Chelsean posliinitehdas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Katukauppias noin vuodelta 1760

Chelsean posliinitehdas oli varhainen englantilainen posliinitehdas, joka toimi vuosina 1745–1770. Sen perusti hopeaseppä Nicholas Sprimont, joka jatkoi hopeaesineiden valmistamista posliinin rinnalla. Tehdas sijoittui lähelle Ranelaghin puistoa, missä liikkui kuninkaallisia ja ylhäisöä. Yksi Sprimontin suojelijoista oli Cumberlandin herttuan sihteeri. Tämän avulla Sprimont onnistui hankkimaan Meissenin posliinia, ja monet Chelsean varhaisista esineistä olivatkin kopioita Meissenin posliinista.[1]

Chelsea tähtäsi selvästi ylellisyystuotteiden markkinoille.[2] Tehdas keskittyi lähinnä posliinisiin koriste-esineisiin, ja 1760-luvulla se teki myös astioita rokokootyyliin. Tähän saatiin vaikutteita ranskalaisesta Sèvresin posliinista.[1] Tehtaan leimana oli aluksi kolmio, vuodesta 1752 ankkuri.[3] Ensimmäisten vuosien eli "kolmio-kauden" tuotteet ovat läpikuultavia ja erittäin kiiltäviä. Astioissa ei ole juuri koristelua, ja niiden muoto muistuttaa klassisten hopeaesineiden muotoa. Kun ankkuri tuli käyttöön leimassa, posliinimassan koostumusta muutettiin eikä se ole enää yhtä läpikuultavaa. Koristeluissa näkyy vaikutteita Japanista ja Meissenistä. Ankkurikaudella alettiin tuottaa myös luonnollisen näköisiä pienoispatsaita eläimistä ja hedelmäasetelmista. Kun Ranskan Sèvres syrjäytti Meissenin esikuvana, myös tehtaanmerkki vaihdettiin punaisesta ankkurista kultaiseen ankkuriin.[2]

Vuonna 1770 tehdas siirtyi derbyläisen William Duesburyn omistukseen, ja senjälkeinen tuotanto tunnetaan "Chelsea-Derbyn" posliinina.[4] Tehdas toimi samalla paikalla vuoteen 1784, jolloin sen koneet ja muotit siirrettiin Derbyyn.[5] Vuonna 2010 Derbyn kaupunginmuseo sai kokoelmiinsa yli seitsemäntuhatta muottia ja esinettä Chelsean ja Derbyn tehtailta.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Chelsea (myös paljon kuvia) Museum of London. (englanniksi)
  2. a b Catherine Beth Lippert: Eighteenth-century English porcelain in the collection of the Indianapolis Museum of Art, s. 57. Indiana University Press, 1987. ISBN 9780936260129.
  3. Porcelain Marks and Backstamps English Pottery
  4. Derby Artfact
  5. Royal Crown Derby Bygone Derbyshire
  6. Enlightenment! Derby Valley Mills heritage Site
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Chelsean posliinitehdas.