Muovinpehmennin
Muovinpehmennin tai muovinpehmitin on aine, joka lisää polymeerin pehmeyttä, joustavuutta ja sitkeyttä sekä helpottaa työstämistä. Niitä käytetään erityisesti kylmäominaisuuksien parantamiseen. Muovinpehmentimiä käytetään esimerkiksi polyvinyylikloridin ja selluloosajohdannaisten kanssa.
Periaate
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muovinpehmentimet ovat useimmiten heikosti haihtuvia estereitä. Ne sekoittuvat ja liukenevat polymeeriin ja alentavat polymeerin lasisiirtymälämpötilaa. Tämä tekee polymeeristä sitkeämmän ja joustavamman alemmissa lämpötiloissa. Käytetyn muovinpehmentimen määrä vaikuttaa tulokseen. Pieniä määriä käytetään sulaviskositeetin alentamiseen ja siten työstämisen helpottamiseen, ja suuremmat pitoisuudet tekevät jäykästä ja hauraasta polymeeristä sitkeämmän ja elastisemman. Useimmiten muovinpehmentimen osuus on 20–60 massaprosenttia. Muovinpehmentimen vaikutus voidaan selittää sillä, että muuovinpehmenninmolekyylit heikentävät polymeeriketjujen välillä olevia vuorovaikutuksia.[1][2][3][4][5][6]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Käytetyimpiä muovinpehmentimiä ovat ftalaatit, esimerkiksi di(2-etyyliheksyyli)ftalaatti ja di-isononyyliftalaatti. Muita yleisesti käytettyjä yhdisteitä ovat tereftalaatit, adipaatit, sitraatit, fosfaatit, pienimolekyyliset polyesterit ja epoksidoidut rasvat.[1][2][3][4][5][6] Ftalaattien hormonaaliset vaikutukset ovat herättäneet huolta, minkä vuoksi niiden käyttöä on rajoitettu ja niitä pyritään korvaamaan muilla muovinpehmentimillä[7][8].
Tavanomaisin pehmitettävä polymeeri on polyvinyylikloridi, josta saadaan muovinpehmentimien avulla esimerkiksi lattiapinnoitteita. Muita usein pehmitettäviä polymeerejä ovat selluloosaesterit, nitriili-, tai lateksikumit ja polyvinyylibutyraali.[2][3][4][5][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Jukka Seppälä: Polymeeriteknologian perusteet, s. 119–120. (6. painos) Otatieto, 2005. ISBN 978-951-672-348-1
- ↑ a b c Christopher J. Howick: "Plasticizers", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2021.
- ↑ a b c Perry Walters, David F. Cadogan & Christopher J. Howick: "Plasticizers", teoksessa Ullmann’s Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2020.
- ↑ a b c Helmut Reinecke, Rodrigo Navarro & Mónica Pérez: "Plasticizers", teoksessa Encyclopedia of Polymer Science and Technology, John Wiley & Sons, New York, 2011.
- ↑ a b c Mark Alger: Polymer Science Dictionary, s. 611. Springer, 2017. ISBN 978-94-024-0893-5 (englanniksi)
- ↑ a b c Tony Whelan: Polymer Technology Dictionary, s. 308. Springer, 1994. ISBN 0-412-58180-9 (englanniksi)
- ↑ Britt E. Erickson: Regulators And Retailers Raise Pressure On Phthalates. Chemical & Engineering News, 2015, 93. vsk, nro 25. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.6.2024. (englanniksi)
- ↑ Ftalaatit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 14.6.2024.