Ananuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Näkymä Ananurin linnoituksesta järvelle.

Ananuri on linnoitus Aragvi-joen varrella Dušetin piirikunnassa Mtskheta-Mtianetin hallintoalueella Georgiassa. Se sijaitsee 66 kilometriä maan pääkaupungista Tbilisistä pohjoiseen Georgian sotilastien varrella Žinvalin tekojärven äärellä.[1]

Linnoitus on rakennettu 1600- ja 1700-luvuilla. Se kuului Aragvin herttuoille, jotka hallitsivat aluetta jo 1200-luvulla. Linnoituksen luona on käyty useita taisteluita: vuonna 1739 Ksanin herttua Šamše sytytti linnoituksen palamaan ja murhasi Aragvin herttuan ja hänen koko perheensä, ja neljä vuotta myöhemmin alueen talonpojat surmasivat hallitsijansa ja kutsuivat Kartlin kuningas Teimuraz II:n hallitsemaan aluetta.[1]

Alun perin linnoituksessa oli kaksi osaa, ja vain niistä ylempi on säilynyt hyvin. Se kohoaa nykyisin yhdeksän kilometriä tekojärven yläpuolella, mutta rakentamisen aikaan järveä ei ollut. Linnoituksen korkein torni tunnetaan nimellä Šeupovari ja se on rakennettu 1600-luvulla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Richard Plunkett, Tom Masters: Georgia, Armenia & Azerbaijan, s. 79. Lonely Planet, 2004. ISBN 1-74059-138-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]