Aiemmin julkaisematon kertomus tapahtumista, jotka lannistivat supertähden.
Ennen O.J. Simpsonia, oli Michael Jackson -- toinen rakastettu tummaihoinen kuuluisuus revitty henkisesti riekaleiksi hänen yksityiselämäänsä tunkeutuvien skandaalisyytteiden johdosta. Kyseiset syytteet -- joiden mukaan Jackson oli ahdistellut 13-vuotiasta poikaa -- synnyttivät miljoonien dollarien korvausvaatimukset, kaksi korkeimman oikeuden tutkimusta, sekä häpeämättömän mediasirkuksen. Jackson, vuorostaan, nosti syytteet kiristyksestä joitakin hänen syyttäjiään vastaan. Lopputulos oli, että juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella summasta, jonka on arvioitu olleen 20 miljoonaa dollaria; rikossyytteitä Jacksonia vastaan ei nostettu poliisin tai korkeimman oikeuden taholta. Saman vuoden syyskuussa Jackson oli taas uutisissa, kun Lisa Marie Presley, Elviksen tytär, ilmoitti että hän ja laulaja olivat menneet naimisiin.
Pölyn laskeutuessa yhden kansakunnan surullisimman mediarevittelyn seurauksena, yksi asia on selvä: amerikkalaisyleisö ei ole koskaan kuullut Michael Jacksonin omaa puolustuspuhetta. Ennen tätä.
On tietenkin mahdotonta todistaa, ettei mitään tapahtunut. Mutta on mahdollista katsoa pintaa syvemmälle ihmisiin, jotka nostivat syytteet Jacksonia vastaan, ja sillä tavoin saada tietoa heidän luonteistaan ja motiiveistaan. Mikä lopulta syntyy tarkasta tutkiskelusta, joka on tehty oikeudenkäyntidokumenttien, liikekirjanpitojen ja haastattelujen pohjalta, on se itsepintainen argumentti, ettei Jackson ahdistellut ketään, ja että hän itse on saattanut olla uhri hyvinsuunnitellussa juonessa, jonka tarkoituksena on ollut kiristää rahaa häneltä.
Mikä on vielä merkittävämpää, on se tosiseikka, että tarina, joka syntyy tästä aiemmin tutkimattomasta osa-alueesta on radikaalisti eroava juorulehtien ja jopa arvostettujen journalistien kertomasta ja levittämästä tarinasta. Tämä tarina on tarina ahneudesta, kunnianhimosta, väärinkäsityksistä poliisin ja syyttäjän taholta, laiskasta ja sensaatiohakuisesta mediasta, sekä voimakkaan, hypnoottisen aineen käytöstä. Tämä voi myös olla tarina siitä, kuinka koko juttu yksinkertaisesti keksittiin.
Michael Jackson senaikaisine puolustusasianajajineen ei suostunut tulemaan haastatelluksi tätä artikkelia varten. Jos he olisivat päättäneet taistella siviilisyytteitä vastaan menemällä oikeuteen, olisi seuraava tarina saattanut toimia Jacksonin puolustuksen keskeisenä osana -- kuten myös perustana myöhemmille kiristyssyytteille hänen vastapuoltaan vastaan, joka olisi hyvinkin saattanut vapauttaa laulajan syytteistä.
Jacksonin ongelmat alkoivat, kun hänen pakettiautonsa hajosi keskellä Wilshire Boulevardia Los Angelesissa toukokuussa 1992. Rent-a-Wreck-nimisen, noin mailin päässä sijaitsevan, autovuokraamon työntekijän Mel Greenin vaimo huomasi ruuhkaiselle tielle jääneen Jacksonin, ja meni auttamaan. Kun Dave Schwartz, autonvuokrausyhtiön omistaja, kuuli että Green oli tuomassa Jacksonia tontille, hän kutsui vaimonsa Junen pyytääkseen tätä, sekä heidän 6-vuotiasta tytärtään ja vaimonsa edellisestä avioliitosta syntynyttä poikaa, tulemaan paikalle. Poika, joka silloin oli 12-vuotias, oli Jacksonin innokas fani. Saapuessaan June Chandler Schwartz kertoi, kuinka hänen poikansa oli lähettänyt laulajalle piirustuksen lyhyen aikaa Pepsi-mainoksen kuvauksissa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Jacksonin hiukset olivat syttyneet palamaan kyseisessä onnettomuudessa. Sitten June Chandler Schwartz antoi Jacksonille heidän kotipuhelinnumeronsa.
"Oli aivan kuin hän [June Chandler Schwartz] olisi tyrkyttänyt poikaa hänelle," Green muistelee. "Luulen, että Michael ajatteli olevansa pojalle jotakin velkaa, ja silloin se kaikki alkoi."
Tietyt faktat heidän suhteestaan eivät ole kiistanalaisia. Jackson alkoi soittelemaan pojalle, ja heidän ystävyytensä kehittyi. Sen jälkeen kun Jackson palasi promootiokiertueelta kolme kuukautta myöhemmin, June Chandler Schwartzista sekä hänen pojastaan ja tyttärestään tuli Neverlandin, Jacksonin Santa Barbaran kodin, vakiovierailijoita. Seuraavan vuoden aikana Jackson hukutti pojan ja hänen perheensä huomiolla ja lahjoilla, joihin kuului videopelejä, kelloja, sulkemisajan jälkeisiä shoppailukierroksia tavaratalossa, sekä matkoja ympäri maailman -- Las Vegasista ja Disney Worldista aina Monacoon ja Pariisiin saakka.
Vuoden 1993 maaliskuuhun mennessä Jacksonin ja pojan tapaamisista tuli säännöllisiä, ja yöpymiset Jacksonin luona alkoivat. June Chandler Schwartzista oli myös tullut läheinen Jacksonille, ja hän [June Chandler Schwartz] "piti hänestä valtavasti", eräs ystävä kertoo. "Hän [Jackson] oli mukavin mies, kenet hän oli koskaan tavannut."
Jacksonin henkilökohtaisista kummallisuuksista -- hänen yrityksistään uudelleenmuokata kasvota plastiikkakirurgian keinoin hänen mieltymyksestään lasten seuraan -- on kirjoitettu laajasti. Yleensä on epätavallista, että 13-vuotias poika nukkuu vieraan 35-vuotiaan miehen talossa, mutta pojan äiti ja muut Jacksonin läheiset eivät koskaan ajatelleet siinä olevan mitään outoa. Jacksonin käytös on paremmin ymmärrettävissä, kun se laitetaan samaan yhteyteen hänen oman lapsuutensa kanssa.
"Vastoin sitä mitä saatatte luulla, Michaelin elämä ei ole ollut puistossa kävelyä," yksi hänen asianajajistaan sanoo. Jacksonin lapsuus loppui olennaisesti -- ja hänen omalaatuinen elämänsä alkoi -- kun hän oli 5-vuotias ja asui Garyssa, Indianassa. Michael vietti nuoruusikänsä harjoituksissa, studiossa, lavoilla esiintyen miljoonille tuntemattomille ihmisille, ja nukkuen hotellihuoneiden loputtomassa ketjussa. Hänen kahdeksaa veljeänsä ja siskoansa lukuunottamatta Jackson oli häntä säälimättömästi eteenpäin patistavien aikuisten ympäröimä. Erityisesti hänen isänsä, Joe Jacksonin -- tiukan ja kovan miehen, jonka kerrotaan hakanneen lapsiaan.
Jacksonin aikaiset kokemukset muuttuivat tavallaan suljetuksi kehittymiseksi, monet sanovat, hänestä tuli lapsi miehen ruumiissa. "Hänellä ei ollut lapsuutta," sanoo Jacksonien entinen lakimies Bert Fields. "Hän elää sitä nyt. Hänen ystäviään ovat 12-vuotiaat lapset. He leikkivät tyyny- ja ruokasotia." Jacksonin kiinnostus lapsiin kanavoitui myös hyväntekeväisyyteen. Vuosien ajan hän on lahjoittanut miljoonia lasten hyväksi, ja jopa perustanut oman hyväntekeväisyysjärjestönsä, Heal The World Foundationin.
Mutta on myös toinen yhteys -- johon vaikuttaa nykyaika -- jonka pohjalta useimmat arvioivat Jacksonin käytöstä. "Kun nykyinen hämmennys ja hysteria lasten seksuaalisen ahdistelun suhteen otetaan huomioon," sanoo tunnettu Clevelandin psykiatri Phillip Resnick, "mikä tahansa fyysinen tai hoitava kontakti lapseen nähdään epäilyttävänä, ja aikuista saatetaan hyvinkin syyttää seksuaalisesta hyväksikäytöstä."
Alussa kaikki pojan elämässä olevat aikuiset toivottivat Jacksonin ja pojan välisen kanssakäymisen tervetulleeksi -- hänen äitinsä, isäpuolensa ja jopa hänen biologinen isänsä Evan Chandler (joka myös kieltäytyi haastattelusta). Chandler oli syntynyt Bronxissa vuonna 1944 nimellä Evan Robert Charmatz, ja vastahakoisesti seurannut isänsä ja veljiensä jalanjälkiä tullessaan hammaslääkäriksi. "Hän vihasi hammaslääkärinä oloa," eräs perheystävä kertoo. "Hän halusi aina olla kirjailija." Muutettuaan West Palm Beachiin harjoittamaan hammaslääkärin ammattia vuonna 1973, hän vaihtoi sukunimensä, uskoen että Charmatz kuulosti "liian juutalaiselta," sanoo hänen entinen kollegansa. Toivoen jollakin keinolla tulevansa käsikirjoittajaksi, Chandler muutti vaimonsa June Wongin, viehättävän, lyhyen aikaa mallina työskennelleen naisen, kanssa Los Angelesiin 1970-luvun lopulla.
