Demaratos (korinttilainen)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Demaratos (muinaiskreikaksi Δημάρατος) oli Rooman viidennen kuninkaan Tarquinius Priscuksen isä[1] ja Rooman viimeisen kuninkaan Tarquinius Superbuksen isoisä.

Elämänkerrallista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apollonin temppeli, jonka valmistuttua Demaratos pakeni Korintista Tarquiniaan.

Demaratos kuului Korinttia hallinneeseen bakkhiadien aatelissukuun. Demaratos itse harjoitti menestyksekästä vienti- ja tuontikauppaa etruskien kanssa ja sai näin kootuksi mahtavan omaisuuden. Kypseloksen tultua Korintin tyranniksi 657 eaa. bakkhiadien sukukunta oli pakotettu lähtemään kotikaupungistaan. Demaratoksen luonnollinen sijoittumispaikka oli vauras Tarquinia, jossa hänellä liiketoimiensa ansiosta oli ennestään ystäviä.[2][3] Demaratoksen lähdön uskotaan tapahtuneen heti Apollonin temppelin valmistumisen jälkeen. Etruriassa nimittäin on havaittavissa samanlaisia monumentaalirakentamisen jälkiä kuin Korintin Apollonin temppelissä.[4] Plinius vanhempi kertookin Demaratoksella olleen mukanaan kolme muotoilijaa (fictor), joiden kautta savenkäsittelytaito (plastice) levisi Italiaan.[5]

Tarquiniassa Demaratos rakensi talon ja kohtasi köyhtyneeseen etruskiaateliin kuuluvan naisen (nimeä emme tiedä) ja meni naimisiin tämän kanssa. Demaratokselle syntyi kaksi poikaa, Arruns ja Lucumo,[6] jotka saivat kreikkalaisen ja etruskilaisen kasvatuksen. Jälkimmäinen otti sittemmin nimekseen Lucius Tarquinius. Esikoispoika Arruns kuoli ilmeisesti jo alle 40-vuotiaana, ja Demaratos kuoli piakkoin sen jälkeen suruunsa tietämättä miniänsä olevan raskaana. Näin ollen Demaratos ei osannut ottaa uutta tulokasta huomioon testamentissaan. Demaratoksen jättämä perintö meni siis kokonaan Lucumolle, ja Arrunsin poika Egerius jäi ilman perintöosaa.[7] Tosin Egerius kohosi sittemmin setänsä avittamana korkeahkoon asemaan.

