Orgaaniset sedimentit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Orgaaniset sedimentit ovat eloperäisestä aineksesta muodostuneita sedimenttikerrostumia, jotka koostuvat sedimenttikivilajeista.

Vesistöjen pohjissa syntyneet orgaaniset sedimentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistöjen pohjissa muodostunut lieju on syntynyt eloperäisen aineksen ja hienorakeisen kivennäisaineksiin kuuluvan maalajin sekoituttua ja kerrostuttua sedimenteiksi. Kuivunut lieju on supistunut alkuperäiseen tilavuuteensa nähden. Vähän aikaa sitten syntyneen liejun ominaisuuksia ovat vihreä väri ja hauras juustomainen rakenne. Kuivuneen liejun ominaisuuksia ovat kovuus, keveys ja sarvimainen rakenne. Liejua sisältävä maaperä on hyvää viljelymaata, paitsi että se on ilman kalkitusta hapanta. Järvimuta on syntynyt yleensä vesistöjen syvillä alueilla ja se on usein kulkeutunut vedenvirtauksen mukana muualle. Se on saostunutta humusta, jossa kivennäismaalajien pitoisuus on liejua vähäisempää ja joka on tummaa sekä tuoreena että kuivana. Sitä on suoalueilla sijaitsevissa vesistöissä. Sitä on myös soilla, jotka ovat syntyneet lammen umpeen kasvettua suon pohjassa olevan liejun ja turvekerroksen välissä.[1]

Orgaaniset sedimentit luolissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luolien orgaaniset sedimentit ovat syntyneet luoliin tavalla tai toisella tulleesta eloperäisestä aineksesta. Luolien pohjissa on silloin tällöin kariketurvetta, joka on syntynyt joko luolassa kasvaneiden sammalten ja jäkälien jäänteistä tai luolan ulkopuolelta tulleesta karikkeessta. Jos luolassa on lammikoita, niiden pohjissa on voinut syntyä liejua tai mutaa. Luolissa voi olla myös muinaisen merenrannan hiekkaan kertynyttä eloperäistä ainesta sisältäviä kerrostumia. Luolissa voi olla myös lintujen ja lepakoiden ulosteista kertynyttä guanoa, joka on eräänlaista liejua.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Eloperäiset maalajit GTK. Arkistoitu 6.7.2022. Viitattu 31.3.2023.
  2. Aimo Kejonen, Tuomo Kesäläinen, Sakari Kielosto, Seppo I. Lahti, Veli-Pekka Salonen: ”Eloperäiset luolakerrostumat”, Suomen luolat, s. 38. Salakirjat, 2015. ISBN 978-952-5774-80-1.