Buster Brown

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Buster is coming.jpg

Buster Brown on sarjakuvahahmo, jonka Richard Felton Outcault loi vuonna 1902. Hahmo yhdistetään Brown Shoe Companyyn. Hahmon etunimi on peräisin joko suoraan tai epäsuorasti Buster Keatonilta, joka oli siihen aikaan vaudevillen suosittu lapsitähti. Vintiömäinen vesseli on saanut osan piirteistään pojalta, joka asui lähellä Outcaultin kotia (Flushing, New York).

Buster Brown, hänen sisarensa Mary Jane ja koiransa Tige olivat hyvin tunnettuja Yhdysvalloissa 1900-luvun alussa. Tigeä pidetään amerikkalaisen sarjakuvan ensimmäisenä puhuvana lemmikkinä; ja kuten niin monilla sen seuraajillakin, aikuiset eivät huomaa sen puhetta.

Sarjakuva alkoi New York Heraldissa 4. toukokuuta 1902. Outcault erosi William Randolph Hearstin palveluksesta 1906. Oikeudenkäynnin jälkeen Outcault sai jatkaa strippinsä piirtämistä, nyt nimettömänä, Hearstin lehdissä. Heraldissa sarjan piirtämistä jatkettiin muiden tekijöiden voimin. Outcault piirsi sarjaansa vuoteen 1911, Heraldin versio jatkui vuoteen 1921.

Stern Bros. tuotti Buster Brownista sarjan lyhytelokuvia 1920-luvun loppupuolella. Pete the Pup (Tigen roolissa) ja ohjaaja Gus Meins siirtyivät myöhemmin suosittuun komediasarjaan Our Gang (Little Rascals).

Brown Shoe Co. osti Buster Brownin oikeudet ja uusi kenkämerkki esiteltiin yleisölle St. Louisin maailmannäyttelyssä vuonna 1904. Tuotemerkkiä käytetään nykyään Brownin kengissä. Kenkäkaupoissa, tavarataloissa ja teattereissa kiersi Buster Brownia esittäviä kääpiöitä kenkiä markkinoimassa 1904–1930.

Amerikalainen kuvakirja (Minerva, 1904), jota pidetään ensimmäisenä suomenkielisenä sarjakuvakirjana, sisälsi (ehkä uudelleen piirrettyinä) vanhoja yhdysvaltalaisia sanomalehtisarjakuvia, joista yksi oli Buster Brown. Sirkka-lehdessä Buster Brown esiintyi nimellä Ville Veitikka (Ville-veitikan autokepponen, Sirkka 13/1926).

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Buster Brown.