Antellin neitien koulu

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Antellien koulu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Antellin neitien koulu (Antellska Privata Svenska Fruntimmerskolan) oli Mikkelissä vuosina 1854–1914 toiminut yksityinen ruotsinkielinen 7-luokkainen oppikoulu. Oppilaat olivat pääosin tyttöjä mutta poikia oli valmistavilla luokilla oppilaina. Pojat siirtyivät sittemmin vuonna 1872 avattuun Mikkelin lyseoon. Koulurakennus oli Maaherrankadulla nykyisen Kauppakeskus Akselin sisäänkäynnin kohdalla. Samassa rakennuksessa toimi myös lastentarha ja pientenlastenkoulu. Koulun oppilasmäärä oli enimmillään 1900-luvun alussa yli 120. [1][2]

Koulun perustivat viipurilaisen salaneuvos Samuel Henrik Antellin sisaret Alexandra Antell (1833–1891) ja Alma Antell (1836–1925) veljensä avustuksella. Koulu sai vuodesta 1859 vuotuista avustusta keisarin käsikassasta ja vuodesta 1873 Suomen valtion avustusta muiden koulujen tapaan. Antellin sisarukset hoitivat opetuksen yksin vuoteen 1861 saakka mutta sen jälkeen palkattiin lisää opettajia. Suurin osa opettajista oli tilapäisiä tuntiopettajajia ja opettajien vaihtuvuus oli suuri. Koulun kamppaili koko olemassaolonsa ajan taloudellisissa vaikeuksissa ja valtionavun turvaamiseksi koulun otettiin myös suomenkielisistä kodeista oppilaita. Koulun toiminta päättyi keväällä 1914 oppilaiden vähyyden ja koulua johtaneen Alma Antellin korkean iän vuoksi. Alma Antell muutti Mikkelistä Helsingin lähelle Oulunkylään jossa hän vietti viimeiset vuotensa.[2]

Koulun oppilaina olivat muun muassa kirjailija Karl August Tavaststjerna ja näyttelijä Sirpa Tolonen.[2]