Riihimäen lasi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Riihimäen Lasin 'Domina'-sarjaan kuuluva juomalasi.

Riihimäen Lasi oli 1910 perustettu suomalainen lasitehdas, joka sijaitsi Riihimäellä Riihimäen–Lopen rautatien varrella. Se oli monipuolinen teollisen lasin valmistaja ja maineikas taidelasin valmistaja. Tehdas oli toiminnassa vuosina 1910–1990.

Riihimäen lasin historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen lasitehdas perustetaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viralliselta nimeltään Osakeyhtiö Riihimäki perustettiin 2. helmikuuta 1910, ja perustajat olivat Mikko Adolf Kolehmainen, Aatu Kolehmainen, H. G. Paloheimo, K. A. Paloheimo ja Wäinö Bonsdorff. Lasinvalmistuksen ammattitaitoa uutta tehdasta perustettaessa edusti M. A. Kolehmainen. Hänellä oli takanaan jo lähes 30 vuoden kokemus lasinpuhaltamisessa ja muissa alan asioissa.

Riihimäen lasitehtaan perustamisen vauhdittajana ja varsinaisena toteuttajana oli M. A. Kolehmaisen vanhin poika Aatu eli A. P. Kolehmainen. Suunnitelmiin liittyi korostetusti ajatus tehtaan suomalaisuudesta aikana, jolloin Venäjän sortotoimet koettiin raskaina ja Suomen lasiteollisuus oli kokonaan ruotsinkielisten käsissä. Saatuaan isänsä mukaan hankkeeseen, A. P. Kolehmainen etsiskeli rahoittajaksi sahanomistajaa, joka pystyisi antamaan lasitehtaalle taloudellisen tukensa ja jonka sahan jätepuusta tehdas saisi halvan polttoaineen. Rahoittajaksi uuteen yritykseen tuli lopulta H. G. Paloheimo, joka tunnettiin suomalaisen yrittäjätoiminnan tukijana. Samalla ratkesi tehtaan sijoittaminen Riihimäelle, kun uusi tehdas liitettiin Paloheimon muuhun teollisuustoimintaan Lopen rautatien varteen, noin kahden kilometrin päähän Riihimäen rautatieasemasta. Yhtiön toimitusjohtajana toimi kesästä 1911 alkaen A. P. Kolehmainen.[1]

Teollisen valmistuksen kasvu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tehtaan ensimmäinen lasihytti valmistui kesällä 1910, ja lasin puhallus Riihimäellä aloitettiin 26. heinäkuuta 1910. Lasitavaran menekki ylitti odotukset, ja tehdasta laajennettiin lähivuosina nopeaan tahtiin. Riihimäen lasin hyvä laatu oli runsaan menekin tae. Pullot, tölkit, kannut ja muut lasitavarat saivat oivan maineen. Riihimäen lasitehtaan tunnuskuvaksi vakiintui arkkitehti Oiva Kallion vuonna 1912 suunnittelema tupsukorvainen ilves.

M. A. Kolehmainen suunnitteli ja sai patentin ensimmäiselle suomalaiselle lasikoneelle 1916. Kone oli tarkoitettu pullojen valmistukseen. Vaikka kone ei tullutkaan koe-eriä lukuun ottamatta varsinaiseen käyttöön, se antoi viitteitä koneellisen kauden tulemisesta lähes parituhatta vuotta periaatteiltaan täysin muuttumattomana säilyneen käsityötaidon pariin. Puoliautomaattiset pullokoneet tulivat käyttöön 1919. [1]

Osakeyhtiö Riihimäki oli ensimmäisen maailmansodan ajan vaikeuksista huolimatta päässyt kymmenen ensimmäisen toimintavuotensa aikana vakaalle pohjalle ja kohonnut maan lasitehtaiden eturiviin. Samalla se kasvoi Riihimäen suurimmaksi yksittäiseksi teollisuuslaitokseksi. Riihimäelle hankittiin 1935 kaksi O'Neil-merkkistä täysautomaatista pullokonetta, jotka olivat Suomen ensimmäiset. Yhtiö kulki tekniikaltaan maan lasitehtaiden kärjessä, ja 1930-luvun lopulle tultaessa Riihimäen lasiteollisuus oli ratkaisevasti muuttanut luonnettaan käsityöstä koneelliseksi suurteollisuudeksi, vaikka taide- ja käyttöesineitä edelleenkin tehtiin vanhaa suupuhallusmenetelmää käyttäen.[2]

Oy Riihimäki osti 1927 Kauklahden lasitehtaan ja Ryttylän lasitehtaan 1937. Samana vuonna yhtiön nimeksi muutettiin teollisuuden alaa paremmin kuvaava Riihimäen Lasi Oy. Vuonna 1939 Riihimäen lasi käynnisti jo kertaalleen päättyneen ikkunalasin valmistuksen uudelleen ja perusti Ikkuna Oy:n. Vuonna 1946 perustettiin Riihimäen Silmälasi Oy, jonka pääosakkaina olivat Riihimäen Lasi Oy ja Instrumentarium Oy. Vuodesta 1957 alkaen Riihimäen Lasi Oy oli lasituotteiden ohella merkittävä muovipakkausten valmistaja.[3]