Chandlerin hammaslääkärin uralla oli epävarmat hetkensä. Joulukuussa 1978, työskennellessään Los Angelesin eräällä huonotuloisella alueella sijaitsevassa Crenshaw Family Dental Centerissä, Chandler korjaili erään potilaan kuuttatoista hammasta yhden kerran. Hänen työnsä tutkiskelussa Hammaslääkärien Liitto paljasti hänen ammattitaidossaan olevan "suurta tietämättömyyttä ja/tai epätehokkuutta". Liitto otti häneltä pois luvan toimia hammaslääkärinä; kuitenkin, luvan poisotto sai jäädä, ja liitto sen sijaan erotti hänen 90 päiväksi ja laittoi hänet koeajalle kahdeksi ja puoleksi vuodeksi. Murtuneena, Chandler lähti New Yorkiin. Hän kirjoitti siellä käsikirjoituksen elokuvaan, muttei saanut sitä myydyksi.
Kuukausia myöhemmin Chandler palasi Los Angelesiin vaimonsa kanssa, ja työskenteli hammaslääkärinä useassa paikassa. Vuoteen 1980 mennessä, jolloin heidän poikansa syntyi, parin avioliitto oli ongelmissa. "Yksi syystä, joiden takia June jätti Evanin, oli hänen temperamenttinsa," perheystävä sanoo. He erosivat vuonna 1985. Oikeus myönsi pojan yksinhuoltajuuden tämän äidille, ja määräsi Chandlerin maksamaan elatusapua 500 dollaria kuukaudessa, mutta asiakirjojen uudelleentarkastelu paljastaa, että vuonna 1993, kun Jackson-skandaali tuli julki, Chandler oli ex-vaimolleen velkaa 68 000 dollaria -- jonka velan vaimo antoi Chandlerille anteeksi.
Vuotta ennen kuin Jackson tuli pojan elämään, Chandlerilla oli toinen vakava ammatillinen ongelma. Eräs malli, joka oli ollut hänen potilaanaan, syytti häntä hoidon laiminlyömisestä hampaiden kunnostustyössä. Chandler väitti, että nainen oli allekirjoittanut suostumuksen, jossa myönsi tienneensä riskit. Mutta kun Edwin Zinman, naisen asianajaja, halusi nähdä alkuperäiset asiakirjat, Chandler sanoi, että ne oli varastettu hänen Jaguarinsa tavaratilasta. Hän antoi jäljennöksen. Epäilevä Zinman oli kykenemätön todistamaan asiakirjojen luotettavuutta. "Mikä epätavallinen sattuma, että ne varastettiin," Zinman sanoo nyt. "Se on kuin sanoisi, että 'koira söi kotitehtäväni.'" Juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella summasta, jota ei olla paljastettu.
Huolimatta tällaisista takaiskuista, Chandler oli siihen mennessä saavuttanut suosiota Beverly Hillsissä. Hänen läpimurtonsa Hollywoodissa tapahtui vuonna 1992, kun hän toimi toisena käsikirjoittajana Mel Brooksin elokuvaan Robin Hood: Men in Tights. Chandler ei ollut näyttänyt omaavan lainkaan kiinnostusta poikaansa ennen kuin Michael Jackson astui tämän elämään. "Hän aina vain lupasi ostaa pojalle tietokoneen, jotta he voisivat tehdä käsikirjoituksia yhdessä, mutta niin ei koskaan tapahtunut," sanoo June Chandler Schwartzin entinen lakimies Michael Freeman. Chandlerin hammaslääkärin työ piti hänet kiireisenä, ja hän oli jo perustanut uuden perheen, johon kuuluivat hänen yhtiön lakimiehenä toimiva vaimonsa, sekä heidän kaksi pientä lastaan.
Aluksi Chandler toivotti poikansa ja Michael Jacksonin välisen kanssakäymisen tervetulleeksi, kerskuen siitä ystävilleen ja työkavereilleen. Kun Jackson ja poika vierailivat Chandlerin luona toukokuussa 1993, Chandler kehotti laulajaa viettämään enemmän aikaa pojan kanssa omassa talossaan. Lähteiden mukaan Chandler jopa ehdotti, että Jackson voisi rakentaa lisähuoneiston taloon niin että voisi oleskella siellä. Soiteltuaan ympäriinsä ja saatuaan kuulla sen olevan mahdollista, Chandler teki toisenkin ehdotuksen -- että Jackson rakentaisi hänelle uuden kodin.
Samassa kuussa poika, hänen äitinsä ja Jackson lensivät Monacoon World Music Awardseihin. "Evan alkoi tulla mustasukkaiseksi ja tunsi jääneensä ulkopuolelle," Freeman sanoo. Palatessaan, Jackson ja poika vierailivat jälleen Chandlerin luona, mikä miellyttikin häntä -- viisipäiväinen vierailu, jonka aikana he nukkuivat pojan velipuolen kanssa samassa huoneessa. Vaikka Chandler onkin myöntänyt, että Jacksonilla ja pojalla oli kummallakin vaatteet päällä aina kun hän näki heidät sängyssä, hän väitti että siihen aikaan hänen epäilyksensä seksuaalisesta hyväksikäytöstä heräsivät. Chandler ei missään vaiheessa ole väittänyt todistaneensa seksuaalista ahdistelua Jacksonin osalta.
Chandlerista tuli aina vain epätasapainoisempi. Hän teki uhkauksia, jotka vieraannuttivat Jacksonia, Dave Schwartzia ja June Chandler Schwartzia. Heinäkuun alussa vuonna 1993 Dave Schwartz, joka oli ollut Chandlerin ystävä, nauhoitti salaa heidän pitkäkestoisen puhelinkeskustelunsa. Keskustelun aikana Chandler puhui poikaansa kohtaan tuntemastaan huolestuneisuudesta, sekä suuttumuksestaan Jacksonia ja "kylmäksi ja sydämettömäksi" kuvailemaansa ex-vaimoaan kohtaan. Kun Chandler yritti "herättää hänen huomionsa" keskustelemaan epäilyistään Jacksonia kohtaan, hän sanoo nauhalla, että ex-vaimo käski hänen "painua vittuun."
"Tulin hyvin toimeen Michaelin kanssa," Chandler kertoi Schwartzille. "Olimme ystäviä. Pidin hänestä, sekä kunnioitin häntä ja kaikkea mitä hän pitää hyvänä. Ei ollut mitään syytä siihen, miksi hän lopetti minulle soittelemisen. Eräänä päivänä istuin huoneessa puhuen Michaelille. Kerroin hänelle tarkalleen, mitä haluan."
Chandler myönsi "harjoitelleensa" sitä, mitä oli sanonut ja mitä ei ollut sanonut Michaelille, muttei kertaakaan maininnut rahaa puhuessaan Schwartzille. Kun Schwartz kysyi mitä Jackson oli tehnyt saadakseen Chandlerin järkyttyneeseen tilaan, Chandler vain sanoi hänen "rikkoneen perheen. [Poika] on vietelty tämän miehen voimalla ja rahalla." Molemmat miehet toistuvasti sättivät itseään, sanoen olevansa huonoja isiä pojalle.
Toisessa kohtaa nauhalla Chandler osoittaa olleensa valmistautunut toimimaan Jacksonia vastaan: "Se on jo suunniteltu," Chandler kertoi Schwartzille. "Tässä on mukana muitakin ihmisiä tietyissä paikoissa, odottamassa puhelinsoittoani. Olen maksanut heille siitä. Kaikki menee tietyn suunnitelman mukaan, joka ei ole pelkästään itseni tekemä. Yksi puhelinsoitto riittää siihen, että eräs henkilö [oletettavasti hänen lakimiehensä Barry K. Rothman] tuhoaa kaiken näkyvissä olevan millä tahansa pirullisella, ilkeällä ja julmalla tavalla, jolla vain pystyy. Ja olen antanut hänelle täydet valtuudet sen tekemiseen."
Sitten Chandler ennusti mitä, itse asiassa, tulisi tapahtumaan kuusi viikkoa myöhemmin: "Ja jos selviän tästä, voitan paljon. En voi mitenkään hävitä. Olen tarkastanut kaikki mahdollisuudet. Tulen saamaan kaiken mitä haluan, ja heidät tuhotaan lopullisesti. June häviää [pojan huoltajuuden]...ja Michaelin ura tulee olemaan ohi"
"Auttaako se [poikaa]?" Schwartz kysyi.
"Se on merkityksetöntä minulle," Chandler vastasi. "Tästä tulee jotakin meitä kaikkia suurempaa. Koko juttu tuhoaa kaikki ja kaiken näkyvissä olevan. Jos en saa mitä haluan, tulee verilöyly."
Poliisin puheille menemisen sijaan, joka nähtävästi on sopivin teko tilanteessa, jossa on epäilyksiä lapsen ahdistelusta, Chandler kääntyi lakimiehen puoleen. Eikä ihan kenen tahansa lakimiehen puoleen, vaan Barry Rothmanin.
"Löytämäni lakimies on ilkein paskiainen, joka vain on löydettävissä," Chandler sanoi nauhoitetussa keskustelussaan Schwartzin kanssa. "Hän haluaa vain saada tämän julki mahdollisimman pian, niin suurena juttuna kuin mahdollista, ja nöyryyttää niin montaa ihmistä kuin vain pystyy. Hän on ilkeä, hän on pirullinen, hän on hyvin fiksu, sekä hän on janoaa julkisuutta." (Rothman ilmoitti lakimiehensä Wylie Aitkenin kautta kieltäytyvänsä haastattelusta tätä artikkelia varten. Aitken suostui vastaamaan Jacksonin tapausta koskeviin yleisiin kysymyksiin, ja vain näkökulmista, jotka eivät koskeneet Chandleria tai poikaa laisinkaan.)
