Zǔ Chōngzhī

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Zǔ Chōngzhī (perint. kiin. 祖沖之, yks. kiin. 祖冲之, Wade-Giles: Tsu Ch'ung-chih; 429500) tai Wenyuan (文遠) oli kiinalainen matemaatikko, insinööri ja tähtitieteilijä, joka laski piin likiarvoksi \pi \approx \tfrac{355}{113} . Hänen laskemansa likiarvo pitää paikkansa aina kahdeksanteen desimaaliin saakka. Arvon hän määritti 12 288-sivuisen monikulmion avulla. Hän ratkaisi useita muita ongelmia Zhui Shu -teoksessaan, muun muassa määritti pallon tilavuudelle kaavan.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zǔ Chōngzhīn suku oli kotoisin nykyisestä Bǎodìngin kaupungista, Kiinan koillisosasta. Hän itse syntyi vuonna 429 nykyisessä Nanjingin kaupungissa. Zǔn isoisoisä oli itäisen Jin-dynastian virkailija. Dynastian heikettyä tilalle tuli Liu-Song-dynastia, jonka palveluksessa palvelivat Zǔ Chōngzhīn isoisä ja isä.[1] Zǔn suvussa oli runsaasti tähtitiedettä osaavia, joiden tiedot siirtyivät sukupolvelta toiselle. Tieto siirtyi varhaisessa vaiheessa myös Zǔlle, josta tulikin varsin etevä matemaatikko ja tähtitieteilijä. Uuden keisarin kuulessa pojasta, hän kutsui hänet hoviinsa opiskelemaan lisää. Vuonna 462 hän jätti keisarille muistionsa, jossa hän kritisoi käytössä ollutta He Chengtianin suunnittelemaa Yuanjia-kalenteria. Tilalle hän ehdotti mallia, jossa vuoteen mahtuisi tarkempi määrä lunaatio-vaiheita ja ottaisi huomioon myös päiväntasausten prekessioliikkeen huomioon. Daming-kalenterina tunnettu kalenteri otettiin käyttöön Zǔ Chōngzhīn kuoleman jälkeen vuonna 510 poikansa Zu Gengzhin ansiosta.

Lǐ Chúnfèng kutsui Zǔta kaikkien aikojen parhaimmaksi matemaatikoksi.[2] Hänen mukaansa Zǔ teki ympyrän kehän pituuden ja halkaisijan suhteelle kaksi approksimaatiota: \pi \approx \tfrac{22}{7} \approx \tfrac{355}{113} . Lisäksi hän määritti välin, jolta piin arvo löytyy: 3,1415926 < π < 3,1415927. Jälkimmäinen approksimaatio pysyi usean vuosisadan ajan keikkein tarkimpana likiarvona. Se on myös tarkin murtolukuapproksimaatio piille, missä nimittäjä on alle 16 600. Murtolukua kutsutaan joskus Zun suhteeksi.

Matematiikan ohella Zǔ tutki materelogiaa ja musiikin teoriaa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. O'Connor, John J. & Robertson, Edmund F.: Zǔ Chōngzhī MacTutor History of Mathematics archive. (englanniksi)
  2. Alexei Volkov: Zu Chongzhi Encyclopedia Britannica. Viitattu 7.7.2008. (englanniksi)