Nuokkutalvikki
| Nuokkutalvikki | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ericales |
| Heimo: | Kanervakasvit Ericaceae |
| Suku: | Nuokkutalvikit Orthilia |
| Laji: | secunda |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Nuokkutalvikki (Orthilia secunda) on vihreänä talvehtiva, pienikokoinen kasvilaji, jota tavataan laajalla alueella pohjoisella pallonpuoliskolla. Nuokkutalvikkia on pidetty sukunsa ainoana lajina. Aiemmin sen katsottiin kuuluvan talvikkien sukuun.[1]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen nuokkutalvikki kasvattaa pitkän maarönsyn, josta nousee 5–20 cm korkeita kukkavarsia. Vihreinä talvehtivat lehdet ovat ruusukkeena varren tyvellä. Lehdet ovat 2–4 cm pitkiä, soikeita, kiiltäviä ja sahalaitaisia. Lehden ruoti on lapaa lyhyempi. Kukinto on tiheä, nuokkulatvainen ja toispuoleinen terttu, joka muodostuu 5 mm:n kokoisista vihertävänvalkoisista ja kellomaisista kukista. Nuokkutalvikki kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Kasvin hedelmistö on lähes pysty.[2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuokkutalvikkia tavataan Länsi- ja Pohjois-Euroopassa paikoin Islannista Pyreneille ja yleisemmin Saksasta itään, Etelä-Euroopassa kuitenkin lähinnä vuoristoissa. Levinneisyysalue jatkuu halki Siperian ja Keski-Aasian havumetsävyöhykkeen ja edelleen Pohjois-Amerikan pohjois- ja keskiosiin.[3] Suomessa nuokkutalvikki on yleinen koko maassa.[4]
Nuokkutalvikista tunnetaan kaksi alalajia. Näistä alalaji secunda kasvaa Euroopassa, Keski- ja Itä-Aasiassa sekä Pohjois-Amerikan pohjois- ja keskiosissa. Alalaji obtusa puolestaan kasvaa Siperiassa, Keski-Aasiassa sekä Pohjois-Amerikan pohjoisosissa.[3]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuokkutalvikki kasvaa kosteissa kangas- ja korpimetsissä. Sitä esiintyy mustikkatyyppiin kuuluvilla tuoreilla kankailla, soilla, tunturi- ja kaskikoivikoissa.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Den virtuella floran: Björkpyrola (Orthilia secunda) Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 18.6.2010. (ruotsiksi)
- ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 213.
- ↑ a b Den virtuella floran: Björkpyrola (Orthilia secunda) — Norra halvklotet Den virtuella floran. 1997. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 18.6.2010.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2009: kartat (Hakuavain: nuokkutalvikki) Kasviatlas 2009. 2010. Helsinki: Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo. Viitattu 18.6.2010.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Suomen Lajitietokeskus: Nuokkutalvikki (Orthilia secunda)
- Pohjolan kasvien pauloissa: Orthilia secunda - nuokkutalvikki
- Kasviatlas 2021: Nuokkutalvikin (Orthilia secunda) levinneisyys Suomessa.
| ||||||||||