Keskustelu:Riitta Suominen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Merkittävä, julkisuutta on joskus ollut aivan kyllästymiseen saakka, ei pelkästään puolisonsa kautta vaan omana itsenäänkin. Kaksi kirjaa kai ovat jo sinällään myös merkittävyysperuste? Turhistakin julkkiksista on artikkeleita, kerran tv-ohjelmissa näyttäytyneistä. En ymmärrä kyseenalaistamista. --Haudankaivaja (keskustelu) 3. huhtikuuta 2016 kello 09.42 (EEST)[vastaa]

Alan kallistua samalle puolelle, varsinkin jos tieto taitoluisteluliiton puheenjohtajuudesta pitää paikkansa. Siinä tapauksessa taitoluisteluaiheisista lähteistä löytyisi varmasti lisätietoa Suomisen toiminnasta ja lausunnoista. --Jannex (keskustelu) 3. huhtikuuta 2016 kello 09.48 (EEST)[vastaa]
Mielestäni hän oli kovin paljon esillä aikoinaan ja pidän säilyttämistä järkevänä. --Höyhens (keskustelu) 3. huhtikuuta 2016 kello 12.47 (EEST)[vastaa]

Artikkelin käsittelemän aiheen sopivuudesta Wikipediaan on tullut selvitystä, joten poistan merkittävyysmallineen artikkelisivulta, jonka keskustelusivulla aiheen kyseenalaistaja ei ole lausunot käsitystään, miksi aihe ei hänen käsityksensä mukaan olisi sopiva Wikipediaan ja todettakoon se, että vaikka moista häneltä ei suoraan Wikipedian käytännöissä edellytetäkään, ei tarkoita, etteikö se olisi suotavaa. --Cary (keskustelu) 5. huhtikuuta 2016 kello 20.30 (EEST)[vastaa]