Koululääketiede

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koululääketiede tarkoittaa yleisesti hyväksyttyä ja lääketieteen oppilaitoksissa opetettua lääketiedettä, jossa sovelletaan luonnontieteellisiä menetelmiä[1][2] (luonnonlääkinnän, ihmeparannuksen yms. vastakohtana)[3]. Lääketieteestä käyttävät nimitystä koululääketiede etenkin uskomuslääkinnän edustajat.[4] Koululääketiede-termi on suomennos saksankielisestä termistä Schulmedizin, jonka piiriin luetaan se, mitä lääkärikoulussa opetetaan.[5]

Lääketiede perustuu tieteelliseen näyttöön. Se käyttää menetelmiä, joiden teho koetellaan tiettyjen mallien mukaan tehdyillä kokeilla, jotka ovat toistettavissa. Tulosten on oltava luotettavia ja merkittäviä, niin että riittävän suurella osalla tutkimuspotilaista on saavutettavissa hoitovaste. Yksittäistapauksessa tehoavalta vaikuttava menetelmä ei kuulu ”koululääketieteen” piiriin.[6] Oireiden lievittyminen liitetään helposti uskomushoitajan luona käyntiin, vaikka kyseessä olisi ollut esimerkiksi sairauden luonnollinen vaihe. Näennäisesti menestykselliset yksittäistapaukset eivät todista mitään hoitojen toimivuudesta.[7][8]

Nykylääketieteen keskeisintä suuntausta kutsutaan näyttöön perustuvaksi lääketieteeksi.[5][9] Näyttöön perustuva lääketiede[10] käsittää kaikki tieteelliseen näyttöön perustuvat hoitomuodot. Hoitomenetelmiä ei siis jaeta esimerkiksi koululääketieteen ja vaihtoehtolääkinnän menetelmiin, vaan ainoana arviointiperusteena on tieteellinen näyttö hoidon tehosta.[9] Tämän mukaisesti myös niin sanotun vaihtoehtolääkinnän hoitomuodot siis yhdentyvät osaksi lääketiedettä, mikäli ne läpäisevät tieteellisessä tutkimuksessa vaadittavat arviointiperusteet.[9]

Nykylääketieteeseen kuuluu osana myös palliatiivinen lääketiede, jossa hoidolla tarkoitetaan potilaan aktiivista kokonaisvaltaista hoitoa silloin, kun sairauden normaalit hoitomenetelmät eivät yksin enää riitä, esimerkiksi parantumattomien syöpäpotilaiden hoidossa. Palliatiivinen lääketiede on esimerkki näyttöön perustuvan lääketieteen hoitomuodoista, jotka eivät perustu ”koululääketieteen” tavoin vain luonnontieteisiin, vaan kokonaisvaltaiseen näkemykseen ihmisen vointiin vaikuttavista monista biologisista, psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä.[11][12]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Klinisches Wörterbuch. 258. uudistettu laitos. Walter de Gruyter, Berlin, New York 2001, ISBN 3110126923.
  2. Roche Lexikon Medizin Urban & Fischer. Viitattu 5.6.2009. (saksaksi)
  3. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  4. Koululääketiede Terveyskirjasto. Duodecim. Viitattu 5.6.2009.
  5. a b Louhiala, Pekka & Puustinen, Raimo: Lääketieteelle ei ole tieteen kriteerit täyttävää vaihtoehtoa Helsingin sanomat. 25.5.2009. Viitattu 5.6.2009.
  6. Koululääketiede Petra Foundation. Viitattu 5.6.2009.
  7. Aunola, Matias ym.: Fyysikkojen puheenvuoro Keskisuomalaisessa Keskisuomalainen. 10.6.1998. Viitattu 5.6.2009.
  8. Selin, Risto: ”Uskomuslääkintä”, teoksessa Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2001. ISBN 952-5329-19-4. Artikkelin verkkoversio.
  9. a b c Ryyppö, Jenni: Vaihtoehtolääkinnän oikeutus (PDF) (Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto) 2004. Viitattu 5.6.2009.
  10. engl. Evidence Based Medicine, EBM.
  11. Palliatiivinen lääketiede Suomen lääkäriliitto. Viitattu 5.6.2009.
  12. Palliatiivinen lääketiede – mitä se on? (PDF) Terveysportti. Duodecim. Viitattu 5.6.2009.