Timo Mäkinen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo moottoriurheilija Timo Mäkisestä. Samannimisestä jalkapalloilijasta kertoo artikkeli Timo Mäkinen (jalkapalloilija).
Timo Mäkinen ja Mini

Timo Mäkinen (s. 18. maaliskuuta 1938 Helsinki) on suomalainen moottoriurheilija. Mäkinen voitti Jyväskylän suurajot neljästi vuosina 1965, 1966, 1967 ja 1973. Mäkisellä on kaikkiaan rallista seitsemän SM-mitalia joista kolme kultaista. Jääradalta mestaruuksia on kuusi ja asfaltilta kolme. Yhdessä Rauno Aaltosen kanssa Mäkinen oli ensimmäinen suomalainen rallikuljettaja, josta alettiin kansainvälisesti käyttää lempinimeä "The Flying Finn", "lentävä suomalainen" [1].

"Valmentautuminen" ja kilpauran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajokortin saatuaan Timo Mäkinen työskenteli vanhempiensa omistamassa kuljetusliikkeessä työnään Ilta-Sanomien jakelu myyntipisteisiin ja jakeluautona Triumph TR 3. Mäkinen on itse todennut, että nämä jakeluajot vapaan nopeuden ja tiukkojen aikataulujen olosuhteissa eri keleillä loivat pohjaa myöhemmälle uralle.

Ensimmäisen kerran Mäkinen ajoi kilpaa jääradalla vuonna 1957 Citroen Berlinellä sijoittuen viidenneksi. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti 1958 Riihimäellä autonaan Citroen 6.

Mini: legendan perusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1960 Timo Mäkinen alkoi saavuttaa kärkisijoja Suomen kansallisissa ralleissa. Autona oli hänen äidilleen kuulunut moottoritilavuudeltaan 850 cm³:n Mini.

Minin maahantuoja Voimavaunu järjesti hänelle auton ja osallistumismahdollisuuden Monte Carlo -ralliin 1962. Rallin lopuksi ajetussa moottoriratakokeessa Mäkinen saavutti pohja-ajan ja kukisti BMC-tallin tehdasautoilla ajaneet kuljettajat. Niinpä Mäkinen saattoi osallistua saman vuoden RAC-ralliin Mini Cooper -tehdasautolla tuloksena luokkavoitto ja viides sija yleiskilpailussa. Mäkinen voitti Monte Carlon vuonna 1965. Samana vuonna alkoi voittosarja Jyväskylän suurajoissa. Suomenmestaruuden Mäkinen saavutti ensimmäisen kerran 1966.

Mäkisen tunnetuin Mini-saavutus on kilpailuturvallisuuden kannalta kyseenalainen. Vuoden 1967 Jyväskylän suurajojen Ouninpohjan pikataipaleella Minin konepellin kiinnitykset irtosivat, mutta Mäkinen ajoi taipaleen loppuun konepeitto ylhäällä ja saavutti lisäksi kolmanneksi nopeimman ajan.

Ford-kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ford-tallin kuljettajaksi Timo Mäkinen siirtyi, kun Minin kilpailutoiminta päättyi. Ensimmäinen kilpailu uudessa tallissa oli keskeytykseen päättynyt vuoden 1968 RAC-ralli. Ensimmäisen RAC:n voiton Fordin tallissa Mäkinen saavutti 1973 ja uusi sen vielä kahtena peräkkäisenä vuotena. Suurajoihin hän osallistui Fordilla kuusi kertaa vuosina 1970-1976. Suomenmestaruudet 1970 ja 1973 kuuluvat tähän kauteen. Mäkisen voitto Suomen-rallissa vuonna 1973 on ensimmäinen suomalaisen saavuttama MM-rallivoitto.

Mäkinen ajoi urallaan Minin ja Fordin lisäksi myös ainakin Saabin, Lancian, Peugeot'n, Merzedes-Benzin, Fiatin ja uran alussa tärkeän Triumphin tehdasautoilla.

Timo Mäkisen ammattilaisuran viimeinen talli oli Peugeot. Sen kilpailuosasto lopetettiin vuonna 1983. Mäkinen oli lopettanut uransa edellisellä kaudella, vaikka ajoikin yksittäisen rallivoiton vielä 1984.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.flyingfinns.com/
  2. Mäkinen, Marko 2007. Alkuperäinen Flying Finn: Timo Mäkinen. CLO Racing News :Neste Oil Ralli 2007 -extra, s. 30-31

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.