Elizabeth George
Susan Elizabeth George (s. 1949, Ohio, Yhdysvallat) on yhdysvaltalaissyntyinen kirjailija, joka kirjoittaa Englantiin sijoittuvia rikosromaaneja. Georgen teosten päähenkilöinä ovat yleensä rikoskomisario Thomas Lynley ja ylikonstaapeli Barbara Havers.
Georgen ensimmäinen romaani Kunnioitetun kansalaisen kuolema ilmestyi vuonna 1988. Rikosarvoituksen lisäksi teokset kuvaavat englantilaista luokkayhteiskuntaa[1]. Luokkajako vallitsee alunperin nimenomaan Lynleyn ja Haversin välillä, mutta myöhemmin se saa uusia piirteitä uusien henkilöiden myötä.
Georgen tuotanto on kronologialtaan haastava, sillä varsinaisten rikostarinoiden lisäksi paljastetaan kirja kirjalta enemmän myös päähenkilöiden menneisyydestä. Kirjat tulisi lukea oikeassa järjestyksessä. Lynleyn vanha ystävä Simon St. James sekä kummankin naisystävät, myöhemmät vaimot, saavat erisuuruisia rooleja. Esimerkiksi Sovelias kosto keskittyy enimmäkseen kuvaamaan Lynleyn nuoruutta. Taustalla hitaasti kehittyvän traagisen rakkaustarinan seuraaminen on joskus vaikeaa varsinkin suomenkieliselle lukijalle, sillä suomennokset eivät ole ilmestyneet alkuperäisessä järjestyksessä, sikäli kun niitä on ilmestynyt ollenkaan.
Romaaneihin pohjautuva televisiosarja Komisario Lynley on esitetty myös Suomessa useaan otteeseen. Sarjan pääosissa ovat Nathaniel Parker Lynleynä ja Sharon Small Haversina[2]. Sarjan alkupään jaksot pohjautuvat kuitenkin Georgen romaaneihin vain suhteellisen pinnallisesti, ja loppupään jaksot eivät ollenkaan, vaan ovat käsikirjoittajien uusia luomuksia.
[muokkaa] Bibliografia
- 1988: Kunnioitetun kansalaisen kuolema, (A Great Deliverance; suom. Pirkko Biström, WSOY 1989)
- 1989: Veri verta vaatii (Payment in Blood; suom. Pirkko Biström, WSOY 1991)
- 1990: Viattomien kesken (Well-Schooled in Murder; suom. Paula Herranen, WSOY 1994)
- 1991: Sovelias kosto (A Suitable Vengeance; suom. Pirkko Biström, WSOY 1995)
- 1992: Elenan tähden (For the Sake of Elena; suom. Pirkko Biström, WSOY 1999)
- 1993: Isän varjo (Missing Joseph; suom. Pirkko Biström, WSOY 1997)
- 1995: Playing for the Ashes
- 1996: Vihollinen lähelläsi (In the Presence of the Enemy; suom. Pirkko Biström WSOY 2000)
- 1997: Mielessä petos (Deception on His Mind; suom. Pirkko Biström, WSOY 2001). ISBN 978-951-0-25618-3
- 1999: Syntisen jäljillä (In Pursuit of the Proper Sinner; suom. Pirkko Biström, WSOY 2002)
- 2001: Petturin muisti (A Traitor to Memory; suom. Pirkko Biström, WSOY 2003) ISBN 978-951-0-28195-6 4
- 2002: I, Richard (novellikokoelma)
- 2003: A Place of Hiding
- 2004: Write Away (tietokirja)
- 2005: With No One as Witness
- 2006: What Came before He Shot Her
- 2008: Careless in Red
- 2010: This Body of Death
Sivulta puuttuu