Saint-Léger-Vauban

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Saint Leger)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saint-Léger-Vauban
Vaubanin aukio ja Vaubanin patsas
Vaubanin aukio ja Vaubanin patsas
vaakuna
vaakuna

Saint-Léger-Vauban

Koordinaatit: 47°23′0″N, 4°02′30″E

Valtio Ranska
Alue Bourgogne-Franche-Comté
Departementti Yonne
Arrondissementti Avallon
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 33,8 km²
Korkeus 460 m
Väkiluku (2018) 358 [1]
 – Väestötiheys 10 as./km²
Kunnan numero 89349









Saint-Léger-Vauban on kunta Ranskassa Yonnen departementissa Bourgogne-Franche-Comtén alueella. Se sijaitsee noin 22 kilometriä Avallonin kaupungista kaakkoon.

Kunta on saanut nimensä siellä vuonna 1633 syntyneen sotilasarkkitehti Vaubanin mukaan. Kunnan nimi oli vuoteen 1867 saakka Saint-Léger-de-Foucheret, jolloin Napoleon III antoi kunnalle nykyisen nimen. Lisäksi Vaubanin pronssinen patsas on hänen mukaan nimetyllä aukiolla, sekä hänen syntymäpaikkansa muistolaattalaatta. Vaubanin saavutuksille perustettiin myös museo, Maison Vauban, vuonna 1980, joka siirrettiin nykyiseen suurempaan rakennukseen Vaubanin patsaan läheisyyteen vuonna 1996.[2]

Saint-Légerin kirkko on rakennettu 1400-luvulla, satavuotisen sodan jälkeen, samalla paikalla sijainneen 900-luvulla rakennetun kirkon paikalle. Vauban kastettiin tässä kirkossa 15. toukokuuta 1633.[3]

Kunta on osa Morvanin luonnonpuistoa (Parc naturel régional du Morvan).[4]


  1. Comparateur de territoire Institut National de la Statistique et des Études Économiques. Viitattu 30.10.2021. (ranskaksi)
  2. The Vauban museum Écomusée de Morvan, Maison Vauban. Arkistoitu 4.5.2009. Viitattu 30.10.2021. (englanniksi)
  3. Saint-Léger-Vauban Patrimoine du Morvan. Viitattu 30.10.2021. (ranskaksi)
  4. Les communes Parc naturel régional du Morvan. Viitattu 30.10.2021. (ranskaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]