Pallas (yritys)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Oy Pallas Ab oli suomalainen vuonna 1905 perustettu metsäteollisuusyritys, jolla oli lankarullatehdas Lahdessa.

Pallaksen perustivat insinöörit Isak Alanco ja Johan Theodor Lindroos. Alanco oli rullatehtaan tekninen johtaja vuoteen 1918 saakka ja tämän jälkeen tointa hoiti lyhyen aikaa hänen poikansa kuvataiteilija, arkkitehti Uno Alanco. Pallas siirtyi sittemmin Lindroosin yksin omistamaksi.

Pallaksen rullatehtaan tuotannon huippuvaihe osui ensimmäistä maailmansotaa edeltäneisiin vuosiin ja niinpä vuonna 1913 työntekijöitä oli 224 ja vuotuinen rullatuotanto oli 1,1 miljoonaa krossia. 1920-luvulla työntekijämäärä aleni jo noin 150 paikkeille. 1930-luvulla Pallaksen osuus lankarullamarkkinoista oli noin kolmasosa toisen Lahdessa toimineen rullavalmistajan Tornatorin markkinaosuudesta. Lankarullien ohella Pallas alkoi 1930-luvulla valmistaa paperiteollisuudelle paperirullissa käytettäviä puisia keskustappeja ja -hylsyjä sekä myydä tuotannossa syntyvää jätepuuta. Sotavuosina Pallas tuotti myös puukaasutinautoissa käytettyjä pilkkeitä.

Pallas siirtyi 1960 Fennia Faneri Oy:n omistukseen ja yhtiö lopetettiin 1962. Pallaksen rullatehdas toimi vielä vuoteen 1968 saakka. Entiselle tehdasalueelle rakennettiin 1970- ja 1980-luvuilla kerrostaloja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]