Keskustelu:Turska

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen ennätyskala ei ole aivan ajan tasalla, sillä mainittua (25 kg) suurempia turskia on Suomesta saatu ainakin 4 kpl vuosina 1983–96. Suurin oli Luvian edustalta 1996 troolattu 38-kiloinen kala, jota ei tosin jostain syystä löydy täältä, vaikka useimmat nykyiset kalakirjat sen mainitsevatkin. Pituutta en ole kalalle löytänyt, mutta Föglön edustalta 1983 saatu 30,6-kiloinen turska oli 145-senttinen. Mainittakoon, että 2000-luvun suurkalarekisterin 10 kg:n ilmoitusraja on yhä ylittämättä.

Maailmanennätyksestä en ole vielä onnistunut ottamaan selkoa: pohjoismainen kalakirjallisuus antaa yleensä maksimimitoiksi 51,3 kg ja 180 cm, tosin aikaa tai paikkaa ei tunnu löytyvän "Koillis-Atlanttia" tarkemmin. Massachusettsin (USA) rannikolta on toukokuussa 1895 raportoitu peräti 95,8-kiloinen ja "yli 183-senttinen" turska [1] (huomaa eri tieteellinen nimi ja sen käytön perusteet). Paino vaikuttaa huikealta, sillä tiedot yli 40-kiloisista ovat varsin harvassa – ja silti tästä yksilöstä on helpompi löytää tietoja kuin yllä mainitusta vaatimattomamman kokoisesta ennätyskalasta. Lisäksi linkissä mainitaan muitakin ensin mainitun painon ylittäviä yksilöitä. Pituus/paino -suhteen tarkastelu on yleensä avuksi ennätyskalojen todenperäisyyttä arvioidessa, mutta koska turskan mittasuhteet vaihtelevat laajalti, ei sen perusteella voida tässä tapauksessa tehdä kovinkaan lopullisia johtopäätöksiä. Olettaisin silti, että Pohjolan kalakirjoilla on ollut syynsä jättää isommat kalat huomiotta, ja siksi lienee perusteltua pitää ensin mainittuja mittoja luotettavimpina vajavaisista tiedoista huolimatta.

--Anshelm 25. lokakuuta 2006 kello 18.42 (UTC)

Puhutaanko turskasta oikeasti myös kalapullana? Mitä olen ulkomaalaisia nimistölähteitä katsellut, niin siellä ehdotetaan kalapulla, kalliokala, lipeäkala, kruunusardiini ja turska nimiä. EOL. Onkohan kyse kuitenkin vain väärinymmärryksestä?