Erik Bergman -palkinto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Erik Bergman -palkinto on suomalainen taidemusiikkipalkinto. Varat siihen myönnetään Erik Bergmanin rahastosta, joka on yksi Svenska kulturfondenin erikoisrahastoista. Rahasto perustettiin säveltäjä ja kuoronjohtaja Erik Bergmanin (1911–2006) 80-vuotispäivän kunniaksi vuonna 1991. Rahaston tehtävänä on edistää uusia pyrkimyksiä taidemusiikin alalla Suomessa.[1] Erik Bergmanin perustama rahasto voi myöntää palkinnon korkeintaan joka kolmas vuosi. Rahastoa hallinnoi Svenska litteratursällskapet i Finland, mutta Erik Bergmanin nimenomaisen määräyksen mukaan palkittavan henkilön äidinkielellä ei ole merkitystä palkinnosta päätettäessä.[2] Palkinnon saajan nimesi Erik Bergmanin rahaston hallitus, jossa oli edustettuna Suomen Säveltäjät ry, Sibelius-Akatemia, Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry, Åbo Akademi ja Svenska kulturfonden.[3]

Erik Bergman testamenttasi Teoston tilittämät tekijänoikeuspalkkionsa rahastolle, mutta rahat ensimmäistä palkintoa varten antoi Svenska kulturfonden. Varojen kartuttamiseksi oli tarkoitus myös järjestää keräys. Palkinnon ensimmäistä saajaa valittaessa otettiin huomioon Erik Bergmanin oma näkemys.[2] Vuonna 1991 Bergmanin täyttäessä 80 vuotta hän toivoi, että kaikki jotka haluavat onnitella häntä tekisivät sen uuden nimikkorahaston kautta.[4]

Palkitut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1991: Säveltäjä Paavo Heininen yhtenä uuden suomalaisen musiikin keulahahmona. Palkinnon suuruus oli 100 000 markkaa.[3]
  • 1996: Säveltäjä Jukka Tiensuu oman tien kulkemisesta musiikin alalla. Palkinnon suuruus oli 100 000 markkaa.[5]
  • 2001: Kapellimestari Ulf Söderblom työstä suomalaisen nykymusiikin hyväksi. Palkinnon suuruus oli 100 000 markkaa.
  • 2011: Säveltäjä Veli-Matti Puumala tinkimättömästä ja helppoja ratkaisuja välttävästä sävellystyöstä. Palkinnon suuruus oli 20 000 euroa.[6]
  • 2021: Sopraano Anu Komsi laulutaiteen edistämisestä Suomessa ja muissa maissa. Palkinnon suuruus oli 30 000 euroa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Anu Komsi sai Erik Bergman -palkinnon. Helsingin Sanomat, 26.11.2021, s. B 3. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.12.2021.
  2. a b Erik Bergman perusti nykymusiikkirahaston. Helsingin Sanomat, 22.8.1991, s. B 6. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047.
  3. a b Paavo Heininen sai ensimmäisen Erik Bergman -palkinnon. Helsingin Sanomat, 23.11.1991, s. B 2. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047.
  4. Rahastot. Helsingin Sanomat, 11.11.1991, s. A 4. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047.
  5. Jukka Tiensuulle Erik Bergman -palkinto. Helsingin Sanomat, 25.11.1996, s. C 6. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö. ISSN 0355-2047.
  6. Erik Bergman -palkinto Veli-Matti Puumalalle (Tilaajille) Helsingin Sanomat. 25.11.2011. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 28.12.2021.