Charles de Choisseul-Praslin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuva, jonka väitetään esittävän Charles de Choisseul-Praslinia.Tuntemattoman tekijän piirros.

Charles Laure Hugues Théobald de Choisseul-Praslin (18051847)[1] oli ranskalainen aatelismies ja poliitikko. Hänen tekemänsä henkirikos nosti Ranskassa suuttumusta ja oli suuri skandaali. Se heikensi heinäkuun monarkian hallituksen kansansuosiota.[2]

Yleisesti hyväksytyn tiedon mukaan de Choisseul-Praslin teki pidätettynä ollessaan itsemurhan. 1800-luvulta on elänyt sitkeästi väite, että että ruhtinas olisi päässyt pakenemaan ja elänyt loppuelämänsä Keski-Amerikassa.[3]

Elämänvaiheita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Théobald Choisseul-Prasilin solmi vuonna 1824 avioliiton Fanny Sébastianian kanssa. Sulhanen oli 19-vuotias ja morsian 17-vuotias. Avioliitto oli suuri sensaatio Pariisin ylhäisön seurapiireissä. Aviopuolisot olivat sekä aristokraattisia ja varakkaita, mutta mikä tärkeintä, syvästi rakastuneita toisiinsa. [3]

Choisseul-Praslin oli kiinnostunut politiikasta ja hänestä tuli kuningas Ludvig Filipin politiikan tukija. [4] Hänet valittiin kansanedustajaksi ja kuningas nimitti hänet parlamentin ylemmän kamarin, päärien kamarin, jäseneksi vuonna 1845. Hänet nimitettiin myös kruununprinssin kunniakaartiin.

Kotiasiat alkoivat kehittyä huonoon suuntaan. Perheeseen oli syntynyt yhdeksön lasta ja vaimolla oli myös keskenmenoja. Kun vaimo oli 32-vuotias, oli mies menettänyt kaiken mielenkiintoonsa häneen. Fanny vastasi tähän ripustautumalla mieheensä entistä enemmän. Hän lähetti miehelleen päivässä useita kirjeitä, joissa syytteli, vaati asioita ja ilmaisi kaipuutaan. Kirjeet hän kirjoitti useinmiten öisin ja päivällä palvelija vei ne aviomiehen työpöydälle. Mies etääntyi jälleen entistä enemmän puolisostaan. [3]

Perittyään isänsä vuonna vuonna 1841 Choisseul-Praslin vetäytyi maaseudulle kunnostamaan suvun omistamaa linnaa. Vaimonsa kasvavaan ripustautumiseen hän reagoi mykkyydellä tai raivokohtauksilla. Puolisot kuitenkin edustivat yhä yhdessä antaen vaikutelman unelmaparista. Samana vuonna Choisseul-Praslin pyysi vaimoltaan nimen sopimukseen, jossa tämän piti luvata, että tämä ei saa tavata lapsiaan yksin, vaan läsnä on oltava joko isä tai joku lastenhoitajista. Mies arveli, että vaimollaan on huono vaikutus lapsiinsa. [3]

Vuonna 1841 perheeseen palkattiin uusi kotiopettajatar, Henriette Deluzy. Hänellä oli takanaan taideopintoja, mutta oli joutunut lopettamaan ne äitinsä kuoltua. Hänen kuvaillaan olleen viehättävän, mutta muuta palveluskuntaa kohtaan pomottelevan. Koska isä vietti paljon aikaa lasten ja kotiopettajattaren kanssa, alkoi levitä juoruja. Ne saivat paljon ilmaa siipiensä alle, kun selvisi, että perheen rouvaa ei oltu otettu mukaan Italian matkalle. Vaimo uhkaili miestään erolla ja avioero olisi tuhonnut miehen yhteiskunnallisen aseman. [3] [4]

Henriette Deluzyn epäillään olleen rakastunut työnantajaansa, mutta ruhtinas ei osoittanut kiinnostusta. Ruhtinas irtisanoi kotiopettajattaren kesäkuussa 1847 ja tämä sai työpaikan läheisestä tyttökoulusta. Sieltä hän pommitti epäviisaasti ruhtinasta pitkillä kirjeillä. Mitä ruhtinaan ja entisen kotiopettajattaren välillä tapahtui seuraavien viikkojen välillä on jäänyt epäselväksi.[3]

Elokuussa vuonna 1847 perhe palasi lomamatkaltaan Dieppestä. Sen jälkeen kumpikin tapasi iltapäivällä omia ystäviään. Lapset laitettiin nukkumaan ja sekä Théobald että Fanny vetäytyivät omiin makuuhuoneisiinsa jotka sijaitsivat Pariisin kodin alimmassa kerroksessa. Kaikki oli hiljaista, kunnes kello 4–5 aikaan aamuyöstä kamarineito kuuli, että emäntä soittaa kelloa hädissään. [4]