Rothmanin entinen kollega, joka työskenteli hänen kanssaan Jackson-jutun aikana piti päiväkirjaa siitä, mitä Rothman ja Chandler sanoivat ja tekivät Rothmanin toimistossa. Hän sanoo, että Rothmanin tuntien hän on "suunnitellut koko jutun, piste. Tämä [syytösten esittäminen Michael Jacksonia vastaan] on hänen luonteensa mukaista ja siihen sopivaa." Rothmanin entisten päämiesten, kumppanien ja työntekijöiden antamat tiedot paljastavat manipulaatio- ja petoskuvion.
Rothman harjoittaa yleistä lakimiestoimintaa Century Cityssä. Yhteen aikaan hän neuvotteli keikkasopimuksia Little Richardille, Rolling Stonesille, The Wholle, Electric Light Orchestralle ja Ozzy Osbournelle. Hänen toimistonsa seinillä roikkuu yhä kulta- ja platinalevyjä muistoina niistä ajoista. Harmaanvalkoisen partansa ja ikuisen rusketuksensa kanssa -- jonka hän säilyttää aurinkotuolin avulla -- Rothman muistuttaa "haltijan" entistä päämiestä. Entisen työntekijän mielestä Rothman on "paholainen", jolla on "kauhea temperamentti." Tuttujen mukaan hänen rakkain omaisuutensa on hänen 1977 Rolls-Royce Corniche, jonka rekisterinumero on "BKR 1."
Vuosien mittaan Rothman on saanut niin paljon vihamiehiä, että hänen ex-vaimonsa kerran ilmaisi lakimiehelleen olevansa yllättynyt, ettei kukaan ole "tehnyt hänestä selvää." Hänellä on huijarin maine. "Hän on ammattimainen tyhjäntoimittaja... Hän ei maksa melkein kenellekään," tutkija Ed Marcus sanoo (Los Angelesin ylimmän oikeuden asiakirjassa, joka oli osa syytettä Rothmania vastaan), Rothmanin luottotietoja tutkittuaan, joista löytyi yli 30 velkojaa ja oikeudenpalvelijaa, jotka jahtasivat häntä. Lisäksi yli 20 siviilisyytettä on tehty Rothmania vastaan, useita valituksia on tehty ja kolmessa tapauksessa häneen on sovellettu kurinpidollisia toimenpiteitä. Vuonna 1992 hänet erotettiin vuodeksi, vaikka erotus hylättiin ja hänet sen sijaan laitettiin koeajalle.
Vuonna 1987, Rothman oli 16800 dollaria jäljessä elatusapumaksujen maksamisessa. Hänen ex-vaimonsa Joanne Ward uhkasi lakimiehensä kautta vaatia Rothmanin omaisuutta, mutta Rothman myöntyi velan lyhentämiseen. Vuotta myöhemmin, kun Rothman ei vieläkään ollut maksanut kaikkea, Wardin lakimies yritti pantata Rothmanin kalliin Sherman Oaksin kodin. Heidän yllätyksekseen Rothman sanoi, ettei enää omistanut kyseistä taloa; kolme vuotta aiemmin hän oli luovuttanut tontin Tinoa Operationsille, panamalaiselle yhtiölle. Wardin asianajajan mukaan Rothman väitti, että hänellä oli ollut 200000 dollaria Tinoa-yhtiön rahaa, käteisenä, eräänä yönä kun hänet ryöstettiin aseella uhaten. Ainoa tapa, jolla hän pystyi korvaamaan menetetyt rahat, oli lahjoittaa kotinsa Tinoalle. Näin hän kertoi heille. Ward ja hänen lakimiehensä epäilivät koko jutun olevan juoni, mutteivät pystyneet todistamaan sitä. Rothman alkoi maksamaan velkojaan vasta kun hänen Rolls Roycensa oli hinattu pois häneltä viranomaisten toimesta.
Los Angelesin ylimmän oikeuden mapittamat dokumentit näyttävät vahvistavan Wardin ja hänen asianajajansa epäilykset. Ne näyttävät, että Rothman loi laajan ulkomaisten pankkitilien ja yhtiöiden ketjun, nähtävästi piilottaakseen varallisuuttaan -- erityisesti kotinsa ja suuren osan sen 531000 dollarin tuotoista, jotka oli saatu talon myynnistä vuonna 1989. Yhtiöt, Tinoa niiden joukossa, liittyvät Rothmaniin. Hän osti panamalaisen hylly-yhtiön (joka oli olemassa, muttei toiminnassa) ja järjesti asiat niin, että vaikkei hänen nimensä olisi sen listoilla, hänellä olisi ehdoton lakimiesoikeus, jonka johdosta hän vastaisi yhtiön rahaliikenteestä.
Sillä välin, Rothmanin työntekijät eivät ansainneet juurikaan paremmin kuin hänen ex-vaimonsa. Entiset työntekijät sanovat joutuneensa joskus anelemaan palkkashekkejään. Ja joskus shekit, jotka he saivat, saattoivat jäädä lunastamatta. Hän ei voinut pitää laillisia sihteerejä. "Hän saattoi halventaa ja nöyryyttää heitä," sanoo eräs. Tilapäistyöntekijät ansaitsivat huonoiten. "Hän saattoi pitää heitä töissä kahden viikon ajan, " lisää laillinen sihteeri, "ja sitten ajaa heidät pois huutaen heille ja sanoen heidän olevan typeriä. Sitten hän saattoi kertoa olevansa tyytymätön työpanokseen, eikä suostua maksamaan palkkaa." Jotkin toimistot viisastuivat vihdoin ja laittoivat Rothmanin maksamaan käteisellä ennen asioimista hänen kanssaan.
Vuoden 1992 kurinpitotoimenpiteet Rothmania vastaan syntyivät korkomaksuasiasta. Vuotta aiemmin Rothamn oli potkittu pois jutusta päämiehensä Muriel Metcalfin toimesta. Hän oli edustanut Metcalfia elatusapu- ja huoltajuuskiistassa; Metcalf syytti myöhemmin Rothmania liian suuren laskun kiskomisesta. Neljä kuukautta sen jälkeen kun Metcalf erotti hänet, Rothman alkoi ajaa tämän ex-kumppanin Bob Brutzmanin yhtiön asioita, kysymättä Metcalfin mielipidettä asiaan.
Juttu on paljastava toisestakin syystä: se osoittaa, että Rothmanilla oli hieman kokemusta lastenahdistelusyytteiden käsittelemisessä ennen Jackson-skandaalia. Rothmanin ollessa vielä Metcalfin lakimiehenä, Metcalf oli syyttänyt Brutzmania heidän yhteisen lapsensa ahdistelusta (jonka Brutzman kielsi). Rothmanin tietoisuus Metcalfin syytteistä ei estänyt häntä siirtymästä työskentelemään Brutzmanin yhtiön hyväksi -- tämä oli asia, josta häntä kuritettiin.
Vuoteen 1992 mennessä, Rothman pakoili lukuisia velkojia. Folb Management, yleinen omaisuusagentuuri, oli niistä yksi. Rothman oli yhtiölle velkaa 53000 dollaria vuokraa ja korkoa Sunset Boulevardin toimistostaan. Folb haastoi Rothmanin oikeuteen. Rothman teki vastasyytteen, väittäen että rakennuksen turvajärjestelmä oli niin riittämätön, että murtovarkaat pystyisivät varastamaan yli 6900 dollarin arvosta tavaraa hänen toimistostaan yhdessä yössä. Jutun käsittelyssä Folb'n lakimies kertoi oikeudelle, "Herra Rothman ei ole ihminen, jonka sanaan kannattaa luottaa."
Marraskuussa 1992 Rothmanin lakifirma meni konkurssiin, ollen velkaa kolmelletoista taholle -- mukaanlukien Folb Managementin -- yhteensä 880000 dollaria, eikä tunnustettua omaisuutta. Tutkittuaan konkurssipapereita, eräs entinen päämies, jonka hyväksi Rothman oli toiminut 400000 dollarin laillista maksua vastaan, totesi ettei Rothman ollut listannut 133000 dollarin arvosta omaisuutta. Entinen päämies uhkasi paljastaa Rothmanin tämän velkojille -- törkeä rikos -- jos hän ei jättäisi nostamatta syytettä. Nurkkaan ajettuna, Rothman luopui syytteestä nopeasti.
Kuusi kuukautta ennen konkurssia, Rothman oli siirtänyt Rolls Roycensa omistajuuden Majolle, tekaistulle yhtiölle, jota hän kontrolloi. Kolme vuotta aiemmin Rothman oli ilmoittanut eri omistajan autolle -- Longridge Estatesin, Tinoa Operationsin sivutoimiston. Rothmanin kirjoittamissa papereissa Longridgen ja Tinoan osoitteet olivat yksi ja sama, 1554 Cahuenga Boulevard -- joka, kuten käy ilmi, on erään kiinalaisen ravintolan osoite Hollywoodissa.
Tämän miehen kanssa Evan Chandler alkoi toteuttaa "tiettyä suunnitelmaansa" kesäkuussa 1993 - suunnitelmaa, johon hän viittasi nauhoitetussa keskustelussaan Dave Schwartzin kanssa. Saman kuun aikana Chandler kohtasi ex-vaimonsa ja kertoi epäilyistään. "Hän [June Chandler Schwartz] ajatteli koko jutun olevan täysin hullua," sanoo hänen ex-lakimiehensä Michael Freeman. June Chandler Schwartz kertoi ex-miehelleen aikovansa ottaa poikansa pois koulusta syksyllä voidakseen tämän kanssa liittyä Jacksonin seuraan hänen "Dangerous"-maailmankiertueelleen. Chandler suuttui ja, useiden lähteiden mukaan, uhkasi mennä julkisuuteen todisteineen, joita hän väitti saaneensa Jacksonin syyllisyydestä. "Millainen vanhempi haluaisi raahata lapsensa julkisuuden hullunmyllyyn?" kysyy Freeman. "Jos jotakin tällaista oikeasti tapahtuisi, vanhempi varmasti haluaisi vain suojella lastaan."
