Viikkomessu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Viikkomessu on arkipäivänä vietetty lyhyt messu. Sitä varten on esimerkiksi Suomen evankelis-luteriaisen kirkon Jumalanpalvelusten kirjassa oma järjestys ja ohjeet.[1]

Viikkomessuun sisältyy messun tärkeimmät ja keskeisimmät osat, tosin pelkistetymmässä muodossa. Viikkomessua voidaan viettää arkipäivänä joko aamulla (aamumessu), iltasella (iltamessu) tai se voi olla teemamesus, jotä sävyttää tietty messu varten valittu teema. Viikkomesu voi olla myös jossain erietyistilanteessa vietetty messu kunten koulujen lukuvuoden alkamisen tai päättymisen aikaan vietetty messu.

Viikkomessuun voi liittyä myös hiljaisuutta, aikaa mietiskelylle tai vapaalle rukoukselle.[2]

Ruotsin kirkon käyttämässä kirkkokäsikirjassa arkipäivänä vietettävässä messussa seurataan messun järjestystä, jossa ei ole niin paljon kiinteitä osia kuin päämessussa. Viikkomessussa evankeliumin sijasta voidaan lukea jokin muu raamatunteksti ja laulaa vähemmän virsiä kuin päämessussa tai messussa.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jumalanpalvelus evl.fi. Arkistoitu 15.4.2021. Viitattu 28.3.2021.
  2. Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas, s. 37. Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009. ISBN 978-951-789-300-8.
  3. Ruotsin kirkon Käsikirja Osa I Käännetty Ruotsin kirkon kirkolliskokouksen vuonna 2017 hyväksymästä kirkkokäsikirjasta, s. 18. Verbum förlag AB, 2020. ISBN 978-91-525-3777-7.