Brikindera

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Brikindera
Βρικίνδηρα
Sijainti

Brikindera
Koordinaatit 36°12′N, 28°06′E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Archángelos(?), Ródos, Etelä-Egean saaret
Historia
Tyyppi kaupunki
Kulttuuri antiikki
Alue Eteläiset Sporadit

Brikindera (m.kreik. Βρικίνδηρα, Brikindēra) oli antiikin aikainen kaupunki ja oletettavasti myös kaupunkivaltio (polis) Rhodoksen saarella Kreikassa. Se sijoitetaan saaren itäosaan lähelle nykyistä Archángeloksen kaupunkia.[1]

Brikinderan historiasta ei tiedetä paljoakaan. Vaikka kaupunki on luetteloitu polikseksi eli itsenäiseksi kaupunkivaltioksi, sen todellinen asema tunnetaan kuitenkin huonosti. Sitä on arveltu myös Ialysoksen alaiseksi polikseksi tai muuksi kaupungiksi. Klassisella kaudella 400-luvulla eaa. Brikindera kuului Ateenan johtamaan Deloksen meriliittoon, ja se mainitaan liiton verotusluetteloissa vuosina 429/428 eaa., 421/420 eaa. ja 415/414 eaa. Kaupungin arvellaan lakanneen olemasta poliksena viimeistään klassisen kauden alkupuoliskolla ennen vuotta 400 eaa.[1] Brikindera mainitaan yhdessä Herodaan miimijambissa.[2]

Kaupungin kansalaisesta käytettiin etnonyymiä Brikindarios (Βρικινδάριος).[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: ”993 Brikindera”, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  2. Herodas: Miimijambit 2.57.