Caro–Kannin puolustus
Wikipedia
| Caro–Kannin puolustus | |
|---|---|
| Siirrot | 1.e4 c6 |
| ECO | B10-B19 |
| Alkuperä | Bruederschaft-lehti, 1886 |
| Nimen alkuperä | Horatio Caro ja Marcus Kann |
| Avausperhe | Puoliavoimet pelit |
| Muut nimet | Caro-Kann |
| Chessgames.com opening explorer | |
- Tässä artikkelissa käytetään algebrallista merkintätapaa kuvailemaan shakkisiirtoja.
Caron–Kannin puolustus on shakkiavaus. Se tarkoittaa siirtoja
1.e4 c6
ja on yksi vakaimmista vastauksista valkean 1.e4 siirtoon. Mustan ajatuksena on varmistaa itselleen sotilas keskustaan kuten ranskalaisessa puolustuksessa, mutta kuitenkin välttää ottamasta itselleen nk. ranskalaista lähettiä. Avaus on saanut nimensä englantilaisen Horatio Caron ja itävaltalaisen Marcus Kannin mukaan, jotka analysoivat sitä 1800-luvulla.
Avaus sijoitetaan ECO-koodistolla koodeille B10–B19.
[muokkaa] Muunnelmia
Etenemismuunnelma ja Klassinen muunnelma ovat suosituimpia valkean jatkoja.
Etenemismuunnelma
2.d4 d5 3.e5 Lf5 4.Rc3 e6(ECO B12)
Musta vaikuttaa saavuttaneen tavoitteensa keskustasta ilman valkeilla kulkevan lähetin ongelmia. Jatkossa valkea kuitenkin usein hyökkää voimakkaasti, yrittäen osoittaa mustan avauksen taktiset ongelmat ja lievän hitauden. Pelitilannetta vastaava asema on esitetty seuraavassa kuvassa
Klassinen muunnelma
2.d4 d5 3.Rc3 dxe4 4.Rxe4 Lf5(ECO B18)
Peli saa yleensä asemallisen luonteen, valkean yrittäessä osoittaa avausetunsa aktiivisemman upseeripelin ja tilaedun turvin. Musta luottaa yleensä puolustuspeliin ja oikea-aikaiseen c5-sotilassiirtoon. Seuraavassa kuvassa on muunelman pelitilannetta vastaava asema.
Klassisen muunnelman B16-muunnelma poikkeaa B18-muunnelmasta neljännessä siirtoparissa, jossa musta siirtää 4...Rf6 ja peli voi jatkua esimerkiksi seuraavasti
4...Rf6 5.Rxf6 gxf6 6.Rf3 Lg4 7.Le2 Dc7 8.0-0 Rd7 9.c4 0-0-0[1] (ECO B16)
Tätä pelitilannetta vastaava asema on esitetty seuraavassa kuvassa.
Panovin muunnelma:
Kolmas yleinen tapa vastata Caro-Kanniin on 3.exd5 cxd5. Tämän siirtoparin jälkeen valkealla on kaksi yleistä vaihtoehtoa jatkaa 4.Ld3 (ECO B13) ja 4.c4 (ECO B14).
- ECO B13 on ehkä hieman vähemmän käytetty ja rauhallisempi. Tässä asemassa peli on aika tasainen. Valkea yleensä jatkaa kuningas-sivustan hyökkäyksellä ja pelaa jossain vaiheessa f4-f5 siirrot. Musta vastaavasti pelaa kuningatarsivustalla ja tekee ns. vähemmistöhyökkäyksen siirroilla Tb8, Tc8, b5, a5, b4, jonka jälkeen musta alkaa painostaa valkean heikkoja kuningatarsivustan sotilaita.
3.exd5 cxd5 4.Ld3(ECO B13)
Seuraavassa kuvassa on ECO B13 muunnelman asema
- ECO B14 on yleisempi ja aggressiivisempi. Tätä kutsutaan Panov-Botvinnik hyökkäykseksi, josta on tässä esitetty kaksi samalla ECO-koodilla olevaa muunnelmaa. Avausta voidaan suositella hyökkäyspelaajille ja niille, jotka pitävät sellaisten asemien pelaamisesta, joissa itsellä on eristetty kuningatarsotilas. ECO B14 aseman jälkeen valkea saa kovan painostuksen, vaikka musta saakin tehtyä valkealle kaksoissotilaan pelaamalla Lxf3. Mutta jos valkea ei onnistu hyökkäyksessään, ja musta saa vaihdettua nappuloita pois, on mustalla yleensä loppupelissä hieman paremmat mahdollisuudet valkean kaksoissotilaasta johtuen.
3.exd5 cxd5 4.c4 Rf6 5.Rc3 Rc6 6.Rf3 Lg4 7.Db3!(ECO B14)
Seuraavassa kuvassa on muunnelman mukainen asema
Seuraavassa on toinen muunnelma samaalla ECO-koodilla.
3.exd5 cxd5 4.c4 Rf6 5.Rc3 e6 6.Rf3 Le7 7.c5 0-0 8.Ld3 b6[1] (ECO B14)
Seuraavassa kuvassa on tämän toisen muunnelman mukainen asema
Sitten hieman harvinaisempia valkean siirtosarjoja:
2.d3, 3.Rf3, ja 4.g3Kuningasintialainen hyökkäys2.Rc3 ja 3.Rf3Kaksiratsumuunnelma2.c4tällä siirrolla pääsee nopeasti eroon teoriajatkoista
Jotkut hyökkäyspelaajat yrittävät sekoittaa peliä 2.c4 muunnelmalla ja sen etuna onkin, että sillä pääsee melko nopeasti pois teoriajatkoista.
Kaksiratsumuunnelma sisältää muutaman näppärän ansan, mutta se ei ehkä pitemmän päälle ole niin tehokas kuin pääjatkot.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 James Eade: Shakinpelaajan käsikirja. Alkuasemasta mattiin. Alkuteoksen nimi Chess Player's Bible. Suomenkielisen laitoksen julkaisulupa Karisto Oy, 2006. ISBN 951-23-4721-0.

