Action Force
Action Force eli G. I. Joe: A Real American Hero on Hasbron armeijahenkinen action-figuurisarja, josta tehtiin myös sarjakuvalehtiä ja piirrosanimaatioita. Sarjakuvia tuottivat muun muassa Marvel Comics ja Dark Horse Comics -kustantamot, tuotteliain ja tunnetuin sarjan tekijöistä lienee Larry Hama. Vuodesta 2008 lähtien IDW Publishing on jatkanut sarjakuvien julkaisemista. Figuurit ja sarjakuvat uudelleennimettiin Euroopassa Action Forceksi luultavasti liian Yhdysvalta-keskeisyyden välttämiseksi. Sarjan perusidea on, että Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukko Action Force taistelee pahaa terroristijärjestöä Cobraa vastaan.
Hasbro alkoi tuottaa sotilasnukkeja 1960-luvulla pojille, vastavetona tyttöjen Barbie-nukeille, ja alun perin ne olivatkin lähes samankokoisia. Vuonna 1982 hahmoista tehtiin Star Wars -figuurien korkuisia ja ne saavuttivat suursuosion, minkä johdosta alettiin tuottaa sarjakuvia, animaatiosarjaa ja pelejä. Vuonna 1985 G. I. Joe oli parhaiten myyvä lelu Yhdysvalloissa.
Sarjakuvaa julkaisi Suomessa Semic vuosina 1988-1995.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taustaa
Action Force on Yhdysvaltain armeijan salainen erikoisyksikkö, jonka tarkkaan valituilla jäsenillä on perustaistelutaitojen lisäksi erikoisosaamista jollakin sodankäynnin alalla. Cobra on terroristijärjestö ja Action Forcen päävihollinen.
Action Forcen päämaja sijaitsi aikaisemmin tavallisen sotilasalueen alla, mutta se tuhoutui myöhemmin. Cobran eräs tärkeimmistä tukikohdista oli Cobra-saari, joka oli syntynyt maanjäristyksen seurauksena. Toinen Cobran tukialue oli Springfieldin kulissikaupunki. Action Forcen hyökättyä sinne paikka evakuoitiin ja asukkaat siirrettiin Cobra-saarelle.
[muokkaa] Henkilöitä
[muokkaa] Action Force
- Hawk, Action Forcen johtaja.
- Snake Eyes, AF:n Ninja Forceen kuuluva Arashigake-klaanin ninja.
- Scarlett, Snake-eyesin tyttöystävä.
- Stormshadow, ninja
- Duke
- Stalker
- Roadblock
[muokkaa] Cobra ja muut viholliset
- Cobra Commander, Cobra-järjestön johtaja.
- Destro, asetehtailija, Baronessin rakastettu.
- Baroness, Yksi Cobran alkuperäisistä johtajista.
- Dr. Mindbender, Cobran tiedemies. Loi mm. Serpentorin.
- Zartan, Cobran palkkamurhaaja.
- Firefly, Cobran palkkamurhaaja ja sabotööri.
- Serpentor, Dr. Mindbenderin luoma hirviö, joka yritti kaapata Cobran.
[muokkaa] Muissa medioissa
[muokkaa] Televisiosarjat
- G. I. Joe: A Real American Hero (1983)
- G. I. Joe: The Revenge of Cobra (1984)
- Action Force (1985–1986)
- G.I. Joe: A Real American Hero (1989–1991)
- G. I. Joe Extreme (1995–1997)
- G. I. Joe: Sigma 6 (2005–2006)
- G. I. Joe: Resolute (2009)
- G. I. Joe: Renegades (2010–2011)
[muokkaa] Elokuvat
- Action Force: The Movie (1987)
- G. I. Joe: Spy Troops (2003)
- G. I. Joe: Valor vs. Venom (2004)
- G. I. Joe: The Rise of Cobra (2009)
- G. I. Joe: Retaliation (2012)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- http://www.yojoe.com/ (englanniksi)
- http://www.perunamaa.net/sarjakuvat/actionforce.php (suomalaisten Action Force-lehtien kansikuvat)
| Sankarihahmot |
Duke • Snake Eyes • Scarlett • Stalker • Kenraali Hawk • Flint • Lady Jaye • Roadblock • Shipwreck • Ripcord • Tunnel Rat • Beach Head • Heavy Duty • Cover Girl • Airborne |
|---|---|
| Vihollishahmot |
Cobra Commander • Destro • Baroness • Zartan • Storm Shadow • Tohtori Mindbender • Serpentor • Firefly • Zarana • Majuri Bludd |
| Sarjakuvat |
G.I. Joe: A Real American Hero • G.I. Joe: A Real American Hero • G. I. Joe: Frontline • G. I. Joe: America's Elite • G.I. Joe |
| TV-sarjat |
A Real American Hero (1983) • The Revenge of Cobra (1984) • Action Force (1985–1986) • A Real American Hero (1989–1991) • Extreme (1995–1997) • Sigma 6 (2005–2006) • Resolute (2009) • Renegades (2010–2011) |
| Elokuvat |
Action Force: The Movie (1987) • G. I. Joe: Spy Troops (2003) • G. I. Joe: Valor vs. Venom (2004) • G. I. Joe: The Rise of Cobra (2009) |
| Videopelit |
G. I. Joe: Cobra Strike (1983) • G. I. Joe (1985) • G. I. Joe: The Atlantis Factor (1992) • G.I. Joe (1992) • G.I. Joe: The Rise of Cobra (2009) |
Sivulta puuttuu