläisen kirjan kansi, 1930

Muita tapoja ja uskomuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skoptsit eivät täysin tuominneet avioliittoa, ja joskus sallittiin yksi lapsi, Bukarestissa oleville kaksi, ennen täyttä jäsenyyttä.

Skoptsit eivät olleet pessimistisiä maailmanlopun odottajia, vaan he tähtäsivät paremminkin yksilön täydellistämiseen. Uskonnollisiin seremonioihin kuului hymnien laulamista, antautuminen kiihkeään, hurmostilaan päättyvään tanssiin (samoin kuin hlystit ("piiskaajat") ja sufilaisuuden tanssivat derviššit). Kaikilta jäseniltä vaadittiin tiukat valat salassapidosta. Jäsenet myös auttoivat toisiaan tarvittaessa.

Kokoontumiset järjestettiin öisin kellareissa ja kestivät aamunkoittoon. Näissä miesten yllä oli pitkä, väljä valkoinen paita vyöllä ja väljät housut. Myös naiset pukeutuivat valkoiseen. Kaikilla oli joko valkoiset sukat tai olivat paljasjaloin. He kutsuivat itseään "valkeiksi kyyhkyiksi".

Skoptsin olivat millenarianisteja, ja odottivat Messiasta joka perustaisi pyhien (eli puhtaiden) valtakunnan. He uskoivat Messiaan tulevan vasta kun Skoptsien lukumäärä olisi 144 000 (Ilmestyskirjan 14:1,3),[3] ja he ponnistelivat saavuttaakseen sen. Vuoteen 1911 mennessä monien Skoptsien mielessä on sanottu olleen ajatus, että heidän oppinsa täyttyi siveässä syrjässä elämisessä.

Taiteessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alfred Besterin sci-fi-kirjassa Määränpäänä tähdet (The Stars My Destination, 1956) esitellään futuristinen versio Skoptsi-lahkosta, joka opettaa kaikkien aistihavaintojen olevan väärin ja jäseniksi tulevien kaikki aistinhermot katkaistaan.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. "Sillä muutamat ovat kuohitut, jotka äitinsä kohdusta niin syntyneet ovat: ja ovat kuohitut, jotka ihmisiltä kuohitut ovat: ja ovat kuohitut, jotka taivaan valtakunnan tähden itse kuohinneet ovat. Joka sen taitaa käsittää, se käsittäkään." Matteus 19:12; Biblia (1776)
  2. "8. Mutta jos kätes taikka jalkas pahentaa sinun, niin leikkaa ne pois, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun elämään sisälle mennä ontuvana taikka raajarikkona, kuin että sinulla olis kaksi kättä eli kaksi jalkaa, ja sinä heitettäisiin ijankaikkiseen tuleen. 9. Ja jos silmäs pahentaa sinun, niin puhkaise se ulos, ja heitä pois tyköäs. Parempi on sinun silmäpuolena elämään sisälle mennä, kuin että sinulla olis kaksi silmää, ja sinä heitettäisiin helvetin tuleen." Matteus 18:8,9; Biblia (1776)
  3. 1. Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. 3. Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta. Ilm.14:1,3 Kirkkoraamattu 1938

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anatole Leroy-Beaulieu: The Empire of the Tsars (Eng. trans., 1896), vol. iii.
  • E. Pelikan: Geschichtlich-medizinische Untersuchungen über das Skopzentum in Rußland (Gießen, 1876)
  • K. K. Grass: Die geheime heilige Schrift der Skopzen (Leipzig, 1904)
  • K. K. Grass: Die russischen Sekten (Leipzig 1907 &c).
  • Lane, Christel: Christian Religion in the Soviet Union: a Sociological Study, s. 94-95. Albany, New York: SUNY Press, 1978. Teoksen verkkoversio (Google Books) (viitattu 2010-06-23). (englanniksi)
  • Nina Lavonen: Puhtaat pojat, taivaan tyttäret - Inkerin kuohittujen lahko (Juminkeko-säätiö [Petroskoi] : KRC Kielen, kirjallisuuden ja historian instituutti, 2012)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]