Jackson pyysi senaikaista asianajajaansa Bert Fieldsiä puuttumaan asiaan. Fields, yksi viihdeteollisuuden tunnetuimmista asianajajista, on edustanut Jacksonia vuodesta 1990 alkaen, ja on neuvotellut hänen hyväkseen Sonylta kaikkien aikojen suurimman musiikkibisnessopimuksen -- jolla voi ansaita 700 miljoonaa dollaria. Fields kutsui tutkija Anthony Pellicanon mukaan selvittelemään juttua. Pellicano tekee asioita sisilialaistyylisesti, ollen kovasti lojaali niille, joista pitää, mutta säälimätön vihamiestensä suhteen.
Heinäkuun yhdeksäntenä, vuonna 1993, Dave Schwartz ja June Chandler Schwartz laittoivat Pellicanon kuuntelemaan salaa nauhoitetun puhelinkeskustelun. "Kymmenen minuutin kuuntelun jälkeen tiesin kiristyksen olevan kyseessä," sanoo Pellicano. Samana päivänä hän ajoi Jacksonin Century City osakehuoneistoon, missä Chandlerin poika ja tämän sisarpuoli olivat vierailulla. Jacksonin ollessa poissa, Pellicano "sai katsekontaktin" poikaan ja kysyi tältä, omien sanojensa mukaan, "hyvin osoitettuja kysymyksiä": "Onko Michael koskaan kosketellut sinua? Oletko koskaan nähnyt häntä alasti vuoteessa?" Vastaus kaikkiin kysymyksiin oli kieltävä. Poika toistuvasti kielsi mitään pahaa tapahtuneen. Heinäkuun yhdentenätoista, sen jälkeen kun Jackson oli kieltäytynyt tapaamasta Chandleria, pojan isä ja Rothman etenivät suunnitelmiensa toiseen osaan -- heidän täytyi saada pojan huoltajuus. Chandler kysyi vaimoltaan, saisiko hän ottaa pojan luokseen "viikon vierailulle." Kuten Bert Fields myöhemmin sanoi todistaessaan oikeudessa, June Chandler Schwartz antoi pojan mennä, koska Rothman oli vakuuttanut Fieldsille, että hän palauttaisi pojan tämän äidille heti sovitun ajan jälkeen. June Chandler Schwartz ei arvannut, että Rothmanin lupaus oli tyhjä, ja ettei Chandler palauttaisi poikaa hänelle.
Wylie Aitken, Rothmanin asianajaja, väittä että "silloin kun [Rothman] antoi sanansa, hänen tarkoituksenaan oli palauttaa poika." Kuitenkin, "saadessaan selville, että poika lähtisi pois maasta [mennäkseen mukaan Jacksonin kiertueelle], en usko että herra Rothmanilla oli muutakaan vaihtoehtoa." Mutta kuten nähty aiemmin, Chandler oli jo heinäkuussa saanut tietää ex-vaimonsa aikeista ottaa poika mukaan Jacksonin kiertueelle. Nauhoitettu puhelinkeskustelu, joka tapahtui heinäkuun alussa, ennen kuin Chandler otti poikansa huoltajuuden, myös näyttää todistavan, ettei Chandlerilla ja Rothmanilla ollut aikomustakaan noudattaa vierailusopimusta. "He [poika ja hänen äitinsä] eivät vielä tiedä siitä," Chandler kertoi Schwartzille, "mutta he eivät ole lähdössä yhtään minnekään."
Heinäkuun kahdentenatoista päivänä, päivä sen jälkeen kun Chandler oli kaapannut poikansa, hän sai ex-vaimonsa allekirjoittamaan Rothmanin laatiman asiakirjan, jossa kiellettiin häntä viemästä poikaa pois Los Angelesista. Tämä tarkoitti sitä, ettei poika voisi lähteä Jacksonin mukaan tämän kiertueelle. Hänen äitinsä kertoi oikeudessa, että oli allekirjoittanut dokumentin pakon alaisena. Todistaessaan hän sanoi Chandlerin uhanneen, ettei hän "palauttaisi [poikaa]." Siitä seurasi kitkerä huoltajuustaisto, joka teki Chandlerin syytteet Jacksonia vastaan jopa entistä hämärimmiksi. (Tähän elokuuhun [1994] asti, poika asui yhä Chandlerin kanssa.) Pojan syytteet Jacksonia vastaan alkoivat muotoutua vasta hänen muuttaessaan isänsä luokse asumaan, ja joutuessaan eristyksiin ystävistään, äidistään ja isäpuolestaan.
Samaan aikaan Rothman, etsien asiantuntijan apua syytteiden luomiseksi Jacksonia vastaan, soitti Beverly Hillsin psykiatrille Mathis Abramsille. Puhelimessa Rothman esitti Abramsille hypoteettisen tilanteen. Vastauksena, edes tapaamatta Chandleria tai tämän poikaa, Abrams lähetti viidententätoista heinäkuuta Rothmanille kaksisivuisen kirjeen, jossa sanoi, että "on aihetta epäillä, että seksuaalista ahdistelua on tapahtunut." Mikä on tärkeää, on että hän myös sanoi olevansa velvollinen raportoimaan asiasta Los Angelesin lastensuojeluosastolle, jos tämä olisi todellinen, eikä olettettu tapaus.
Rothmanin entisen kollegan pitämän päiväkirjan heinäkuun 27. päivänä kirjoitetun sivun mukaan on selvää, että Rothman johti Chandleria suunnitelmassa. "Rothman kirjoitti Chandlerille kirjeen, jossa neuvoi tätä nostamaan syytteen lapsen ahdistelusta," päiväkirjassa lukee.
Tässä vaiheessa ei vielä oltu tehty vaatimuksia tai muodollisia syytöksiä, vain verhottuja väitteitä, jotka olivat kietoutuneet raivoisaan huoltajuuskiistaan. Elokuun neljäntenä vuonna 1993, kuitenkin, asiat alkoivat selkeytyä. Chandler ja hänen poikansa tapasivat Jacksonin ja Pellicanon eräässä Westwood Marquis Hotelin sviitissä. Pellicano sanoo, että Chandler halasi Jacksonia nähdessään tämän (ele, jonka sanotaan olevan ristiriidassa lasten ahdisteluepäilysten kanssa), sitten kaivoi taskustaan Abramsin kirjeen ja alkoi lukea kohtia siitä. Kun Chandler pääsi osaan, jossa puhuttiin lasten ahdistelusta, Pellicano sanoo pojan painaneen päänsä alas ja katsoneen Jacksoniin yllättyneesti, kuin sanoakseen: "En sanonut mitään tuollaista." Kun tapaaminen päättyi, Pellicano kertoo Chandlerin osoittaneen sormensa kohti Jacksonia ja varoittaneen: "Aion tuhota sinut."
Tapaamisessa Pellicanon ja Rothmanin toimistossa myöhemmin sinä iltana Chandler ja Rothman esittivät vaatimuksensa - 20 miljoonaa dollaria.
Elokuun kolmantenatoista järjestettiin toinen tapaaminen Rothmanin toimistossa. Pellicano saapui vastatarjouksineen -- joka oli 350000 dollarin käsikirjoitussopimus. Pellicano sanoo esittäneensä tämän tarjouksen selvittääkseen huoltajuuskiistan ja antaakseen Chandlerille mahdollisuuden viettää enemmän aikaa poikansa kanssa työskennellen käsikirjoituksen parissa yhdessä tämän kanssa. Chandler hylkäsi tarjouksen. Rothman esitti vastavaatimuksen -- sopimuksen kolmeen käsikirjoitukseen tai ei mitään -- joka torjuttiin. Rothmanin ex-kollegan päiväkirjassa elokuun 24. päivänä kirjoitettu kappale paljastaa Chandlerin pettymyksen: "Minulla melkein oli 20 miljoonan dollarin sopimus," hänen kuultiin kertovan Rothmanille.
Ennen kuin Chandler sai otteen pojastaan, ainoa ihminen, joka esitti syytöksiä Jacksonia vastaan oli Chandler itse -- poika ei koskaan ollut syyttänyt laulajaa minkäänlaisesta rikkomuksesta. Tämä tilanne kuitenkin muuttui eräänä päivänä Chandlerin hammaslääkäritoimistossa Beverly Hillsissä.
Chandlerin ja nukutuslääkäri Mark Torbinerin läsnäollessa, pojalle annettiin kyseenalaista lääkeainetta Amytalia -- jota jotkut virheellisesti luulevat totuusseerumiksi. Tämän kohtauksen jälkeen poika teki ensimmäisen kerran syytöksiä Jacksonia vastaan. KCBS-TV:n uutistenlukija, Los Angelesissa, raportoi toukokuun kolmantena tänä vuonna [1994], että Chandler oli antanut pojalleen kyseistä ainetta, mutta Chandler väitti vain antaneensa ainetta pojalleen, kun tämän hammastaan poistettiin. Uutisissa myös kerrottiin pojan alkaneen esittää syytöksiä kyseisen aineen vaikutuksen alaisena. Kun Torbinerilta kysyttiin tätä artikkelia varten kysymyksiä siitä, kun hän antoi ainetta pojalle, hän vastasi: "Jos käytin sitä, se oli hampaidenhoitotarkoitukseen."
Kun tosiasiat Amytalista ja viimeaikainen tapaus, jossa kyseinen aine oli osallisena otetaan huomioon, useat lääketieteen asiantuntijat sanovat, että pojan syytteitä on pidettävä epäluotettavina, ellei jopa hyvin kyseenalaisina.