Demaratoksen historiallisuudesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demaratoksen ansioksi on luettu paljon. Häntä pidetään Rooman myyttisten etruskikuninkaiden kantaisänä, eivätkä Fabius Pictor tai Polybios hänestä tunnu muuta väittävänkään.[8] Myöhempi traditio (varsinkin Dionysios Halikarnassolainen) antaa seikkaperäisemmän kuvan, jota on sekä kyseenalaistettu että monella tavoin tulkittu.[9] Antiikin traditio esittää nimen omaan Demaratoksen hellenisoineen Etrurian opettamalla etruskeille kreikkalaisten kirjainten käytön[10] ja tuomalla mukanaan kreikkalaisia savityötaidon osaajia.[11] Tällaisissa kertomuksissa Demaratos saa tietenkin liian keskeisen aseman, mikä nimen omaan on myytin luomista, mutta hänen historiallisuuttaan olisi vaikea kiistää.[12] Pliniuksen kertomuksen kannalta mielenkiintoista on myös, että Sisilian etelärannikon Ragusan maakunnan alueella sijainneesta Kamarinan kaupungista, joka nykyään on arkeologinen kohde, on löytynyt piirtokirjoituksia, jotka osoittavat paikalla olleen myös korinttilaisia, joiden yhteydessä mainitaan myös Diopos-niminen taiteilija.[13] On kuitenkin korostettava, että Demaratos oli vain yksi monista kreikkalaisista liikemiehistä, jotka olivat jo 700-luvulta eaa lähtien havainneet Etrurian ja myös koko Italian loistavaksi markkina-alueeksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ampolo, Carmine (1976/1977) Demarato. Osservazioni sulla mobilità sociale arcaica. Dialoghi di Archeologia 9-10: 333-345.
  • Bayer, Erich (1972) Rom und die Westgriechen bis 280 v. Chr. Aufstieg und Niedergang der römischen Welt (= Joseph Vogt -juhlakirja, toim. H. Temporini), 305-340. Berlin: de Gruyter.
  • Blakeway, Alan (1935) "Demaratus": A Study in Some Aspects of the Earliest Hellenisation of Latium and Etruria. Journal of Roman Studies 25, 129-149.
  • Brendel, Otto J. (1995) Etruscan Art. New Haven & London: Yale University Press/Pelican History of Art. ISBN 0-300-06446-2
  • Cordano, Federica (1987) Contributo onomastico alla storia di Camarina arcaica. Kokalos 33: 121-127.
  • Martínez-Pinna Nieto, Jorge (2009) La monarquía romana arcaica. Barcelona: Universitat de Barcelona. (Col·lecció Instrumenta, 31) ISBN 978-84-475-3384-8
  • Ridgway, David & Ridgway, Francesca R. (1994) Demaratus and the Archaeologists. Murlo and the Etruscans: art and society in ancient Etruria (toim. Richard Daniel De Puma & Jocelyn Penny Small), 6-15. Madison, Wisconsin: The University of Wisconsin Press.
  • Scullard, Howard H. (1980) A history of the Roman world, 753-146 B.C. 4th ed. London: Methuen.
  • Williams, Charles K. (1978) Demaratus and Early Corinthian Roofs. STELE (N.Kontoleon-juhlakirja), 345-350. Ateena.
  • Winter, Nancy A. (2002) Commerce in Exile: Terracotta Roofing in Etruria, Corfu and Sicily, a Bacchiad Family Enterprise. Etruscan Studies 9 (artikkeli #18), 227-236.
  • Zevi, Fausto (1995) Demarato e i re "Corinzi" di Roma. L'incidenza dell'antico: studi in memoria di Ettore Lepore, I (toim. Alfredina Storchi Marino), 291-314. Napoli: Luciano.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Polybios, Historiae 6.11a.7. Tämä on vanhin säilynyt tieto, joka taas on peräisin Fabius Pictorilta.
  2. Dionysios Halikarnassolainen, Antiquitates Romanae 3.46.2; Cicero, De re publica 2.19.34.
  3. Ampolo (1976/1977); Martínez-Pinna (2009: 22-24).
  4. Williams (1978); Winter (2002: 229-230). Apollonin temppeli (ns. vanha temppeli) valmistui n. 655 eaa.
  5. Plinius, Naturalis historia 35.152. Plinius käyttää nimimuotoa Damaratus, joka heijastelee Demaratoksen oikeaa, korinttilaista nimeä Damaratos.
  6. Nimi Lucumo (etruskiksi lauχme) saattoi olla jonkinlainen lempinimi, sillä päinvastoin kuin Arruns, Lucumo ei ollut etruskilainen henkilönimi vaan pikemminkin arvonimi ja -asema, eräänlainen pappiskuningas.
  7. Livius, Ab urbe condita 1.34. –Egerius-nimeen on vähän vaikea suhtautua. Livius selittää Egerius-nimen annetun lapselle, koska tämä oli tuomittu puutteenalaisuuteen (vrt. latinan verbiin egere 'elää puutteessa'). Dionysios Halikarnassolaisen selitys on sama (Ant. Rom. 3.50), mutta koska hän kirjoittaa nimen Ἠγέριος [ɛ:'gerios], tämä sananselitys ei käy päinsä. Muutenkaan Tarquinian etruskikaupungissa tuskin oli tapana antaa latinankielisiä nimiä, semminkin kun oli kyse kreikkalais-etruskilaisesta suvusta. Ehkäpä Egerius on jonkin etruskinimen latinankielinen asu. Ilmeinen kiinnekohta on muinainen, monen mielestä etruskiperäinen lähdenymfi Egeria (Ἠγερία).
  8. Ridgway & Ridgway (1994: 13).
  9. Esimerkiksi Zevi (1995) tulkitsee Demaratoksen alkupisteeksi Tarquinius-saagalle, jonka tarkoituksena on vakiinnuttaa käsitys Roomasta ja Cumaesta (johon Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus karkoitettiin) "korinttilaisina" kaupunkeina.
  10. Tacitus, Keisarillisen Rooman historia (= Annales) 11.14.
  11. Plinius (Naturalis historia 35.152) mainitsee kolmen nimet: Eukheir ('Kätevä'), Diopos ('Päällysmies') ja Eugrammos ('Piirturi'). Nämä eivät välttämättä ole tekaistuja nimiä vaan ammattiyhteisössä syntyneitä lempinimiä. Kirjan aikaisemmassa jaksossa (35.16) Plinius antaa ymmärtää, että mukana oli muitakin.
  12. Blakeway (1935); Bayer (1972: 309-311); Scullard (1980: 23); Ridgway & Ridgway (1994: 13); Brendel (1995: 95, 134-135); Winter (2002).
  13. Cordano (1987).