Olympian kisat 776 eaa.

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Vuoden 776 eaa. Olympian kisat olivat ensimmäiset Olympian kisat, jonka voittaja on kirjattu muistiin. Ne järjestettiin Olympiassa Kreikassa.

Antiikin aikana käytettiin ajan laskemiseen neljää vuotta käsittänyttä olympiadia. Useat antiikin aikaiset kirjoittajat sijoittivat ensimmäisen olympiadin alkamisajankohdan vuoden 776 eaa. kisoihin. Antiikin aikana uskottiin, että kisoja oli kuitenkin järjestetty aikaisemminkin. Erään lähteen mukaan ensimmäiset olympiakisat pidettiin vuonna 1581 eaa.[1]

Vuonna 776 eaa. kilpailulajeja oli tiettävästi vain yksi: stadionin juoksu. Myöhemmin olympiadit nimettiin stadioninjuoksun voittajan mukaan. Ensimmäinen voittaja, Koroibos, oli ammatiltaan kokki.[2]

Varmuudella olympialaisia on vietetty jo huomattavasti aikaisemminkin. Vuosisatoja kisojen isännyydestä taistelivat pisalaiset ja elisläiset ja taistelun tuoksinassa kisat kärsivät suuresti ja ovat jääneet ajoittain pitämättäkin ja unohtuneet.

Vuonna 884 eaa. tekivät Eliin ja Pisan kuninkaat Ifitos ja Kleisthenes sopimuksen kisojen aikana noudatettavasta jumalanrauhasta. Siitä lähtien kisoja pidettiin säännöllisesti joka neljäs vuosi, kunnes keisari Theodosius lakkautti ne vuonna 394. Stadioninjuoksun voittajista on luettelot säilyneet vuodesta 776 eaa. ja 200- luvulla eaa. tuo vuosi otettiin ajantiedon pohjaksi (= 1. olympiadin 1.vuosi).[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Olympic Victors From Ancient Olympia to Athens of 1896. Foundation of the Hellenic World.
  • Christesen, Paul: Olympic victor lists and ancient Greek history. Cambridge University Press, 2007. ISBN 9780521866347. Teoksen verkkoversio.
  • Pihkala, Lauri & Jukola, Martti (toim.): Olympialaiskisat ennen ja Pariisissa 1924. 1. osa. Porvoo: WSOY, 1924.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Christesen 2007, s. 20.
  2. Pihkala & Jukola 1924, s. 67.
  3. Pihkala & Jukola 1924, s. 37-38.