Nimismiehen kiharat (tievaurio)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nimismiehen kiharoita.

Nimismiehen kiharat ovat sorateillä esiintyviä tien epätasaisia, aaltomaisia kohtia. Ne syntyvät, kun autojen pyörät kerta toisensa jälkeen sutivat tietyssä kohdassa ja kasaavat hienompaa hiekkaa pieniksi kohoumiksi. Mutkat ovat tyypillinen paikka, jossa nimismiehen kiharoita esiintyy. Suurella nopeudella ajettaessa niitä ilmestyy suoriinkin tieosuuksiin. [1][2]

Korjaaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuivien teiden tasoittaminen on hankalaa, joten tiet pyritään yleensä lanaamaan keväällä, kun on sopivat sääolosuhteet ja tiessä on riittävästi kosteutta.

Nimityksen alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimitys on saanut alkunsa Suomessa vuosina 1918–1948 voimassa olleista teiden hallintoa ja kunnossapitoa koskevista järjestelyistä. Tuolloin päätiet kuuluivat tie- ja vesirakennushallitukselle mutta pienemmät tiet lääninhallitukselle, jossa niistä vastasivat nimismiehet. Tien epätasaisuuden voitiin katsoa osoittavan, että nimismies ei ollut riittävästi huolehtinut tehtävistään.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mistä aiheutuvat hiekkatien nimismiehenkiharat, ja mistä nimitys on peräisin? tiede.fi. 6.11.2006. Viitattu 3.8.2019.
  2. Nimismiehen kiharat kiusaavat sorateillä Yle Uutiset. 16.8.2010. Viitattu 16.7.2019.