Valokuvavedos

Valokuvavedos valmistetaan joko valottamalla valokuva suoraan vedostusmateriaalille tai vedostamalla kuva negatiivista tai positiivista. Vedostusmateriaali on usein paperipohjaista, mutta se voi olla muovia tai "immateriaalinen" digitaalinen tiedosto. Digitaalisesta tiedostosta voidaan tehdä myös digitaalinen printti esimerkiksi portable document format (PDF) -muotoon. Digitaalisia vedostusta kutsutaan yleisesti tulostamiseksi. Valokuvavedos voidaan tehdä myös painomenetelmällä.

Ensimmäisen säilyneen valokuvan vedosti Joseph Nicéphore Niépce suoraan asfaltille. Tämän kuvan valottaminen kesti kahdeksan tuntia, minkä vuoksi kuvaan eksyi outoja valoja ja varjoja. Useimmat vedostusmenetelmät ovat epäsuoria. Aiemmin käytettiin välivaiheena negatiivia. Vuoden 2000 jälkeen välivaiheena on yleistynyt digitaalinen tiedosto.Median uudistuessa valokuvauksen käytänteet ovat moninaistuneet. Valokuvavedos voi olla paitsi valoherkälle materiaalille vedostettu, myös esimerkiksi painomusteella eri materiaaleille siirretty painokuva, digitaalinen tuloste tai valokopio. Digitaalinen valokuva voidaan tuottaa myös "aineettomana" "immateriaalisena" vedoksena valkokankaalle tai näyttöpäätteelle.

Vedostusmenetelmiä

Kemiallisia vedostusmenetelmiä

• Albumiinivedos.

Valkuaisella, tavallisimmin munanvalkuaisella päällystetty ja hopeasuoloilla herkistetty valokuva. Pohjustettiin miltei aina pahville. Tavallinen 1800-luvun lopun kuvissa.

• Ambrotyyppi.

Mustalle taustalle asetettu alivalottunut lasinen märkälevynegatiivi. Maitomainen emulsio näyttäytyy positiivisena sitä katsottaessa. Kolmiulotteinen vaikutelma helpottaa tunnistusta. Käytössä 1850-luvulta 1860-luvulle.

• Autokromi.

Additiiviseen värisekoitukseen perustuva ensimmäinen käytännöllinen, mutta lopputulokseltaan erittäin hienostunut värikuvausmenetelmä 1900-luvun alusta. Lasinen diapositiivi, jossa on kolme tärkkelykseen sekoitettua väriainesta.

• Dagerrotyyppi.

Ensimmäinen yleisesti levinnyt, uniikkeja kuvia tuottava valokuvausmenetelmä. Jodihöyryssä herkistettyyn hopeoituun kuparilevyyn syntyi valoherkkä hopeajodikalvo, jonka voi tunnistaa peilimäisestä pinnasta. Käytössä Suomessa 1860-luvulle asti.

• Ferrotyyppi.

Ambrotyypin tapaan toimiva, etenkin torikuvaajien aina 1920-luvulle asti muotokuvaukseen käyttämä valokuvamenetelmä. Tunnistusta helpottaa kuvan pohja, joka on rautapeltiä.

• Heliogravyyri, polymeerigravyyri.

Myös fotogravyyri, rotogravyyri tai kaiverrus. Syväpainomenetelmiä, missä painolaatan syvennyksiin siirretty väri paperille painettuna muodostaa sävyntoistoltaan hienostuneen ja piirroltaan tarkan täyssävykuvan.

• Hopeagelatiinivedos.

Tavallinen mustavalkovalokuva. Gelatiinilla päällystetty ja hopeasuoloilla herkistetty valokuvapaperi.

• Kalotyyppi.

Myös talbotyyppi keksijänsä Talbotin mukaan. Paperinegatiivista suolapaperille vedostettu paperipositiivi. Nykyään käytetään myös hopeagelatiinipapereita tarkoitukseen.

• Kollodiumvedos.

Vedos, jonka valoherkän emulsion sidosaineena käytettiin nitroselluloosan alkoholi-eetteriseosta.

• Kromogeeninen värivedos.

"Tavallinen värivalokuva". Värinegatiivista väripositiiveja tehtäessä käytetty paperi, jossa on kolme eri väritekijää sisältävä hopeaherkistys. Valmiiksi emulsioon sijoitetut väritekijät saadaan esille kehitysprosessissa.

• Mustevedos.

Myös mustesuihkutuloste. Mustesuihkutulostimella digitaalisesta tiedostosta tehty tuloste. Joskus käytetään myös termiä pigmenttivedos.

• Pannotyyppi.

Nahalle tai vahapaperille vedostettu valokuva. Vain vähän pannotyyppejä on säilynyt.

• Platinavedos.

Myös palladiumvedos. Rautasuoloilla herkistetty ja platinasuoloilla herkistetty paperille vedostettu valokuva.

• Syanotyyppi.

Sinikopionti. Sinisävyisillä rautasuoloilla paperille vedostettu valokuva.

• Valopainovedos.

Laakapainovedos, joka on aikaansaatu lasilevyllä olevan bikromaatilla herkistetyn retikuloituneen gelatiinin avulla.

• Väridiapositiivi.

Luonnolliset värit toistava kääntöfilmi, joka perustuu kromogeeniseen väriprosessiin ja hopean valkaisuun.

• Värinegatiivi.

Värinegatiivifilmin valotuksen jälkeen kehitetään negatiiviset 'värikuvat'. Vedostetaan positiivikuva esimerkiksi väripaperille, jolloin värit toistuvat oikein.

Painovedosmenetelmiä

• Laakapaino

Perustuu laakapainomenetelmään.

• Syväpaino

Perustuu syväpainomenetelmään.

• Cromaliini

Perustuu värikalvomenetelmään.

Digitaalisia tulostusmenetelmiä

• Digitaalinen minilaboratorio

Perustuu värinegatiiviprosessiin.

• Sublimaatiotulostus

Perustuu värikalvotekniikkaan.

• Lasertulostus

Perustuu Xeroxin kopiomenetelmään.

• Mustesuihkutulostus

Perustuu Canonin mustepisaratekniikkaan.

• Digitaalinen dokumentti

Perustuu PDF-menetelmään.

Katso myös

• Valokuva
• Digitaalinen valokuva
• Tallennetuotanto

Aiheesta muualla

• Analoginen vedostaminen (Arkistoitu – Internet Archive)
• Digitaalinen vedostaminen (Arkistoitu – Internet Archive)
• Tulostaminen (Arkistoitu – Internet Archive)