Riihimäen lasi teollisen lasimuotoilun edelläkävijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1928 Riihimäen lasi kutsui taiteiilijoita astiastojen suunnittelukilpailuun. Voittaja, hopeataitelijana ja graafikkona tunnettu Henry Ericsson palkattiin tehtaan taiteelliseksi avustajaksi. Ericssonin työ tehtaan palveluksessa jäi hänen varhaisen kuolemansa vuoksi vain viiteen vuoteen. Jo tänä aikana ennätti koriste- ja käyttölasista tulla erottamaton, leimallinen osa tehtaan tuotanto-ohjelmaa. Ericssonin aloittamaa työtä jatkoivat aluksi Arttu Brummer ja Gunnel Nyman sekä sotien jälkeen suunnittelijoina toimineet Greta-Lisa Jäderholm-Snellman, Aimo Okkolin, Sakari Pykälä, Timo Sarpaneva, Erkkitapio Siiroinen, Nanny Still, Helena Tynell ja Tamara Aladin.[3]

Taide- ja koristelasin osalta tehdas erikoistui maljakoiden valmistukseen tehtyään Iittalan lasitehtaan kanssa 1963 sopimuksen, jolla lamppu- ja valaisinvalmistus keskittyi Iittalalle. Puhallettuja ja puristettuja maljakoita valmistui erityisesti 1960- ja 1970-luvuilla huomattavat määrät, joista suuri osa meni vientiin. Maineeseen on noussut esimerkiksi vuosina 1964–1974 valmistuksessa ollut, Helena Tynellin suunnittelema Aurinkopullo. [4]

Tuotannon päättyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailun kiristyessä ja toimialan globaalin konsolidaation tuloksena ikkunalasin tuotanto päättyi Riihimäellä vuonna 1975. Riihimäen lasin taide- ja käyttölasin tuotanto päättyi 30.11.1976, mutta kristallinhionta jatkui vielä kesäkuuhun 1977. Riihimäen Lasi Oy keskittyi tämän jälkeen pakkauslasin ja muovipakkausten tuotantoon.[3] 1970–1980–lukujen vaihteessa sukuyhtiö Ahlström tavoitteli Riihimäen Lasia, mutta sekä Kolehmaiset että Paloheimot halusivat estää valtausyrityksen. Paloheimo Oy:n toimitusjohtaja Arvi Paloheimo alkoi ostaa yhtiön osakkeita ja saikin osake-enemmistön haltuunsa. Hän istui sekä Riihimäen Lasin että Paloheimon hallituksessa, ja hän tiesi Ahlströmin tekemästä korkeammasta tarjouksesta, mutta salasi tiedon yhtiökumppaneiltaan Kolehmaisilta. Kolehmaiset nostivat kanteen ja vaativat osakekauppojen perumista. Hovioikeuden mielestä ostajan menettely oli ollut kunnian vastaista ja arvotonta, ja se hyväksyi purkukanteen, vaikka tuolloin sisäpiiritiedon väärinkäyttöä ei ollut vielä Suomessa kriminalisoitu.[5]A. Ahlström Oy osti Riihimäen Lasi Oy:n lopulta vuonna 1985, ja tehtaan toiminta lopetettiin vuonna 1990.

Suomen lasimuseo on vuodesta 1980 alkaen toiminut vanhassa tehdasrakennuksessa, joka on alun perin rakennettu Paloheimo Oy:n turvejauhetehtaaksi vuonna 1914. Riihimäen lasi Oy muutti rakennuksen lasitehtaaksi 1921. Rakennuksessa on toiminut myös muovitehdas ja silkkipaino sekä viimeksi Riihimäen lasin kristallihiomo.[6]

Riihimäen Lasi Oy:n hallituksen puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1910–1919 H. G. Paloheimo, maanviljelysneuvos
  • 1919–1934 K. A. Paloheimo, vuorineuvos
  • 1935–1940 Aaro Harjanne, asessori
  • 1940–1953 Eero Ilves, pankinjohtaja
  • 1954–1980 N. A. Osara, professori, pääjohtaja
  • 1980–1985 Arvi Paloheimo, varatuomari

Riihimäen Lasi Oy:n toimitusjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1910–1911 K. E. Reunanen, pankinjohtaja
  • 1911–1944 A. P. Kolehmainen
  • 1944–1948 Pentti Kolehmainen
  • 1948–1953 Roope Kolehmainen
  • 1953–1965 V. E. Kolehmainen
  • 1965–1976 Antti Kolehmainen
  • 1977–1985 Pekka Sillanpää

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Hoffrén & Penttilä: Riihimäen historia I, s. 347–359.
  2. Hoffrén & Penttilä: Riihimäen historia I, s. 904–921.
  3. a b c Reijo Ahtokari: Suomen lasiteollisuus 1681–1981, s. 147–158.
  4. Joka kodin maljakoita Helsingin sanomat. 18.5.2007. Viitattu 14.5.2009.
  5. Kunnian vastaista ja arvotonta Helsingin Sanomat. 30.10.2007.
  6. Riihimäen Lasi Oy:n työväenasuntoalue ja Suomen lasimuseo Rakennettu kulttuuriympäristö. Museovirasto. Viitattu 14.5.2009.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Riihimäen Lasi Oy 1910–1960, Riihimäen lasi 1960, 172 s. Historiikin kirjoittanut V. Länsiluoto
  • Annala, Vilho: Suomen lasiteollisuus vuodesta 1681 nykyaikaan. II osa. Kehitys vuoden 1809 jälkeen. Toinen nide, s. 642–697. Helsinki: Suomen lasiteollisuusliitto, 1948.
  • Jouko Hoffrén, Kalevi Penttilä: Riihimäen historia I, s. 347–359 ja 904–921. Karisto, Hämeenlinna 1979.
  • Reijo Ahtokari: Suomen lasiteollisuus 1681–1981, s. 147–158. Helsingin Liikekirjapaino Oy 1981.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]