"Jos halutaan saada faktoja, ei psykiatriseen lääkitykseen voida luottaa," sanoo Clevelandin psykiatri tri Resnick. "Ihmiset ovat hyvin suostuvaisia sen vaikutuksen alaisena. Saatuaan Amytalia, ihmiset sanovat asioita, joissa ei ole totuuden häivääkään." Sodium Amytal on barbituraatti, voimakas aine, joka saa suonensisäisesti annostettuna ihmisen hypnoottiseen tilaan. Kun sitä pääasiassa käytettiin muistinmenetyksen hoitoon, se otettiin ensiksi käyttöön ensimmäisen maailmansodan aikana, traumoja saaneiden sotilaiden hoitamiseksi -- joista jotkut olivat katatoonisessa tilassa -- sodan kauhujen takia. Vuonna 1952 tehdyt tieteelliset tutkimukset paljastivat, ettei aine ollut totuusseerumia, ja osoittivat sen riskit: valemuistikuvia voidaan helposti antaa sen vaikutuksen alaisina oleville. "On hyvin mahdollista antaa valemielikuvia pelkästään kysymällä jonkin kysymyksen," sanoo Resnick. Mutta sen vaikutukset ovat ilmeisesti jopa salakavalampia: "Valemielikuvasta tulee osa muistia, ja tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikka heille kertoisi totuuden, he vannovat käsi raamattupinon päällä, että valemielikuva oikeasti tapahtui," Resnick kertoo.
Äskettäin kyseisen aineen luotettavuudesta tuli puheenaihe korkean profiilin oikeudenkäynnissä Napa Countyssa, Kaliforniassa. Lukuisten terapiasessioiden jälkeen, joista ainakin yhdessä käytettiin Amytalia, 20-vuotias Holly Ramona syytti isäänsä hyväksikäytöstään lapsena. Gary Ramona kiisti syytteet kiivaasti, ja haastoi tyttärensä terapistin ja aineen annostelleen psykiatrin oikeuteen. Viime toukokuussa [1994] valamiehet kääntyivät Gary Ramonan puolelle, uskoen että terapisti ja psykiatri ovat saattaneet antaa tytölle valhemuistikuvia. Gary Ramonan tapaus oli ensimmäinen menestyksekäs haaste niinkutsutulle "tukahdetulle muisti-ilmiölle", joka oli viime vuosikymmenellä aiheuttanut tuhansia seksuaaliahdistelusyytteitä.
Mitä tulee Chandlerin tarinaan aineen käyttämisestä pojan rauhoittamiseen hampaan poiston aikana, se näyttää erittäin hämärältä aineen normaalin käytön valossa. "Se on ehdottomasti psyykkinen aine," sanoo tri Kenneth Gottlieb, san franciscolainen psykiatri, joka on antanut Amytalia muistinmenetyspotilaille. Tri John Yagiela, UCLA:n hammaslääkärikoulun nukutus- ja kivunhallintaosaston johtaja, lisää: "On epätavallista, että sitä käytetään [hampaan pois vetämiseen]. Siinä ei ole mitään järkeä, koska turvallisempiakin vaihtoehtoja löytyy. Itse en käyttäisi sitä."
Sodium Amytalin potentiaalisten sivuvaikutusten takia jotkut lääkärit antavat sitä potilaille vain sairaalassa. "En koskaan käyttäisi ainetta, joka sotkee ihmisen alitajuntaa, paitsi jos toista vaihtoehtoa ei olisi," sanoo Gottlieb. "Enkä antaisi sitä ilman elvytysvälineitä, allergiareaktiotapauksessa, ja vain M.D.:n nukutuslääkärin läsnäollessa."
Chandler ei näyttänyt noudattavan näitä suosituksia. Toimenpide suoritettiin pojalle Chandlerin toimistossa, ja hän luotti nukutuslääkäri Mark Torbineriin. (Torbiner oli se henkilö, joka oli esitellyt Chandlerin ja Rothmanin toisilleen vuonna 1991, kun Rothman oli hammashoidon tarpeessa.)
Torbinerin ammatinharjoittamisen luonne teki siitä hyvin suositun. "Hän kerskuu 100 dollarin kuukausimenoilla ja 40000 dollarin kuukausituloilla," sanoo hänen entinen potilaansa Nylla Jones. Torbinerilla ei ole vastaanottotoimistoa; hän matkustelee hammasklinikoille ympäri kaupunkia, joissa hän suorittaa nukutuksia.
Tämä sanomalehti on saanut selville, että U.S. Drug Enforcement Administration tutkii toista aspektia Torbinerin ammatinharjoittamisessa: hän antaa aineita -- suurimmilta osin morfiinia ja Demerolia -- ei vain hoidettaville potilailleen, mutta myös kipuja kärsiville ihmisille, joiden kivut eivät mitenkään liity hammashoitoon. Hän saapuu asiakkaidensa koteihin -- joista jotkut ovat kuuluisuuksia -- kantaen kalastuslaukun tapaista laukkua, joka sisältää lääkkeitä ja neuloja. Yhteen aikaan hänen Jaguarinsa rekisterinumerossa luki "SLPYDOC." Jonesin mukaan Torbiner veloittaa 350 dollaria normaalista vierailustaan, joka kestää kymmenestä kahteenkymmeneen minuuttiin. Jones kuvailee normaalikäytännöksi sitä, että kun on epäselvää, kuinka kauan Torbinerin vierailu kestää, asiakas jättää tyhjän shekin, jonka Torbiner täyttää sopivalla rahasummalla.
Torbiner ei aina ollut menestyksekäs. Vuonna 1989 hänet saatiin kiinni valheesta ja pyydettiin eroamaan UCLA:sta, jossa hän oli hammashoito-osaston apulaisprofessorina. Torbiner oli pyytänyt puoli päivää vapaata tutkiakseen mennäkseen uskonnolliseen juhlatilaisuuteen, mutta myöhemmin hänen todettiin sen sijaan työskennelleen hammaslääkärin toimistossa.
Hammaslääkäriliiton tekemä tarkistus Torbinerin lupakirjoihin osoittaa, että laki kieltää häntä yksin antamasta lääkkeitä hammashoitoon liittyvissä toimenpiteissä. Mutta on olemassa selviä todisteita siitä, ettei hän ole noudattanut kyseistä kieltoa. Todellisuudessa, vähintäänkin kahdeksassa tapauksessa, Torbiner on nukuttanut Barry Rothmanin hiussiirrännäistoimenpiteen aikana. Vaikka yleensä paikallispuudutus tehdään päänahkaan, "Barry pelkää kipua niin paljon," sanoo tri James De Yarman, San Diegolainen fyysikko, joka teki Rothmanin hiussiirrännäiset, "että [hän] halusi tulla nukutetuksi." De Yarman sanoi olleensa "hämmästynyt" saadessaan kuulla, että Torbiner on hammaslääkäri, koko ajan luullen tämän olleen lääkäri.
Toinen esimerkki: Nylla Jones kertoo, että Torbiner saapui hänen kotiinsa ja antoi hänelle Demerolia lievittämään kipua, joka aiheutui hänelle tehdystä umpilisäkkeen poistosta.
Elokuun kuudentenatoista, kolme päivää sen jälkeen kun Chandler ja Rothman olivat hylänneet 350000 dollarin käsikirjoitussopimuksen, tilanne tuli käännekohtaansa. Michael Freeman huomautti Rothmanille June Chandler Schwartzin puolesta, että hän saisi seuraavana päivänä valmiiksi asiakirjat, joiden nojalla Chandlerin olisi pakko palauttaa poika tämän äidille. Nopeasti reagoiden, Chandler vei poikansa Mathis Abramsin, hänelle hypoteettisen ahdistelutapauksen arvion kirjoittaneen psykiatrin, puheille. Kolmetuntisen session aikana poika syytti Jacksonin käyttäneen häntä seksuaalisesti hyväkseen. Poika puhui masturbaatiosta, suutelemisesta, nännien hyväilystä ja suuseksistä. Kuitenkaan itse yhdyntää ei mainittu, joka olisi voitu todistaa lääketieteellisellä kokeella, joka siten antaisi varmoja todisteita.
Seuraava askel oli väistämätön. Abrams, jota laki velvoitti raportoimaan kuvatun kaltaiset syytökset eteenpäin, kutsui paikalle lastensäätiön sosiaalityöntekijän, joka vuorostaan otti yhteyttä poliisiin. Täysimittainen tutkintaprosessi Michael Jacksonia vastaan oli alkamassa.
Viisi päivää sen jälkeen kun Abrams oli välittänyt tiedon asiasta eteenpäin, media sai vihiä tutkinnasta. Sunnuntaiaamuna, elokuun 22. päivänä, vapaa toimittaja Don Ray heräsi puhelimen pirinään. Soittaja, eräs hänen alaisistaan, sanoi että Jacksonin tilan ja osakeasunnon tutkimiseen oli myönnetty valtuudet. Ray myi tarinan Los Angelesin KNBC-TV:lle, joka ilmoitti uutisesta seuraavana iltapäivänä klo 16.
Tämän jälkeen, Ray "näki tarinan kulkevan eteenpäin kuin tavarajuna", hän sanoo. Vuorokauden sisällä Jackson oli pelkästään Los Angelesin alueella 73 TV-uutislähetyksen pääaihe, ja oli jokaisen brittilehden etusivulla. Tarina Michael Jacksonista ja pojasta muuttui raivoisaksi huhumyllyksi. Raja roskauutisten ja valtavirtamedian välillä katosi.
Jacksonia vastaan tehtyjen syytösten laajuutta ei tiedetty ennen elokuun 25. päivää. Eräs DCS:n henkilökunnan jäsen antoi laittomasti raportin tapahtuneesta Hard Copyn Diane Dimondille. Tuntien kuluessa, brittien uutispalvelun Los Angelesin toimisto myös sai raportin ja alkoi myymään sitä kenelle tahansa, jolla vain oli halukas maksamaan siitä 750 dollaria. Seuraavana päivänä koko maailma tiesi vuotaneen raportin graafisista yksityiskohdista. "Maatessaan vierekkäin sängyssä, herra Jackson laittoi kätensä [lapsen] housuihin," sosiaalityöntekijä oli kirjoittanut. Siitä alkaen, lehtien kannet pian osoittivat, että mikä tahansa Jacksonista kirjoitettu juttu olisi sallittu, eikä aiheuttaisi edes keskustelua sen todenperäisyydestä.
