Keskustelu:Papurokka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ongelma? --Ville Siliämaa 9. marraskuuta 2009 kello 18.59 (EET)[vastaa]

Keskustelua myös tästä: Keskustelu:Sakia rokka --J. Sketter 9. marraskuuta 2009 kello 19.48 (EET)[vastaa]
Keskustelu näkyy tuhotun samantien kuin artikkelikin. Jos suomenkielisessä wikipediassa on artikkeli "rokasta" ja sitten vielä "hernerokasta" erikseen, kuuluu siihen myös artikkeli papurokasta, vaikkeivät siitä nuoret ihmiset tietäisi mitään. Miksi täällä sitten yleensä olisi aiheita, jotka koskevat tavallista elämää ennen 1970- tai 1980-lukua tai sitäkin varhaisempina aikoina? Sitä paitsi papurokkaa syödään nykyäänkin ja tuskin sen vähemmän kuin muitakaan perinneruokalistalla mainittuja ruokalajeja.
(Härkä)papu (Vicia Faba) on ikivanha viljelyskasvi, joka nyt kokee uutta tulemistaan valkuaiskasvina ja lihan korvaajana. Se on suurimmalle osalle Suomen asukkaista uppo-outo, mikä näkyy myös wikistien asenteessa ruoka-artikkeliin. Härkäpapu on kuitenkin pysynyt elintarvikekäytössä maan kaakkoisosassa, lähinnä Etelä-Karjalan ja -Etelä-Savon maaseudulla. Aikaisemmin sitä viljeltiin koko Etelä-Suomessa ja runsain määrin, ennen perunan ja vihreän herneen yleistymistä. Härkäpavun viljely on uusimpien tietojen mukaan alkanut Suomessa jo parituhatta vuotta sitten. Vielä taannoin luultiin sen alkaneen merovingiajalla ja sitä ennen arveltiin sen tulleen vasta roomalaiskatolisen kirkon mukana. Kyseessä on siis mitä perinteisin kasvi ja samalla rokan suhteen myös mitä perinteisin ruokalaji. Nyt härkäpapua luullaan Suomessa vain rehukasviksi, vaikka sen käyttö on säilynyt kaakossa katkeamatta.
Papurokka oli myös yleinen ja lähes pakollinen seremoniallinen ruoka (länsi)karjalaisissa häissä ja hautajaisissa, kunnes se paikoin alkoi korvautua hernerokalla. Kysykää isovanhemmiltanne.
"Sakia rokka" taas on ruokalajina ikivanha, mutta Suomessa se tunnetaan enää samoin viimeisellä härkäpavun viljelyalueella kaakossa. Muualla maassa se on yhtä tuntematon kuin kiuruvetisten mykyrokka Tammisaaressa. Sakia rokka tunnettiin ruokalajina Antiikin Kreikassa ja Roomassa. Mikä on se syy, että jotkut perinteitä tuntemattomat ja kulttuurialan koulutusta saamattomat wikistit haluavat estää sitä koskevan artikkelin kirjoittamisen wikipediaan? Etsikää ennemmin linkkejä sakiasta rokasta Välimerenmaiden kielillä oleviin wikipedioihin. --TapioK 11. marraskuuta 2009 kello 11.52 (EET)[vastaa]