Argentiinan miesten lentopallomaajoukkue
Argentiinan miesten lentopallomaajoukkue edustaa Argentiinan valtiota kansainvälisissä arvokilpailuissa sekä maaotteluissa.
[muokkaa] Historia
Argentiinan miesten A-maajoukkue osallistui ensimmäistä kertaa kansainvälisiin arvokilpailuhin vuonna 1952 kun se pelasi Etelä-Amerikan mestaruudesta Rio de Janeirossa, Brasiliassa. Historian ensimmäisissä arvokilpailuissaan se sijoittui hienosti neljänneksi. Yhdeksän vuotta myöhemmin joukkue pelasi historian ensimmäisissä MM-kilpailuissaan, jossa sijoitus oli viidestoista tila. Kisat pelattiin tutussa Rio de Janeirossa Brasiliassa.
Joukkue otti historiansa toistaiseksi tärkeimmät saavutukset kesäolympialaisissa kun se oli vuonna 1982 pronssimitaleille. Maailmanrankingissa Argentiinan A-maajoukkue oli kymmenen joukossa 1990-luvulla, ja vuonna 2006 se oli jo seitsemännellä sijalla.
Sivulta puuttuu