"Kilpailu uutisorganisaatioiden välillä tuli niin raivoisaksi," sanoo KNBC:n reportteri Conan Nolan, ettei "tarinoita edes tarkistettu. Se oli hyvin valitettavaa." The National Enquirer laittoi kaksikymmentä reportteria ja editoijaa toimittamaan uutisia tapahtuneesta. Eräs tiimi koputti 500 ovelle Brentwoodissa, yrittäen löytää Evan Chandlerin ja hänen poikansa. Käyttäen omaisuusluetteloita he vihdoin löysivät Chandlerin tämän mustasta Mercedeksestään. "Hän ei ollut onnellinen. Mutta minä olin," sanoi Andy O'Brien, juorulehden valokuvaaja.
Seuraavaksi tulivat syytösten esittäjät -- Jacksonin entiset työntekijät. Ensin Stella ja Philippe Lemarque, Jacksonin entiset taloudenhoitajat, yrittivät myydä tarinansa juorulehdille entisen pornotähden, Paul Barresin, avustuksella. He pyysivät niinkin paljon kun puoli miljoonaa dollaria, mutta päätyivät myymään haastattelun The Globe of Britainille 15000 dollarin hinnasta. Quindoyt, filippiiniläinen pariskunta, joka oli työskennellyt Neverlandissa, olivat seuraavia. Kun heidän pyytämänsä rahasumma oli 100000 dollaria, he sanoivat: "käsi ei ollut lapsen housuissa", Barresi kertoi Frontline-nimisen TV-ohjelman tuottajalle. "Kun hintapyyntö nousi 500000 dollariin, käsi livahtikin housujen sisäpuolelle. Jotain rajaa!" Los Angelesin lakimiestoimisto toistuvasti totesi pariskunnan olevan hyödyttömiä todistajina.
Sitten tulivat henkivartijat. Tarkoituksenaan saada arvostusta journalistina, Hard Copyn Diane Dimond kertoi viime vuoden [1993] marraskuussa Frontlinelle, että hänen ohjelmansa oli "täysin puhdas tällaisesta. Emme maksaneet tästä tarinasta penniäkään." Mutta kaksi viikkoa myöhemmin, kuten Hard Copyn sopimus paljastaa, ohjelma maksoi 100000 dollaria viidelle Jacksonin entiselle turvamiehelle, jotka suunnittelivat nostavansa kymmenen miljoonan dollarin syytteen väittäen Jacksonin erottaneen heidät epäoikeudenmukaisista syistä.
Joulukuun ensimmäisenä päivänä, sopimukseen päästyään, kaksi vartijaa esiintyi ohjelmassa; Dimond kertoi, että heidät oli erotettu, koska "he tiesivät liikaa Michael Jacksonin omituisesta suhteesta nuoriin poikiin." Todellisuudessa, kun heidän tunnustuksensa valan alaisina paljastuivat kolmea kuukautta myöhemmin, oli selvää, etteivät he koskaan olleet nähneet Jacksonin tekevän mitään epäsopivaa Chandlerin pojan tai kenenkään toisenkaan lapsen kanssa:
"Eli te ette tiedä mitään herra Jacksonista ja [pojasta], onko näin?" eräs Jacksonin lakimiehistä kysyi entiseltä turvamieheltä Morris Williamsilta, joka oli vannonut valansa oikeudessa..
"Tiedän vain sen, mitä muut ovat kirjoittaneet totuudenmukaisiksi väittämissään dokumenteissa."
"Mutta toisin kuin joku toinen on saattanut väittää, teillä ei ole varmaa tietoa herra Jacksonista ja [pojasta], eikö totta?"
"Näin on asianlaita."
"Oletteko koskaan puhunut yhdellekään lapselle, joka olisi väittänyt herra Jacksonin tehneen mitään epäsopivaa hänen kanssaan?"
"En."
Kun Jacksonin lakimies kysyi, mistä Williams oli saanut mielikuvansa, tämä vastasi: "Vain siitä, mitä olen kuullut medialta ja mitä olen nähnyt omin silmin."
"Okei. Tässä on tärkein kohta. Ette nähneet mitään omin silmin, onko näin?"
"Olette oikeassa, en mitään."
(Turvamiesten syyte, joka nostettiin maaliskuussa 1994, oli yhä käsittelyn alaisena tämän artikkelin mennessä painoon.)
[HUOMIOI: Tämä syyte hylättiin oikeudessa heinäkuussa 1995.]
Seuraavaksi vuorossa oli palvelustyttö. Joulukuun viidentenätoista Hard Copy julkaisi "Makuuhuonepalvelijan tuskallinen salaisuus" -nimisen artikkelin. Blanca Francia kertoi Dimondille ja muille reporttereille nähneensä Jacksonin alasti suihkussa ja poreammeessa nuorten poikien kanssa. Hän myös kertoi Dimondille todistaneensa oman poikansa puolesta kompromissiin päättyneessä asetelmassa Jacksonin kanssa -- syyte, jota korkeimman oikeuden valamiehet nähtävästi eivät koskaan pitäneet luotettavana.
Kopio Francian silminnäkijätodistuksesta paljastaa, että Hard Copy maksoi hänelle 20000 dollaria, ja että jos Dimond olisi laitettu tutkimaan naisen väitteitä, hän olisi huomannut niiden olevan valhetta. Jacksonin lakimiehen kysellessä Francia myönsi, ettei koskaan ollut nähnyt Jacksonia suihkussa kenenkään kanssa, eikä ollut koskaan nähnyt häntä nuorten poikien kanssa alasti porealtaassaan. Heillä oli aina uimahousut päällä, hän myönsi.
Jutun käsittely, Jacksonin lehdistöedustajan Michael Levinen mukaan, "sopii proktologistin maailmankatsomukseen. Hard Copy teki inhottavan tempun. Tätä miestä kohdeltiin ilkeästi ja ovelasti mediassa itsekkäistä syistä. Vaikka et olisi koskaan ostanutkaan ainuttakaan Michael Jackson -levyä elämäsi aikana, tulisi sinun olla huolissasi. Yhteiskunta on rakennettu vain muutamille pilareille. Yksi niistä on totuus. Kun hylkäät sen, se on kuin liukas jyrkänne."
Jacksonin tapauksen tutkinta, joka lokakuuhun 1993 mennessä oli kasvanut jo työllistämään kaksitoista etsivää Santa Barbarasta ja Los Angelesista, sai lisää vettä kiukaalle yhden ainoan psykiatrin, jolla ei edes ollut erityistä kokemusta lapsen hyväksikäyttötapauksista, Mathis Abramsin, lausunnoista. DCS:n leivissä juttua tutkivan työntekijän raportti huomauttaa, että Abramsilla on "tunne siitä, että lapsi puhuu totta." Laajalle levinneiden ja usein valheellisten lapsen hyväksikäyttötapausten aikakaudella poliisi ja syyttäjät ovat alkaneet antaa paljon arvoa psykiatrien, terapeuttien ja sosiaalityöntekijöiden lausunnoille.
Poliisi takavarikoi Jacksonin puhelinluettelot ja kuulusteli kolmeakymmentä lasta perheineen Jacksonin asuntoon elokuussa tehdyn kotietsinnän aikana. Jotkut, kuten Brett Barnes ja Wade Robson, sanoivat jakaneensa vuoteen Jacksonin kanssa, mutta kaikkien muiden tapaan antoivat saman vastauksen -- Jackson ei ollut tehnyt mitään väärää. ""Todisteet puhuivat meidän puolestamme," sanoo Jacksonin hyväksi työskennellyt puolustusasianajaja. "Vastapuolella ei ole muuta kuin suuri suu."
Huolimatta vähäisistä todisteista, jotka tukivat heidän uskoaan, että Jackson oli syyllinen, poliisi vain tehosti tutkintaa. Kaksi virkamiestä lensi Filippiineille yrittääkseen levittää Quindoyn pariskunnan "käsi housuissa" -tarinaa, mutta oletettavasti tulivat siihen tulokseen, että se ei ollut uskottava. Poliisi käytti myös hyökkääviä tutkintatekniikoita -- joihin kuului valheiden esittäminen -- painostaakseen lapsia esittämään syytöksiä Jacksonia vastaan. Useiden Bert Fieldsille valittaneiden vanhempien mukaan poliisit kertoivat heille yksiselitteisesti, että heidän lapsiaan oli ahdisteltu, vaikka lapset kielsivät mitään pahaa tapahtuneen. Fields valitti kirjeessään Los Angelesin poliisipäällikölle Willie Williamsille, että poliisit "ovat myös pelotelleet lapsia räikeillä valheilla, kuten 'Meillä on alastonkuvia sinusta.' Tietenkään heillä ei ole sellaisia valokuvia." Eräs poliisi, Federico Sicard, kertoi asianajaja Michael Freemanille valehdelleensa lapsille, joita oli haastatellut, kertomalla heille, että hän itse oli ollut hyväksikäytön uhri lapsena, Freeman sanoo. Sicard ei vastannut haastattelupyyntöihin tätä artikkelia varten.
Kaiken aikaa, June Chandler Schwartz kielsi kaikki syytteet, joita hänen ex-miehensä teki Jacksonia vastaan -- kunnes tapasi poliisin myöhään elokuussa 1993. Poliisit Sicard ja Rosibel Ferrufino esittivät lausunnon, joka alkoi muuttaa hänen mieltään. "[Poliisit] myönsivät, että heillä oli vain yhden pojan todistus," sanoo tapaamiseen osallistunut Freeman, "mutta he sanoivat, 'Olemme vakuuttuneita siitä, että Michael Jackson ahdisteli tätä poikaa, koska hän sopii täysin klassiseen kuvaukseen pedofiilista.'"
