Lego Western

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lego Western (Lego Wild West) oli Lego Groupin teema, joka oli markkinoilla vuodesta 1996 vuoteen 1997. Western kertoi nimensä mukaisesti Amerikan "villin lännen" tapahtumista neljän osapuolen, uudisasukkaiden, roistojen, Yhdysvaltojen ratsuväen ja intiaanien, näkökulmasta. Aiheeltaan Western oli erittäin harvinainen muihin teemoihin verrattuna ja tämä osaltaan selittää sarjan suuren suosion harrastajien piirissä.kenen mukaan? Eräänä osoituksena teeman suuresta suosiosta on se, että vuonna 2002 eräät teeman seteistä julkaistiin uudelleen.

Sisällysluettelo

Tarina [muokkaa]

Julkaisuvuonaan 1996 Western keskittyi kertomaan "Kojoottijengin" piinaamasta Silver Citystä ja sen asukkaista. Silver Cityn puolustajat, sheriffi Duke ja seitsemännen ratsuväkirykmentin linnoituksen, Fort Legoredon (tunnetaan myös nimellä Avalonin linnake), joukot pyrkivät nappaamaan hylätyssä kultakaivoksessa majaa pitävän jengin ja varsinkin jengin puna-asuisen johtajan [1].

Vuonna 1997 Western teemaan tuli oma "alateemansa" intiaaneista kertovien settien muodossa. Nämä setit kertoivat päällikkö Juoksevan karhun intiaaniheimosta [2]. Ei ole selvää millaiset välit intiaaneilla ja muilla Western-teeman hahmoilla oli, sen sai leikkijä itse päättää.

Uudet elementit [muokkaa]

Western toi mukanaan useita uusia Lego-elementtejä, joista varsinkin revolveri ja haulikko ovat huomattavia askeleita kohti realistisempia aseita aikaisempiin ase-elementteihin verrattuna. Teeman mukana tulivat myös ensimmäiset "puupalikat", pyöristetyt 1 x 2 peruspalikat. Nämä puupalikat muistuttivat kovasti hirsistä tehtyä seinää.

Lähteet [muokkaa]

  1. Katalogin kuva vuodelta 1996
  2. Katalogin kuva vuodelta 1997

Aiheesta muualla [muokkaa]