Shenzhenin jätekasan vyörymä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Shenzhenin vyörymä
2015 Shenzhenin onnettomuuspaikka, matkan päästä kuvattuna
2015 Shenzhenin onnettomuuspaikka, matkan päästä kuvattuna
Päivämäärä 20. joulukuuta 2015
Kellonaika n. 11.40 (UTC+8)
Tapahtumapaikka Guangming New District, Shenzhen, Guangdong, China
Syy teollisuusonnettomuus
Kuolleita 58 [1]
Kadonneita 25 [1]

Shenzhenin jätekasan vyörymä tapahtui sunnuntaina 20. joulukuuta 2015 Shenzhenissä Kiinassa. Se tapahtui noin kello 11.40 paikallista aikaa (UTC+8) ja tuhosi sekä hautasi alleen teollisuusrakennuksia ja työntekijöiden asumuksia läheisessä teollisuuspuistossa. Yhteensä 58 ihmistä kuoli ja ainakin 25:n raportoitiin kadonneen. Kyseessä oli lähinnä ihmisen välinpitämättömyyden aiheuttama teollisuusonnettomuus: sortunut aines oli talonrakentamisen sivutuotteena syntynyttä rakennusjätettä eikä maata, kuten tavallisessa maanvyörymässä. Kiinan viranomaiset ovat pidättäneet ihmisiä, joilla epäillään olevan osallisuutta epämääräisen jätekasan kokoamisessa vaarallisen korkeaksi onnettomuutta edeltäneiden kahden vuoden aikana.[1][2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c China confirms 58 killed in Shenzhen landslide channelnewsasia.com. 6.1.2016. ChannelNewsAsia. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 16.1.2016. (englanniksi)
  2. Shenzhen officer linked to landslide kills himself news.rthk.hk. 28.12.2015. RHTK. Viitattu 16.1.2016. (englanniksi)