"Ei ole sellaista asiaa kuin klassinen kuvaus. He tekivät täysin typerän ja epäloogisen virheen," sanoo tri Ralph Underwager, minneapolislainen psykiatri, joka on hoitanut pedofiileja ja insestin uhreja vuodesta 1953 lähtien. Hänen uskoakseen Jackson "joutui silmätikuksi" sen takia, että "tällaiset väärinkäsitykset käsitetään totuuksina tälla hysterian aikakaudella." Todellisuudessa, kuten USA:n terveysministeriön tutkimus osoittaa, monet lasten ahdistelusyytteet -- 48 prosenttia niistä, jotka tulivat ilmi vuonna 1990 -- osoittautuivat valheellisiksi.
"Oli vain ajan kysymys, milloin jostakin Jacksonin kaltaisesta ihmisestä tulisi maalitaulu," sanoo Phillip Resnick. "Hän on rikas, omalaatuinen, viettää aikaa lasten kanssa ja on henkisesti haavoittuvainen. Tällainen saa syytökset tuntumaan todenmukaisilta."
Sovitteluratkaisun siemenet oli jo kylvetty poliisitutkinnan jatkuessa sekä Los Angelesissa että Santa Barbarassa syksyn 1993 ajan. Kulissien takainen taistelu jutun kontrollista, joka käytiin Jacksonin lakimiesten kesken, ja joka tulisi täysin muuttamaan Jacksonin puolustuksen kurssia, oli alkanut.
Siihen mennessä, June Chandler Schwartz ja Dave Schwartz olivat yhdistäneet voimansa Evan Chandlerin kanssa Jacksonia vastaan. Useiden lähteiden mukaan pojan äiti pelkäsi sitä, mitä Chandler ja Rothman saattaisivat tehdä, jos hän ei olisi samalla puolella heidän kanssaan. Hän oli huolissaan siitä, että he saattaisivat yrittää syyttää häntä vanhemman huolenpidon laiminlyönnistä, koska hän oli antanut poikansa nukkua Jacksonin luona. Hänen asianajajansa, Michael Freeman, vuorostaan, erosi inhon tunteessa, sanoen myöhemmin, että "koko juttu oli aikamoinen sotku. Tunsin oloni epämukavaksi Evanin seurassa. Hän ei ole luonnollinen, ja tunsin, ettei hän pelannut reilua peliä."
Kuukausin ajan, molempien puolien lakimiehiä erotettiin ja palkattiin, kun he tappelivat siitä, mikä olisi oikeanlainen strategia. Myöhään elokuussa Rothman erosi Chandlerin lakimiehen virasta, kun Jacksonin puoli nosti syytteet heitä molempia vastaan kiristyksestä. Molemmat palkkasivat korkeapalkkaisia rikollisten puolustusasianajajia edustajikseen.. (Rothman palkkasi Robert Shapiron, joka nyt on O.J. Simpsonin pääasianajaja.) Rothmanin entisen kollegan pitämän päiväkirjan mukaan elokuun 26. päivänä, ennen kuin kiristyssyytteet nostettiin, Chandlerin kuultiin sanovan: "Se olen minä, joka on tässä vaaravyöhykkeellä, menossa vankilaan." Kiristyssyytetutkinta oli pintapuolinen, koska, erään lähteen mukaan, "poliisi ei koskaan ottanut sitä niin vakavasti. Paljon enemmän olisi ollut tehtävissä." Esimerkiksi, lopetettuaan Jacksonin kotietsinnän, poliisit olisivat voineet hakea valtuuksia suorittamaan etsinnät Rothmanin ja Chandlerin koteihin ja toimistoihin. Ja kun molemmat miehet asianajajiensa välityksellä kieltäytyivät poliisikuulusteluista, korkein oikeus oli voitu saada vakuuttuneeksi.
Syyskuun puolivälissä Larry Feldman, siviiliasianajaja, joka oli ollut yksi Los Angelesin lakimiesliiton johtajista, alkoi edustaa Chandlerin poikaa ja otti välittömästi tilanteen hallinnan käsiinsä. Hän nosti 30 miljoonan dollarin lakisyytteen Jacksonia vastaan, joka tulisi todistamaan olevansa lopun alkua.
Kun uutiset oikeudenkäynnistä levisivät, alkoivat rahanhimoiset pyrkyrit muodostaa jonoa ovelle. Jacksonin lakitiimiin kuuluvan henkilön mukaan "Feldman sai kaikenlaisilta ihmisiltä yhteensä tuhansia kirjeitä, joissa he väittivät, että Jackson oli ahdistellut heitä. Kaikki kirjeet käytiin läpi todistajien löytämiseksi, mutta tuloksetta."
Nyt kun Jacksonin vastaisten rikossyytteiden mahdollisuus leijui ilmassa, Bert Fields toi kuvioihin mukaan Howard Weitzmanin, kuuluisan rikollisia puolustaneen lakimiehen, jolla oli ollut kovan luokan asiakkaita -- joihin kuuluivat John DeLorean, jonka jutun hän voitti, ja Kim Basinger, jonka Boxing Helena -sopimusjutun hän hävisi. (Lyhyen aikaa tässä kesäkuussa, Weitzman oli myös O.J. Simpsonin asianajaja.) Jotkut ennustelivat aikaisin ongelmia noiden kahden lakimiehen välille. Kahdelle vahvalle lakimiehelle ei ollut tarpeeksi tilaa, jotta he olisivat voineet johtaa omaa showtaan.
Siitä päivästä alkaen kun Weitzman liittyi Jacksonin puolustustiimiin, "hän puhui sovitteluratkaisusta," sanoo Bonnie Ezkenazi, asianajaja, joka työskenteli Jacksonin puolustuksessa. Fields ja Pellicano olivat vielä Jacksonin puolustustiimin johdossa, ja he omaksuivat aggressiivisen strategian. He uskoivat lujasti Jacksonin syyttömyyteen ja lupasivat taistella oikeudenkäynnissä. Pellicano alkoi keräämään todistusaineistoa oikeudenkäyntiin, jota oli suunniteltu pidettäväksi maaliskuun 21. päivänä vuonna 1994. "He olivat tappiolla," sanoo Fields. "Me halusimme taistella. Michael halusi taistella ja mennä oikeuteen. Tunsimme voivamme voittaa."
Erimielisyydet Jacksonin puolustuksessa kiihtyivät marraskuun 12. päivänä, sen jälkeen kun Jacksonin edustaja oli ilmoittanut lehdistötilaisuudessa laulajan peruvan kaikki jäljelle jääneet kiertuekonserttinsa mennäkseen huumevieroitusohjelmaan hoitamaan addiktiotaan kipulääkkeisiin. Fields kertoi myöhemmin reporttereille, että Jackson oli "vaivoin kykenevä säilyttämään mielenterveytensä." Toiset Jacksonin leirissä tunsivat, että oli virhe kuvata laulajaa epävakaassa tilassa olevana henkilönä. "Oli tärkeää," Fields sanoo, "kertoa totuus. [Larry] Feldman ja lehdistö luulivat, että Michael yritti vain piiloutua, ja että koko uutinen oli roskaa. Mutta sitä se ei ollut."
Marraskuun 23. päivänä erimielisyydet saavuttivat huippunsa. Weitzmanilta saamiensa tietojen pohjalta, Fields kertoi reportterien täyttämälle oikeussalille, että Jacksonia vastaan tehdyt syytteet vaikuttivat uhkaavilta. Fieldsillä oli syy kertoa tämä: hän yritti lykätä pojan siviilisyytettä sanomalla, että uhkaava rikossyyte tulisi tutkia ensin. Oikeuden ulkopuolella, reportterit kysyivät, miksi Fields oli tehnyt kyseisen ilmoituksen, johon Weitzman vastasi Fieldsin "puhuneen itsensä pussiin." Tämä kommentti raivostuttui Fieldsin, "koska se ei ollut totta," hän sanoo. "Se oli vain mitä oli. Olin hyvin suuttunut Howardille." Fields jätti erokirjeensä Jacksonille seuraavalla viikolla.
"Oli laaja ryhmä ihmisiä, joista kaikki halusivat tehdä erilailla, ja päätöksenteko kesti kauan," sanoo Fields. "Se oli painajaismaista, ja halusin päästä eroon siitä." Pellicano, joka oli osansa kritiikistä hyökkäävän käytöksensä takia, erosi samaan aikaan.
Kun Fields ja Pellicano olivat lähteneet, toi Weitzman Johnnie Cochran Jr.:n, tunnetun asianajajan, joka nyt auttaa puolustamaan O.J. Simpsonia, mukaan juttuun. Ja John Branca, jonka paikan Jacksonin neuvonantajana Fields oli ottanut vuonna 1990, oli taas mukana kuvioissa. Vuoden 1993 lopulla, kun sekä Santa Barbaran että Los Angelesin piirisyyttäjät kutsuivat korkeimman oikeuden arvioimaan, pitäisikö rikossyytteitä nostaa Jacksonia vastaan, puolustuksen strategia vaihtoi kurssiaan, ja puhe syytteen sopimisesta oikeuden ulkopuolella alkoi, vaikka myös tämä uusi tiimi uskoi Jacksonin syyttömyyteen.
