Eroseminaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Eroseminaari on yhdysvaltalaisen kasvatustieteen tohtori Bruce Fisherin (1931–1998)[1] kehittämään lähestymiseen perustuva tapa työstää parisuhteen päättymiseen liittyviä kokemuksia. Kyseessä on ryhmässä totetutettu, käytäntöä korostava (pragmaattinen) oppimistapahtuma.[2][3] Seminaariin osallistuvat ihmiset saavat tietoa sekä kasvua tukevia kokemuksia seminaarikurssin aikana, mikä auttaa heitä työstämään normaalia elämänkriisiään. Tiedon, harjoitusten ja kokemusten avulla ihmissuhteita opitaan ymmärtämään paremmin. Samalla seminaarilaisten mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä paranee.[2]

Yhdysvaltalainen Bruce Fisher alkoi 1970 -luvulla kehittää menetelmää, jolla voitaisiin auttaa parisuhteen loppumisen kokeneita henkilöitä. Tutkittuaan ja analysoituaan huolellisesti lukuisia avioeroja hän kehitti toipumisohjelman parisuhteen päättymisen aiheuttamasta kriisistä. Lähestymisestä Fisher käyttää nimeä jälleenrakennus. Fisherin jälleenrakennus-malli on tullut suosituksi välineeksi erojen työstämisessä ja se on levinnyt ympäri maailman. Fisherin erotyöskentelyä käsittelevä perusteos on nimeltään Rebuilding: When Your Relationship Ends, jonka suomeksi käänsi nimellä Jälleenrakennus, kun suhteesi päättyy psykologi Kari Kiianmaa.[3][4] Kirjaa käytetään tyypillisesti eroseminaarien kirjallisena materiaalina, mutta on koettu hyödylliseksi eron jälkeen myös ilman seminaaria,[2] ja voi olla avuksi myös parisuhdekriisejä työstettäessä ihmissuhteen yhä jatkuessa. Fisherin jälleenrakennusohjelmaan kuuluu 19 jälleenrakennuskuutioksi nimitettyä aihepiiriä, jotka ihmisen tulisi käsitellä eheytyäkseen parisuhteen purkautumisesta. Eri ihmiset käsittelevät aihepiirejä vaihtelevasti eri järjestyksessä, vaikka Fisherin lähestymisessä onkin tietty systemaattinen etenemisjärjestys. On tavallista käsitellä samanaikaisesti useaa eron teema-aluetta. Käsittely on menetelmän kehittäjän mukaan tehokkainta eroseminaarissa, joka kestää tavallisesti kymmenen viikkoa. Tämän seminaarin aikana on yhteisiä kokoontumisia kolme tuntia viikossa. Jokaisella tapaamiskerralla on eri teema ja tehtävät. Eroaan osallistujat työstävät sekä yksin että ryhmässä. Tapaamissa tyypillisesti eron itsekin kokenut ohjaaja tai ryhmänvetäjä ja ryhmän muiden jäsenten vertaistuki helpottaa selvitymisprosessia. [3][5]

Psykologi Kiianmaa luopui aktiivisesta Fisherin jälleenrakennusmallin mukaisen Eroseminaarin kouluttajan roolistaan vuonna 2013 ja luovutti menetelmäoikeudet Suomessa eteenpäin filosofian maisteri Marianna Stolbowille (*1965). Yhdessä he muokkasivat mallista uusitun, Suomeen sovelletun version nimellä Suomalainen eroseminaari. [6][7][8][9] Siinä on 10 tai 10+1 tapaamiskertaa, joista yhdestoista kerta on tarkoitettu niille, jotka haluavat työstää perheen lapsiin liittyviä teemoja.

Suomalaisia eroja 2000-luvun alussa kartottaneen väitöskirjatyön mukaan (suomalaiset erosta toipuneet kertovat) parhaita selviytymiskeinoja olivat tulevaisuuteen suuntautuminen, eron työstäminen yksin ja sosiaalinen tuki. Vähemmän apua erosta selviytymiseen toivat avioeron pohtimisen välttäminen, uskonnollinen tuki ja ammattiapu.[3] Myös yliopistollisessa lopputyössä tehdyt havainnot toteavat eroseminaarin edistäneen merkittävästi avioeroon sopeutumista (PsyM Katja Lötjösen gradu). Osallistujien tärkeäksi kokemien tavoitteiden - kuten tulevaisuuden helpottumisen, itsetunnon lisääntymisen ja avoimuuteen kasvamisen - koettiin helpottuneen. Seminaari oli osanottajille hyödyllinen ja tarjonneen mahdollisuuden käydä läpi erokriisiään myönteisessä ympäristössä. Seminaarin ryhmämuotoisuus tarjosi myös mahdollisuuden löytää uusia merkityksellisiä ihmissuhteita (Heli Kuosmasen gradu).[3]

Vuonna 2015 järjestettyjen eroseminaarien tyypillinen hinta oli 100–600 euroa. Hintaa halvensi muun muassa kurssin järjestäminen osana aikuiskoulutusta esimerkiksi työväenopiston kurssitarjonnan yhteydessä. Kalliimmassa päässä oli kahden viikon intensiivinen kurssi ulkomailla aurinkorannalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dr. Bruce Fisher–author of Rebuilding When Your Relationship Ends wordpress.com. Viitattu 12.7.2015.
  2. a b c Jälleenrakennus eron jälkeen (Fisherin malli): Mikä eroseminaari on? (pdf) Perheneuvola, Jyväskylä, jyvaskyla.fi. Arkistoitu 12.7.2015. Viitattu 12.7.2015.
  3. a b c d e Jouko Kiiski: Suomalainen avioero 2000-luvun alussa. Miksi avioliitto puretaan, miten ero koetaan ja miten siitä selviydytään? (pdf) (väitöskirja) Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, uef.fi. Viitattu 12.7.2015.
  4. Yli erosta Yleisradio, yle.fi. Viitattu 12.7.2015.
  5. Paula Alkio: Ero tuo mukanaan monenlaisia tunteita Väestöliitto, vaestoliitto.fi. Viitattu 12.7.2015.
  6. Erosta on tullut kiireistä suorittamista 22.8.2013. Helsingin Sanomat, hs.fi. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 12.7.2015.
  7. Marianna Stolbow 22.8.2013. Helsingin Sanomat, hs.fi. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 13.7.2015.
  8. Fisherin eroseminaari uudistuu 6.1.2013. kiianmaa.com. Arkistoitu 13.7.2015. Viitattu 13.7.2015.
  9. Eroseminaari vastaa alkusyksyn avioeropiikkiin uusirovaniemi.fi. Viitattu 12.7.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]