Keskustelu:Mikael Kosola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Katso myös Keskustelu:niilo22. Tämä artikkeli oli aikaisemmin nimellä niilo22, mutta siirron yhteydessä keskustelusivua ei siirretty tämän keskustelusivun päälle.


Esitän artikkelin 26.7. laaditun version palauttamista ja artikkelista palauttamisäänestystä. Kosola on jatkanut esiintymistä julkisuudessa sekä toimintaansa tubettajana. Hän on ollut myös edellisen äänestyksen jälkeen merkittävällä tavalla esillä mediassa: häneen on mm. viitattu lehdistössä ja hänen videoitaan on hyödynnetty musiikkivideoissa. Heinäkuussa julkaisiin hänen ja Luikauksen kappale, joka nousi Suomen kuunnelluimpien kappaleiden listalle. Edellisen äänestystä järjestettäessä taustalla oli myös kovin tynkä artikkeli.

26.7. muokatun artikkelin julkaisematta jättäminen ei ole johdonmukaista, jos samaan aikaan muista suomalaisista julkisuuden henkilöistä ja etenkin tubettajista, kuten Pasi Viherahosta ja Eeddspeaksista on artikkelit. On epäilyttävää, että esimerkiksi Julia Ahosesta tehty artikkeli on Wikipediassa, vaikka artikkeliin tekemieni viittausten perusteella Kosola on tehnyt huomattavasti enemmän ja ollut myös enemmän esillä julkisuudessa. Syynä hyljeksimiselle ei voi olla Kosolan tuottama sisältö, persoona tai esimerkiksi lukihäiriö.

Ymmärrän, että alkuperäinen tynkäartikkeli on äänestetty poistettavaksi. Nyt artikkeli on kuitenkin hyvin lähteistetty ja sisältää useita lähteitä luotettaviin medioihin. Olen viitannut Kosolan omiin Youtube-videoihin vain osiossa, jossa kerrotaan hänen elämänvaiheistaan. Käsittääkseeni englanninkielisessä Wikipediassa henkilön omia videoita voi käyttää tällaisessa tapauksessa lähteenä. --89.166.74.96 26. heinäkuuta 2020 kello 16.56 (EEST)[vastaa]