Miksi ihmeessä Jacksonin puoli päättäisi sovitella jutun oikeuden ulkopuolella, kun otetaan huomioon hänen väitteensä syyttömyydestään ja kyseenalaiset todisteet häntä vastaan? Hänen asianajajansa ilmeisesti päättivät, että oli liian monta tekijää, jotka puhuivat jutun oikeuteen viemistä vastaan. Niiden joukossa oli se fakta, että Jacksonin henkinen vahvuus saisi painostavan mediamylläkän taholta kovan testin; media todennäköisesti olisi laulajan kiusana päivä toisensa jälkeen oikeudenkäynnin ajan, joka saattaisi kestää niinkin pitkään kuin puoli vuotta. Politiikka- ja rotukysymykset olivat myös hiipineet lakiprosessiin -- erityisesti Los Angelesissa, joka oli yhä toipumassa Rodney King -koettelemuksesta -- ja puolustus pelkäsi, ettei oikeudenkäynnin voinut luottaa oikeudenmukaisuuden takaamisessa. Myös tuomaristo oli harkinnanalainen kysymys. Kuten eräs asianajaja sanoo, "He kuvittelivat, että latinalaisamerikkalaiset saattaisivat olla suuttuneita [Jacksonin] varallisuudesta, mustat saattaisivat olla suuttuneita hänen yrityksistään olla valkoinen, ja valkoisilla olisi ongelmia päästä yli lapsen ahdistelujutusta." Resnickin mielestä, "Hysteria on niin valtava ja [ahdistelusyytteiden jättämä] stigma on niin vahva, ettei niitä vastaan ole puolustusta."
Jacksonin lakimiehet olivat myös huolissaan siitä, mitä tapahtuisi, jos rikosoikeudenkäynti seuraisi, erityisesti Santa Barbarassa, joka on suurilta osin valkoinen, konservatiivinen, keskiluokan ja ylemmän luokan yhteisö. Katsoipa puolustus asiaa miltä kantilta tahansa, näytti oikeudenkäynti liian suurelta uhkapeliltä. Ehdottamalla sovitteluratkaisua, lähteet sanovat, lakimiehet kuvittelivat voivansa estää rikosoikeudenkäynnin sanattomalla sopimuksella, jonka mukaan Chandler suostuisi estämään poikaansa todistamasta.
Toiset juttua seuranneet sanovat, että sovittelupäätös oli todennäköisesti myös erään toisen tekijän tulos -- lakimiesten maineen. "Voitko kuvitella mitä tapahtuisi lakimiehelle, joka hävisi Michael Jackson -jutun?" sanoo Anthony Pellicano. "Ainoa tapa, jolla kaikki kolme lakimiestä selvityvät voittajina, on sovitteluratkaisu. Ainoa, joka hävisi, oli Michael Jackson." Mutta Jackson, sanoo Branca, "muutti mielensä [jutun viemisestä oikeuteen] palatessaan tähän maahan. Hän ei ollut nähnyt massiivista mediarevittelyä, eikä sitä kuinka vihamielistä se oli. Hän vain halusi koko jutun pois päiväjärjestyksestä."
Vastapuolella, pojan perheen väliset suhteet olivat muuttuneet katkeriksi. Larry Feldmanin toimistossa, vuoden 1993 lopussa, pidetyssä kokouksessa Chandler, lähde kertoo, "menetti täysin itsehillintänsä ja hakkasi Daven [Schwartzin]." Schwartz, joka tähän mennessä oli jo eronnut Junesta, saatiin työnnettyä pois päätöksentekovallasta, jolla oli vaikutusta hänen poikapuoleensa, ja hän oli suuttunut Chandlerille siitä, että tämä oli ottanut pojan, eikä palauttanut häntä.
"Dave suuttui ja kertoi Evanille koko jutun olevan pelkkää kiristystä, jolloinka Evan kuitenkin nousi seisomaan ja alkoi hakkaamaan Davea," toinen lähde kertoo.
Jokaiselle, joka eli Los Angelesissa tammikuussa 1994, oli kaksi pääpuheenaihetta -- maanjäristys ja Jacksonin jutun sovittelu. Tammikuun 25. päivänä Jackson myöntyi maksamaan pojalle tuntemattoman summan rahaa. Päivää aiemmin Jacksonin asianajajat olivat peruneet syytteet kiristyksestä Chandleria ja Rothmania vastaan.
Sovittelussa maksettua rahasumma ei olla koskaan paljastettu, mutta sen on spekuloitu olleen noin 20 miljoonaa dollaria. Erään lähteen mukaan Chandler ja June Chandler Schwartz saivat kumpikin korkeintaan kaksi miljoonaa, kun taas asianajaja Feldman olisi saattanut saada neljäsosan. Loput rahoista ovat säästössä poikaa varten. Ne tullaan maksamaan hänelle oikeuden nimittämän luottamushenkilön läsnäollessa.
"Muistakaa, että tämä juttu oli vain rahan takia," Pellicano sanoo," ja Evan Chandler päätyi saamaan sen mitä halusikin." Koska Chandler on yhä poikansa huoltaja, lähteet väittävät, että loogisesti ajatellen tämä tarkoittaa sitä, että hän voi päästä käsiksi kaikkiin niihin rahoihin, joita hänen poikansa saa.
Vuoden 1994 toukokuun loppuun mennessä Chandler vihdoin luopui hammaslääkärin urasta. Hän oli sulkenut Beverly Hillsin toimistonsa, saaden jatkuvasti kärsiä Jacksonin tukijoiden harjoittamasta häirinnästä. Sovittelussa tehdyn sopimuksen mukaan Chandleria on ilmeisesti kielletty kirjoittamasta tapauksesta, mutta hänen veljensä, Ray Charmatz, oli tietojen mukaan yrittänyt saada julkaisusopimusta kirjalleen.
Tästä saattoi tulla loppumaton oikeusjuttu, sillä tässä elokuussa [1994] sekä Barry Rothman että Dave Schwartz (kaksi tärkeää henkilöä, jotka eivät sovitteluratkaisussa hyötyneet lainkaan) nostivat syytteet Jacksonia vastaan. Schwartz väittää laulajan rikkoneen hänen perheensä. Rothmanin syyte koskee kunnianloukkausta ja panettelua Jacksonin taholta, kuten myös hänen alkuperäisen puolustustiiminsä -- Fields, Pellicano ja Weitzman -- kiristyssyytteitä. "Syyte [kiristyksestä]," sanoo Rothmanin asianajaja Aitken, "on täysin valheellinen. Herra Rothman on joutunut julkisen pilkan kohteeksi, oli epäiltynä rikostutkinnassa ja kärsinyt rahallista tappiota." (Oletettavasti osa Rothmanin rahallisista tappioista on muhkea palkkio, jonka hän olisi saanut, jos olisi jatkanut Chandlerin asianajajana sovitteluvaiheessa.)
Mitä Michael Jacksoniin tulee, "hän on saamassa elämänsä taas kuntoon," sanoo tiedottaja Michael Levine. Hän on nykyään naimisissa, ja on myös äskettäin nauhoittanut kolme uutta laulua kokoelma-albumilleen, sekä saanut valmiiksi uuden "HIStory"-nimisen musiikkivideon.
Ja mikä oli lopputulos massiivisista tutkimuksista Jacksonia vastaan? Yhtäkään luotettavaa todistajaa ei löydetty, vaikka syyttäjät ja kahden paikkakunnan poliisit kuluttivat miljoonia dollareita tutkintaan, ja vaikka korkein oikeus kuulusteli lähes 200 todistajaa, joihin kuului 30 Jacksonin tuntevaa lasta. (Kesäkuussa 1994, yhä yrittäen löytää edes yhden luotettavan todistajan, kolme syyttäjää ja kaksi poliisietsivää lensivät Australiaan kuulustelemaan Wade Robsonia, poikaa joka oli myöntänyt nukkuneensa Jacksonin kanssa samassa sängyssä, jo toista kertaa. Taas kerran, poika sanoi, ettei mitään pahaa tapahtunut.)
Pelkät Jacksonia vastaan kohdistetut syytökset oli tehnyt yksi ainoa lapsi, mutta vasta sen jälkeen kun hänelle oli annettu annos hypnoottista ainetta, joka teki hänet suostuvaiseksi mihin vain.
"Mielestäni juttu oli epäilyttävä," sanoo tri Underwager, minneapolisilainen psykiatri, "tarkalleen siksi, että ainoat todisteet tulivat yhden ainoan pojan suusta. Sellainen olisi erittäin epätodennäköistä. Todellisilla pedofiileillä on keskimäärin 240 uhria elinaikanaan. Se on kehittyvä mielensairaus. He eivät koskaan saa tarpeekseen."
Kun vähäiset todisteet Jacksonia vastaan otetaan huomioon, näyttää epätodennäköiseltä, että hänet olisi julistettu syylliseksi, jos juttu olisi mennyt oikeuteen asti. Mutta yleisen mielipiteen oikeudessa ei ole rajoituksia. Ihmiset ovat vapaita spekuloimaan kuten tahtovat, ja Jacksonin eriskummallisuus tekee hänet haavoittuvaiseksi sille todennäköisyydelle, että ihmiset ajattelevat hänen olleen syyllinen.
Onko näin ollen siis mahdollista, ettei Jackson syyllistynyt rikokseen -- että hän on mitä hän on aina halunnutkin olla, lasten suojelija, eikä heidän ahdistelijansa? Lakimies Michael Freeman uskoo niin: "Minulla on sellainen tunne, ettei Jackson ole syyllinen väärintekoihin, ja että nämä ihmiset [Chandler ja Rothman] vain näkivät mahdollisuuden ja tarttuivat siihen. Uskon rahan olevan syypää tähän kaikkeen."
Joillekin, tämä Jackson-juttu edustaa sellaisten syytteiden vaarallista voimaa, joita vastaan ei usein pystytä puolustautumaan -- erityisesti kun syytteet koskevat lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Joillekin toisille on nyt tullut jokin muu selväksi -- että poliisi ja syyttäjät kuluttivat miljoonia dollareita luodakseen oikeusjutun, jolla ei koskaan ole ollut minkäänlaista perustaa.
