Mikael Psellos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mikael Konstantinos Psellos nuorempi, eräs Bysantin keisarikunnan merkittävimmistä filosofeista, syntyi vuonna 1018 vauraaseen keskiluokan perheeseen Nikomediassa. Hän kuoli luultavasti vuonna 1078.

Konstantinos IX:n kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psellos opiskeli Ateenassa ja Konstantinopolissa, missä hänelle opetti lainoppia Johannes Ksifilinos, josta tuli hänen elinikäinen ystävänsä. Konstantinos IX Monomakhoksen valtakaudella 1042–1054 hänestä tuli yksi Bysantin keisarikunnan vaikutusvaltaisimmista kansalaisista. Toimiessaan Konstantinopolin yliopiston filosofian professorina, hänen panoksensa platonilaisuuden uuteen herättämiseen oli merkittävä, sillä hänen aikanaan Aristotelesta arvostettiin yleisesti ottaen enemmän filosofian saralla. Yhdistettynä hänen viehtymykseensä pakana-ajan Kreikkaan, tämä oli omiaan luomaan epäilyksiä hänen omistautumisesestaan ortodoksiselle kirkolle. Suosionsa huipulla hänet kuitenkin kutsuttiin hoviin, toimimaan valtakunnansihteerinä (protosekretis) ja hänelle annettiin kunnianosoituksena arvonimi filosofien prinssi (Hypatos ton filosofon). Konstantinos IX:n valtakauden loppupuolella Psellos joutui vaikeuksiin oikeudessa ja katsoi parhaaksi vetäytyä syrjään julkisesta elämästä joksikin aikaa. Seuraten ystävänsä Johannes Ksifilinoksen esimerkkiä, hän lähti Olympoksen luostariin, Bithynian maakuntaan, jossa otti käyttöön nimen Mikael. (Aiemmin hän oli käyttänyt pääasiassa nimeä Konstantinos) Hyvin pian osoittautui, että hänen kirjalliset työnsä eivät sopineet yhteen luostarielämän kanssa ja seurasi yhteenottoja munkkien kanssa. Pian Psellos palasikin takaisin Konstantinopoliin. Siellä hän jatkoi julkista uraansa.

Psellos vallankäyttäjänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psellos oli yksi niistä lähettiläistä, joita lähetettiin Konstantinos IX Monomakhoksen puolesta vastaamaan kapinoivalle Isaak I Komnenokselle. Kuitenkin, pian jälkeen Komnenoksen triumfinomaisen saapumisen Konstantinopoliin, Mikael vannoi Isaakille uskollisuutta. Isaak Komnenoksen (1057–1059) ja Konstantinos X Dukaksen (1059–1068) valtakaudella hän käytti suurta vaikutusvaltaa. Hän muun muassa laati syytteen vuonna 1059 silloista Konstantinopolin patriarkkaa Mikael Kerullariosta vastaan, osana keisari Komnenoksen suunnitelmaa takavarikoida entistä suurempi osa vauraan kirkon rahavaroista valtakunnan käyttöön. Suunnitelma kuitenkin petti, sillä Kerullarios kuoli matkalla vankeuteensa. Psellos kirjoitti Kerullarioksen hautajaisoratorion, jossa ylisti tämän saavutuksia. Hän nousi pääministeriksi Eudokia Makrembolitissaa valtaistuimelle seuranneen oppilaansa Mikael VII Dukaksen valtakaudella (1071–1078). Hän kuoli luultavasti pian Dukaksen valtakauden päättymisen jälkeen.

Pselloksen saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psellos osoitti olevansa niin hyvässä kuin pahassa aikakautensa kaltainen mies. Hän oli tarpeettoman turhamainen, taipuvainen juonitteluun, työssään usein huolimaton, ruumiiltaan heikko ja nöyristeli ylempiään orjamaisesti. Mutta kirjailijana hänen lahjansa olivat kiistattomat. Huomiokyvyssä, tyylin monipuolisuudessa, kirjallisessa tuotannossa ja tietämyksen tasossa häntä on verrattu Voltaireen. Parhaiten hänen kuitenkin muistetaan suurien renessassin uusplatonistien edelläkävijänä. Pitkän ja tuottoisan uransa aikana Psellos käsitteli töissään politiikkaa, astronomiaa, lääketiedettä, musiikkiteoriaa, teologiaa, oikeustiedettä, fysiikkaa, kielioppia ja historiaa.

Pselloksen työt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen lukuisista töistään suurta osaa ei ole vielä julkaistu. Julkaisemattomien töiden joukossa on Chronographia (kirj. 976–1077), joka huolimatta selvästä puolueellisuudestaan Dukaksia kohtaan on erittäin arvokas historiakuvaus Pselloksen aikaisen Bysantin sisäisestä politiikasta. Psellokselta on aikaamme säilynyt kolme Epitafia (Epitafoi, muistokirjoitus) edesmenneille patriarkoille Kerullariokselle, Likhudekselle ja Ksifilinokselle. Myös demonologiaa käsitteleviä teoksia on säilynyt aikaamme, niiden joukossa Pselloksen luokittelu erilaisista demoneista. Hänen kirjeensä, joita on aikaamme säilynyt lähes 500, tarjoavat myös paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia aikakaudesta. Johann Albert Fabricius on listannut teoksessaan "Bibliotheca graeca" kaikki aikaamme säilyneet Pselloksen teokset.

Pselloksen huomattavimpia töitä kategorioiden mukaan:

  • Historiateokset
    • Chronographia
    • Historia brevis
  • Uskonnolliset kirjoitukset
    • Theologica
    • De iconographia angelorum
    • Opuscula psychologica, theologica, daemonologica
    • Orationes hagiographicae
    • Orationes panegyricae
  • Muut työt
    • Epitaphius encomiasticus in patriarchem Michaelem Cerullarium (Kerullarioksen muistokirjoitus)
    • Epitaphius in patriarchem Joannem Xiphilinum (Johannes Xiphilinuksen muistokirjoitus)
    • Encomium in matrem (omaelämäkerrallinen teos)
    • Poemata (runousoppi)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarkempaa henkilökohtaista profiilia hakevan kannattaa tutustua Leo Allatiuksen De Psellis et eorum scriptis (f 634) ; E Eggerin Dictionnaire des sciences philosophiques (1875); A Rambaudin Revue historique (1877); PV Bezobrazovin Michel Psellos (1890); C Neumannin Die Weitsiellung des byzantinischen Reiches vor den Kreuzzugen (i 894); Karl Krumbacherin Geschichte der byzantinischen Literatur (1897); JE Sandyn, Hist. of Classical Scholarship (1906), i. 411.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A. Kaldellis, Anthony Kaldellis: The argument of Psellos' Chronographia, Boston 1999.
  • E. Pietsch: Die "Chronographia" des Michael Psellos: Kaisergeschichte, Autobiographie und Apologie, Wiesbaden 2005.
  • S. Papaioannou, Michael Psellos: Rhetoric and Authorship in Byzantium, Cambridge 2013.
  • F. Lauritzen, Depiction of Character in the Chronographia of Michael Psellos, Turnhout 2013.