Kamarineitoa kohtasi emännän huoneessa kammottava näky. Emännän kurkku oli viilletty auki, mihin tämä ei ollut menehtynyt, jonka jälkeen häntä oli hakattu kynttilänjalalla päähän.Huoneessa oli merkkejä kamppailusta. Paikalle haettu lääkäri saattoi vain todeta emännän kuolleeksi. [4]

Paikalle kutsuttiin myös poliisi. Heti nähtyään murhapaikan, hän totesi, että tällaista ei tee ammattimurtovaras. Epäilyt osuivat lähes heti ruhtinaaseen. Emännän huoneesta vei verijälkiä ruhtinaan huoneeseen ja murhapaikalla oli ruhtinaan pistooli, jonka perää oli käytetty lyömiseen. Ruhtinaan selitykset siitä, miksi hän oli pessyt vaatteitaan verestä ja miksi hänen pistoolinsa oli vaimon huoneessa olivat niin hataria, että poliisi pidätti heti ruhtinaan. Lisäksi todisteita ruhtinasta vastaan saatiin, kun rikostutkinnassa käytettiin ensimmäistä kertaa mikroskooppia.[5] [6]

Perhetragedia muuttui nyt poliittikseksi. Päärien kamarien jäsenenä ainoastaan toisilla kamarin jäsenillä oli tuomiovalta Choisseul-Prasliniin. Kuningas Ludvig Filip ymmärsi asian yhteiskunnallis-poliittisen merkityksen ja vaati asian viemistä oikeuteen viipymättä. Ruhtinas vietiin vankilaan, missä häntä kuulusteltiin. Hän ei kuitenkaan tunnustanut mitään.[7] [3]

Vankilassa Théobald Choisseul-Prasilinin onnistui juoda vartijoiden huolimattomuuden vuoksi mukanaan ollut arsenikkipullo. Vankilan lääkärit ponnistelivat pelastaakseen ruhtinaan hengen, mutta turhaan. Tapasi tuli julkisuuteen ja se nostatti kohun. Väitettiin hallituksen suojelleen murhaajaa toimittamalla hänelle myrkkyä vankilaan tai auttamaan hänen siirtymistään ulkomaille. Tapaus heikensi merkittävästi hallituksen suosiota. [3]

Poliisi pidätti myös Henriette Deluzyn. Hänen kirjeitään ja päiväkirjaansa pidettiin aluksi raskauttavina todisteina. Palvelusväkeä kuulusteltiin ja osa heistä oli sitä mieltä, että kotiopettajatar oli pilannut onnellisen liiton. Kotiopettajattaren ja ruhtinaan suhteen todellista luonnetta ei saatu selville. Poliisi vapautti kolmen kuukauden vankeuden jälkeen Deluzyn. Tämä vaihtoi nimensä, muutti Yhdysvaltoin, missä työskenteli opettajana. Siellä hän meni naimisiin pappismiehen kanssa. [4] [3]

Tapaukseen liittyvä salaliittoteoria, kirja ja näyttämötaide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Melko pian tragedian jälkeen levisi huhu, että Théobald Choisseul-Prasilin jäi eloon ja että hänet olisi salakuljetettu Ranskasta ulkomaille. Ruhtinas olisi asettunut asumaan Matagalpaan, Nicaraguaan. Siellä hän olisi mennyt naimisiin ja saanut kaksi poikaa ja kolme tytärtä. Ruhtinaan kuolinvuosi olisi ollut 1882 ja hänet olisi haudattu Ciudad Darioon. Salaliittoteoria tuli uudelleen julki 1990-luvun lopulla nicaragualaisissa lehdissä ja siitä ilmestyi myös kirja.[3] [8]

Asia herätti huomiota Ranskassa asuvissa Théobald Choisseul-Prasilinin jälkeläisissä ja he ilmoittivat vuonna 2000 haluavansa tavata mahdolliset nicaragualaiset sukulaisensa. [8]

Charles Boyer ja Bette Davis Kaikki tämä ja taivas myös -elokuvan trailerissa.

Yhdysvaltoihin muuttaneen Henriette Deluzyn avoimiehen sukulainen Rachel Field kirjoitti tapahtuman pohjalta romaanin Kaikki tämä ja taivas myös vuonna 1938. Romaani filmatisoitiin vuonna 1940 ja pääosissa olivat Bette Davis ja Charles Boyer [9] [10]

Myös Shaun McKenna on tehnyt tapauksesta näytelmän vuonna 1995.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]