Vuotuiskierto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun


Vuotuiskierto on tavallisesti metsästäjä-keräilijäryhmän tai paimentolaisheimon kiertämistä vuodenaikojen mukaan[1] esimerkiksi kesäisistä asuinpaikoista talvisiin. Tällöin pysytellään suunnilleen samalla alueella vuodesta toiseen.

Vuotuiskierto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuotuiskierto on monestikin välttämättömyys, useinkin kasvillisuus ja eläimistö muuttuvat jollakin tietyllä alueella lämpötilan, sademäärän tai vastaavan tekijän takia vuodenaikojen mukaisessa rytmissä. samalta paikalta ei välttämättä saa elämiseen tarvittavaa ravintoa ympäri vuoden sillä yleensä kivikautisella tekniikalla, joka on käytössä[2]. Eri vuodenaikoina eri seuduilla on riistaa, keräiltäviä kasveja, kaloja ja muita luonnon antimia eri tavoilla. Esimerkiksi marjoja saa syksyllä, talvella voi metsästää ansoilla jne. Jotkut eläimet saattavat vaeltaa tiettyjä reittejä pitkin eri vuodenaikoina, samoin jotkut kalat tulla rannikon lähelle joinakin kuukausina.

Niinpä voidaan monestikin vaihtaa kesä- ja talvileirin väliä[3]. Joillain alueilla lämpötila on leirin vaihtoa määräävä tekijä, toisilla sade, kolmansilla kalojen muutto, jne.

Monesti vuotuiskiertoon liittyy se että tiettynä vuodenaikoina hajallaan olevat pienemmät ryhmät kokoontuvat yhteen esimerkiksi metsästykseen, jonka jälkeen pidetään juhlat.

Vuotuiskierto synnyttää luonnollisesti vuotuisesti toistuvia rituaaleja ja juhlia.[4]

Se että eri ryhmien vuotuiskierto tapahtui suunnilleen samoilla alueilla vuodesta toiseen[5], johtui muun muassa kilpailevista ryhmistä jotka olivat naapurialueilla.[6]

Paikallaan asuminen eli sedentismi on nomadiseksi katsottavan vuotuiskierron vastakohta. Sedentismi on mahdollista, kun jollain alueella pystyy tulemaan toimeen ympäri vuoden. Puolinomadi asuu suuren osan vuodesta paikoillaan, osan vaeltaa. Vertailun vuoksi vuotuiskiertoislle kansoilla sampea pyytävät ja joissa villinä kasvavaa intiaaniriisiä keräävät menominit asuivat koko vuoden lähes paikallaan[7]. Puolinomadeja olivat puolimaanviljelijä-intiaanit, mm sacit, meskwakit jotka osan vuodesta viljelivät maata, osan metsästivät biisonia.[8].

Esimerkkejä vuotuiskierrosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näin esimerkiksi Afrikan mbutit kokoontuvat monesta leiristä sadekautena riistan ajometsästykseen, jossa tarvitaan paljon väkeä jotta metsästys onnistuisi[9]. Kanadan subarktisen alueen intiaanit elivät suurimman osan vuotta vaeltelevina perheryhminä, mutta samaa murretta olevat kohtasivat kesällä joksikin aikaa toisensa[10]. Esimerkiksi chipeywanit vaelsivat talvella metsään, kesällä tundralle riistaansa karibua seuraten[11][12]. Majaa vaihdettiin muutaman kerran vuodessa[13]. Metsien ojibwa-intiaaneillakin oli erikseen kesä- ja talvileiri[14], samoin kuin micmeceilla jotka kalastivat kesäisin suurina ryhminä rannikoilla, ja metsästivät pienempinä ryhminä talvella, jolloin suurten eläinten väsyttäminen lumeen oli helppoa[15]. Alqonquinit ja ojibwayt vaelsivat talvisin pääkylästään jopa 50-100 km päähän, ja palasivat pikkuriistan pyyntiin kotikyläänsä kesäksi. Tällöin elämäntapa oli talvella puoliksi vaeltelevaa.[16]

Muinaisia vuotuiskiertoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosikiertoa esiintyi melko varmasti kuivan ja kostean vuodenajan mukaan kivikautisen Meksikon Tehuacánin laaksossa [17]

Vuotuiskiertoja on koetetu ennallistaa muun muassa mesoliittiseen Tanskaan ja Portugaliin[18] näistä maista tehtyjen arkeologisten löytöjen pohjalta.

Esimerkiksi Portugalissa pääleiri siirrettiin mesoliittisena aikana kesäksi rannikon lähelle, jotta voitiin kalastaa. Syksyllä ja talvella pääleiri oli jokisuiston juuressa, jolloin kerättiin männynsiemeniä ja tammenterhoja sekä metsästettiin saksanhirveä ja villisikaa, ja hankittiin äyriäisiä ja simpukoita[19].Kevään ja kesän pääleiri oli rannikkoa lähellä, muttei itse rannikolla. Päälairistä erkani pienempiä ryhmiä muun muassa metsästämään kalastamaan erityisesti kotkakalaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, SKS, ISBN 951-717-788-7, sivu 378
  2. Afrikan kulttuurien juuret, sivu 198
  3. Intiaaniatlas, Gilbert Legay, WSOY sivu 86 Pohjoisen metsästäjät ja sivu 88 Manitobasta Labradoriin
  4. afri, sivu 198
  5. Kanada- vaahteranlehden maa, Markku Henriksson, ISBN 951-662-965-2, Gaudeamus kirja OY Yliopistokustannus, Tampere 2006, sivu 53
  6. Primitiivinen kulttuuri
  7. ina,s ivu 26
  8. ina, sivu 28
  9. Ihmisen suku 5, Nykyisen alkuperäiskansat, ISBN 951-0-18783-6, WSOY 1995, sivu 145
  10. Suuri intiaanikirja, Colin F. Taylor, William C Stuirtewant, Gummerus 1995, ISBN 951-20-4749-7, luku Subarktinen alue, sivu 182
  11. ina, sivu 86
  12. yhdys, sivu 392
  13. Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, Pentti Virrankoski, Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 605, ISBN 951-717-788-7, ISSN 0355-1768, Gummerus 1994, sivu 379
  14. Pohjois-Amerikan intiaanit, Helsinki Madia, Markurius-kirjat, ISBN 951-875-985-5, Ilkka salama, suom. , sivu 58
  15. suk, sivu 226
  16. ina, Suuri metsä, sivu 25
  17. Times, Past Worls, ISBN 0-7230-0306-8, sivu 32
  18. Ihmisen suku 2, kivikauden ihmiset, WSOY 1994, ISBN 951-0-18780-1, sivu 62
  19. ki, sivu 62