Geo

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta GEO (lehti))
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Geo on kansainvälinen aikakauslehti. Suomessa lehteä kustantaa Fokus Media. Suomen Geo-lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Lehden päätoimittaja on Katriina Palo-Närhinen.

Geo kertoo ihmisistä ja ilmiöistä luonnossa ja yhteiskunnassa eri puolilla maailmaa. Aiheina ovat luonto, kasvit ja eläimet, matkat ja seikkailut, historia, tieteen ja teknologian saavutukset sekä kansat ja kulttuurit.

Geo-lehti panostaa laajojen artikkeleidensa asiasisällön lisäksi valokuviin, jotka Saksan Geo-lehti toimittaa 50 kansainvälisen kuvaajan verkostonsa kautta.

Geo ilmestyy 20 maassa, muun muassa Saksassa, Ranskassa, Espanjassa, Brasiliassa ja Intiassa. Lehti perustettiin Saksassa vuonna 1976. Suomessa lehti lanseerattiin maaliskuussa 2008.

Vuonna 2012 lehden levikki oli 20 039[1] ja sillä oli 81 000 lukijaa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Levikkitilasto 2012 (pdf) Levikintarkastus Oy. Viitattu 24.7.2013.
  2. Kansallinen Mediatutkimus KMT 2012 (pdf) Levikintarkastus Oy. Viitattu 24.7.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]